totuus nettibingoista

bingobango

Tässäpä oma kokemukseni. Pari vuotta sitten rekisteröidyin nettibingoon ja pelasin hyvin pieniä summia viikossa, melkein heti voitin muutaman kymmentä euroa ja siitä muutaman viikon päästä jo 200 euroa, kotiutin rahani ilman mitään ongelmia. jatkoin pelaamista silloin tällöin. Keväällä tulikin sitten supervoitto, voitin kahden viikon sisällä ensin 600 euroa ja sitten 900 euroa pyöristettynä. Nämäkin rahat kotiutin ongelmitta. sen jälkeen oli hiljaista jonkin aikaa ja voitin noin 200 euroa kerran kahteen kuukauteen, rahaa tietenkin myös meni noin 200 euroa kuussa (innostus iski ehkä vähän liikaa). Osasin malttaa mieleni ja pidin paussia pelaamisessa, heti kun pelasin, voitin jälleen. Bingo siis tietoisesti yritti uskotella minulle, että sieltä voi oikeasti hyvällä tuurilla voittaa rahaa ja saivat minut pelaamaan rahojani. Nyt kun katsoo aikaa taakse päin, olen varmasti jo reilusti tappiolla silloin tällöin voitoista huolimatta.

Koko bingotouhu on ihan kusetusta. uskotellaan, että voit voittaa, kunnes sitten alat häviämään. Ja aina siellä on ne muutamat, jotka voittavat jatkuvasti eli todennököisesti jotain sisäisiä pottien kerääjiä.

Olen menettänyt pikku hiljaa uskoni kaikkiin netissä pelattaviin rahapeleihin Suomen veikkausta myöten!

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

3

230

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • komsii komsaa

      työkaverini voitti vähän yli kolme tonnia eikä ole taatusti mikään sisäpiiriläinen..kyllä se on ihan tuurista kiinni voittaako vai ei.

    • ferfyrthgg

      Ainakin Veikkauksen bingoa seuranneena samat nimimerkit siellä voittavat jatkuvasti, epäilyttävää. Unibetin ja Nordicbetin bingoissa saa kuponkeja ostella koko ruudukon aina täyteen esim. 120 kuponkia ja kappalehinta 0,05€. Ei kuulosta pahalta hinnalta mutta kun pelailee voitotta kymmenisen kierrosta, oma panos ja voittosuhde on aika pieni. Jokunen voitto saattaa napsahtaa kohdalle mutta kun nämä pelatut kierrokset per kuukausi ja voitetut bingot kerrottuna, voitto-osuus on melko mitätön. Nettibingo perustuu juuri siihen että se voi antaa tiettyjä satunnaisia voittoja mutta loppupeleissä peliyhtiö jää voitolle aina ja pelaaja tappiolle. Aina. En kiellä etteikö tuurilla olisi osuutta mutta tuo tuurin suhde on lähes olematon. Nettibingot perustuvat juuri siihen ettei miistä suurille voitoille jää koskaan. Itse jonkin verran pelanneena arvottujen numeroiden osuminen kohdalle on yleensä aina numero viereen, tai useammin bingo jää yhtä numeroa vaille. Esimerkkinä yksi pelikierros joka sisältää 72 kuponkia ja yhden kupongin hinta arvoltaan 0,10€=7,20€. Tämä summa kerrottuna kierroksien määrällä 6 kertaa 7,20€=43,00€ ja tästä kierroksesta yleensä yksi voitto riippuen pelaajien määrästä, on pienempi kuin tuo 43,00€. Tässäkään tapauksessa ei voi laskea sattuman osuutta eli täyttä bingoa, mutta se on edelleen hyvin pieni. Bingot voivat yhden ison bingon antaa, mutta sen jälkeen yleensä pelaaja panostaa peleihin lisää toisen voittomahdollisuuden toivossa, ja äkkiä tuo voitettu summa on pelattu takaisin.

    • ehkä pelaan, ehkä en

      ehkä kannattaisi jättää pelailut niille, joiden kuuppa ja lompakko kestää häviötkin...miksi pitää ottaa stressiä moisesta bingosta ja kuluttaa aikaa kyyläämällä nikkejä...hauskaa porukkaa;DDD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe