Kepun puheenjohtaja julisti oikein paatoksella, että poliittisten virkanimitysten aika on ohi, ehdokkaista täytyy aina nimittää pätevin. Kannatan vilpittömästi hänen näkemystään. Toivottavasti se myös toteutetaan. Sen jälkeen meille ei enää tulisi kepulaisia virkamiehiä.
Kannatan Sipilää
Pätevyys kunniaan
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tätä voisi sanoa vitsiksi.
Täällä Lapissa eräässä pienessä kaupungissa on kepu vallassa valtuustossa, kaupungilla ja urakoinnissa eli jokaisella mahdollisella taholla.Ilman puoluekirjaa toimiminen ei ole mahdollista.Eli se siitä, taas tyhjää puhetta.
Miksi te sitten äänestätte sitä kepua valtuustoon? Lopettakaa sellainen hulluus, niin kepulit ei enää hillu ja pian tervehtyy kaikki .Tämä on hyvä neuvo pääkaupunkiseudulta.
Ja Kemissä ei pääse edes siivoojaksi ilman punaista jäsenkirjaa näin on näreet.