Tolkkua kaupungintalouden hoitoon

Tulevatko kaupungin talouden korjaustoimenpiteet liian myöhään?

Ja veronmaksaja maksaa jälleen viulut löperöstä taloudenpidosta?

Mennäänkö taasen helpoimman kautta, nostetaan veroja?

Tarvitaan rakenteellisia innovatiivisia uudistuksia ja nopeasti .

Valtiokin on saanut viime vuosina aikaiseksi suuria organisaatio uudistuksia.

Keskipohjanmaa-lehtikin on viimein herännyt uutisoimaan kaupungin tilanteesta.
28375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ootko miettinyt että mitä sillä kaupungin taloudella tehdään kaikissa kaupungeissa?

Sosiaalitoimi, koulutoimi, tiet, liikuntahallit, vesi, sähkö, terveystoimi, rakentaminen ja rakennukset.

Se ne rahat vie, kaikki se mitä sinä konsultti ja minä ja muut käytetään.

Äänestä
  • Kyllä kaupugin tuottamia palveluja tarvitaan, mutta huomiota on kiinnitettävä siihen kuinka kustannustehokkaati ne sadaan tuotettua. Ei veroja voi loputtomasti korottaa.
    Sähkön ja veden hinnassa maksamme piiloveroa kaupungin kassaan. Ko. laitokset palauttavat kaupungille vuosittain huomattavia summia keräämistään tuloista.

    Äänestä

Rahat käytetään suurimmaksi osaksi palkkakustannuksiin.

"Sosiaalitoimi, koulutoimi, tiet, liikuntahallit, vesi, sähkö, terveystoimi, rakentaminen ja rakennukset"
"Tarvitaan rakenteellisia innovatiivisia uudistuksia ja nopeasti"
HETI PALKKAKUSTANNUKSIA ALAS.

Säästää pitää sieltä mihinkä rahat menevät, koska muut toimenpiteet ovat myöhässä.

HUOM!
Tämä on väärä toimenpide, lopetetaan tilapäiset ja määräaikaiset työsuhteet, he ovat yhtä tärkeitä "palvelijoita" veronmaksajille kuin ns vakituiset, mentiin taas sieltä missä aita on matalin.

Äänestä
  • Ai että pitäis Kokkolassa mennä rikkomaan valtakunnallisia sopimuksia, lakeja ja muuta? Maksaa ankkoja joilla ei elä. Ihan Ameriikan malliin. Sitä varmaan tässä nyt meinataan

    Äänestä

Ai että pitäis jakaa vain joillekin verorahoja?

Meillä ei meinaamalla saada mitään aikaiseksi.
Meillähän alkaa olla jo amerikanmalli, suomenmalli pitää olla sen suuntainen, että työllisyys lisääntyy ja se voidaan nykytilanteessa saavuttaa vain työllistämällä OLEMASSA OLEVALLA RAHALLA useampia ihmisiä.
(velkaa ei saa lisätä ja maksella sillä liian suuriksi nousseita palkkakustannuksia amerikanmalliin)

Valtakunnalliset sopimukset ovat maiden välisiä ja suomessa voidaan päivittää sopimuksia ja lakeja nykytilanteeseen sopiviksi.

Haistakaa kakkaa, jos ette ymmärrä miten yhteiskuntaa pitää pyörittää siten, että niukkuutta jaetaan tasaisemmin.
(tasaisempi tulonjako lisää hyvinvointia ja turvallisuutta)

Äänestä

Eli kaikille alempi palkka ja joillekin alle köyhyysrajan? Ja jos oot nyt vaikka opiskellut pitemmän tien ja enemmän, palkka työstä alhaiseksi. Tämähän onkin neuvostomalli. Vähiten tienas opettajat ja lääkärit. Hitsarit ja puimurikuskit15 ja muut iskurityöläiset eniten. Sitäkö meinaat?

Äänestä

300000 kirjastoautoon? Jo on turhuuksien turhuus,kyllä tuollaiset kuuluu menneisyyteen.Ei 2000 luvulla kirjastoautolle ole käyttöä.Käytetyn kauppaauton saa 3000e.

Äänestä
  • Kirjastoautoa minäkin ihmettelen. Sehän kiertää pääasiassa keskustan laitamia, eikä todellisia syrjäalueita Kokkolaan liitetyissä kunnissa, joista pääsy kirjastoon on paljon suurempi haaste kuin jostain Halkokarilta tai Ykspihlajasta. Ja miksiköhän lähikirjaston veroiseksi puutteeksi ei nähdä vastaavia matkoja lääkäriin, apteekkiin tai muidenkaan palvelujen ääreen?

    Äänestä

  • Kannatan kirjastoauton hankintaa, kun auton ajoreitti muuttuu pois kantakaupungista ja samalla lakkautetaan Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot ja auto korvaa ne. Kirjat voi tilata netistä autoon, joka tuo ne kylälle tai sivistystä kaipaava voi ajaa hurauttaa 20km kantakaupunkiin, Kannukseen, Toholammille tai Kaustiselle hakeen sivistystä kirjastorakennuksesta.Näiltä Kokkolan sivukyliltä ajetaan viinakauppaan ja joskus ruokakauppaankin joka viikko niin samalla voi käydä kirjastossakin, jos on tarve. Myös kirjojen tilaaminen postin kautta pitäisi olla mahdollista ja joka palveluja käyttää niin myös maksakoon niistä.

    En voi ymmärtää että kantakaupungissa kiertää kirjasto auto, kun maakuntakirjasto on pysäkeiltä mitattuna muutaman kilometrin päässä. Jos ei jaksa kävellä tai mennä bussilla kirjastoon muutamaa kilometriä niin ei varmasti jaksa lukeakaan. Kirjat on tulevaisuudessa sähköisiä, niin maakuntakirjastonkin voi muuttaa kirjastomuseoksi lähitulevaisuudessa.

    Samanlaisella autolla voi korvata myös kyseisten kylien terveydenhuollon palvelut ja sulkea vastaanotot muualtakuin pääterveysasemalta.

    Ei tämmösiin palveluihin ole rahaa, vaan nyt on tullut aika karsia palveluvverkkoa rajusti!

    Äänestä

  • Josefiii kirjoitti:

    Kannatan kirjastoauton hankintaa, kun auton ajoreitti muuttuu pois kantakaupungista ja samalla lakkautetaan Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot ja auto korvaa ne. Kirjat voi tilata netistä autoon, joka tuo ne kylälle tai sivistystä kaipaava voi ajaa hurauttaa 20km kantakaupunkiin, Kannukseen, Toholammille tai Kaustiselle hakeen sivistystä kirjastorakennuksesta.Näiltä Kokkolan sivukyliltä ajetaan viinakauppaan ja joskus ruokakauppaankin joka viikko niin samalla voi käydä kirjastossakin, jos on tarve. Myös kirjojen tilaaminen postin kautta pitäisi olla mahdollista ja joka palveluja käyttää niin myös maksakoon niistä.

    En voi ymmärtää että kantakaupungissa kiertää kirjasto auto, kun maakuntakirjasto on pysäkeiltä mitattuna muutaman kilometrin päässä. Jos ei jaksa kävellä tai mennä bussilla kirjastoon muutamaa kilometriä niin ei varmasti jaksa lukeakaan. Kirjat on tulevaisuudessa sähköisiä, niin maakuntakirjastonkin voi muuttaa kirjastomuseoksi lähitulevaisuudessa.

    Samanlaisella autolla voi korvata myös kyseisten kylien terveydenhuollon palvelut ja sulkea vastaanotot muualtakuin pääterveysasemalta.

    Ei tämmösiin palveluihin ole rahaa, vaan nyt on tullut aika karsia palveluvverkkoa rajusti!

    Ootko ajatellut missä ne ihmiset asuu. Taajamissa ja keskuskaupungin alueella enimmäkseen. Siellä on niitä vanhuksia ja vaivaisia, joille kirjastoauto on oivallinen palvelu. Ok, asuu ihmisiä muuallakin. Mutta ei samaa määrää. Ja siellä asujat varmaan ovat varautuneet auton käyttöön asiasa kuin asiasa kun kerran sivummalla asuvat. Ja näkeehän sen, että vanhempi väki siirtyy taajamiin eläkepäivillään. On lyhyempi matka kauppaan ja pankkiin jne.

    Äänestä

Kun kokkolan vesi yhtiöitetään saadaan piiloverotus jauhamaan euroja kaupungin kassaan .
Juhlat jatkuu….

Äänestä

Mikä kaupungin vihaaja sä oikein olet?

Äänestä
  • vihaaja sinulla on vääränlaiset luokittelutavat, minähän tykkään hyvistä ahkerista tulosta tekevistä kaupungintyöntekijöistä, periaatteella tulosta tai ulos.

    Minä olen veronmaksaja joka haluan, että palvelut tuotetaan kohtuuhintaan, niin ettei tarvitse ottaa kokoajan lisävelkaa palkkakustannuksiin.

    Yt neuvotteluissa pitää "neuvotella" paljonko säästetään isopalkkaisilta, koska pienipalkkaisethan säästävät aina palkankorotuksissa prosenteilla euroja isopalkkaisille.

    Huomioitavaa on myös se, että veronmaksajien vanheneva ikärakenne heikentää verotuloja ja palveluthan pitää tuottaa veronmaksukyvyn mukaisesti, eikä kuntatyöntekijöiden palkkahalujen mukaisesti.

    Äänestä

Joo mutta sinun kriteerit on hämärät. Mitä tuloksia odotetaan ja millä mitataan? Pahoin vaikuttaa siltä että sinun mittari on käännetty vanhus ja hoidettu lapsi. Ok, onhan nekin mittareita. Mutta miten se työ jolla suunnitellaan ja koordinoidaan ja johdetaan. Onko se sitä tyhjäntoimittamista sitten ja joutilaisuutta?

Äänestä
  • Esimerkkiä Kokkolalle.Tampereen Teatteri aloittaa YT-neuvottelut.Joulukuun alussa käynnistyvät neuvottelut koskevat teatterin koko henkilöstöä eli lähes 100 ihmistä. Avustukset ovat pienentyneet ja käyttömenot kasvaneet.

    Äänestä

  • Kyllä minä ilmaisin aivan selvästi "palveluthan pitää tuottaa veronmaksukyvyn mukaisesti."

    Vanhuksia ja lapsia varten pitää olla paljon "käsipareja", lasten- ja vanhustenhoitoon pätee suomalainen "maalaisjärki" jota pitää toteuttaa tapauskohtaisesti tilanteen mukaan.

    Meillä suunnitellaan, koordinoidaan ja sitten vielä konsultoidaan sinne ne rahat taitaa menevän, eikä "käsipareille".
    Mikä osa edellisestä kuuluu joukkoon tyhjäntoimittamista ja joutilaisuutta.

    Esimerkki lastenpäiväkoti, siihen on jo olemassa tarpeeksi ohjeistettua- sekä perimätietoa tarvitaan vain osaava (en sano pätevä) pomo ja ahkerat "käsiparit" pyörittämään toimintaa veronmaksajien veronmaksukyvyn mukaisilla hinnoilla.

    Äänestä

  • päätös kirjoitti:

    Kyllä minä ilmaisin aivan selvästi "palveluthan pitää tuottaa veronmaksukyvyn mukaisesti."

    Vanhuksia ja lapsia varten pitää olla paljon "käsipareja", lasten- ja vanhustenhoitoon pätee suomalainen "maalaisjärki" jota pitää toteuttaa tapauskohtaisesti tilanteen mukaan.

    Meillä suunnitellaan, koordinoidaan ja sitten vielä konsultoidaan sinne ne rahat taitaa menevän, eikä "käsipareille".
    Mikä osa edellisestä kuuluu joukkoon tyhjäntoimittamista ja joutilaisuutta.

    Esimerkki lastenpäiväkoti, siihen on jo olemassa tarpeeksi ohjeistettua- sekä perimätietoa tarvitaan vain osaava (en sano pätevä) pomo ja ahkerat "käsiparit" pyörittämään toimintaa veronmaksajien veronmaksukyvyn mukaisilla hinnoilla.

    Selevä. Tiettävästi siellä lastentarhapuolella ei ole mitään konsultteja näkynytkäään.

    Ahkera käsipari on hyvä ilmaus. on vaan niin ettei niitä oikein tahdo enää löytyä hoitopuolelle kuin ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Siis puhun alalle tulijoista. Omat väki on laiskaa sielläkin usein. Ei kaikki. On vaan ajatus helposti niin, että ajatellaan siellä on ne ahkerat ja muualla laiskat. Kyllä hallinnossakin voi olla ahkera eikä vain lapionvarressa tai vaipanvaihdossa. Kuten varmaan tiedätkin.

    Äänestä

Niinhän se taitaa olla, että työmoraali ei vastaa palkkaa, "talon" tuntien tiedän, että usein hyvänkoulutuksen saaneet ovat paperi "valejohtajistoa".
Valejohtajisto eli hyvin koulutetut asiantuntijat, eivät osaa pyörittää kuntatoimintaa taloudellisesti ilman velkarahaa ja muita kuntalaisia hyväksi käyttäen.

"Kuten varmaan tiedätkin", "kuntatalkoisiin" pitäisi osallistua kaikki kuntalaiset, yksityisellä sektorilla markkinavoimat saneeraa, julkisella sektorilla pitäisi veronmaksukyvyn mukaan saneerata tulot ja menot tasapainoon.

Katsellaan taaksepäin julkisella alalla on ollut lihavia vuosia, nyt pitäisi tyytyä laihempiin vuosiin, yksityisellä sektorilla on aina saneerattu eli annettu potkuja kun menot nousevat liian suuriksi.

Kaupunki/kuntalaiset palkkaavat johtajistoa hoitamaan kuntalaisten hyvinvointia oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, mutta voi surkeutta koulutus on mennyt hukkaan kun kaikkialla näkyy vain risuaitaa, vaikka rahat on tarkoitettu kestävään kiviaitaan.
Tasakattoiset talot, huonot perustukset, kapeat räystäät ja liikenneruuhkat sopii hyvin johtajiston saavutuksiin.

Äänestä

Nyt hyppäsit asiasta sivuun, laajemmille foorumeille. Rakentamisesta tuskin voi kaupungin johtoa syyttää, eiköhän ne ongelmat ole ihan maan-, tai maailmanlaajuisia.

Ja yksityisestä sektorista. Sieltä saneerataan kun kurssikehitys ei ole hyvä. Kun yrityksen osake tai muu arvo ei vastaa omistajien tuotto-odotuksia joka kvartaalilla. Kansainvälinen suurpääoma (=sijoittajat) odottavat tuottoa tililleen joka hetki. Se on syy saneeraukseen useammin kuin osataan sanoakaan. Ei niinkään kulut ja niiden kasvaminen. Toki kulut saadaan nousemaan kun pitää jäädä varaa siihen voiton maksuun sijoittajille.

Kun ajattelee kuntalaisten hyvinvointia, niin kovin on erimielistä täällä ja muuallakin mikä sitä hyvinvointia parhaaksi ja tasapuolisesti oikein on. Paljon on eri mielisyyttä siinä, kysytään sitten oikealta tai vasemmalta, uskovaiselta tai ateistilta jne.

Eli kyllä tämä yhtä taistelua on, ja tuloksesta on ihan turha niitä johtajia solvata.

Äänestä

Yhteiskunnan infrastruktuuri eli perusrakenne muodostuu niistä palveluista ja rakenteista, jotka mahdollistavat yhteiskunnan toiminnan, eli kaikenlaiseen rakentamiseen tarvitaan "johtajiston" peukalon alla olevat suunnitelmat rahoituksineen ja sen jälkeen poliittisten päättäjien nuijan kopautukset.

Yrityksen kurssikehitys muodostuu yritystoiminnan tuloksista ja tulevaisuuden odotuksista sekä markkinavoimien spekuloinnista.
Tuloksista yritys maksaa omistajilleen osinkoa, joka on tuottoa sille riskisijoitukselle jonka osakkeenostaja ottaa laittaessaan rahansa "likoon".
Yrityksen tulot ja kulut ovat tärkeimpiä mittareita joilla yrityksen tulosta mitataan ja siihen myös tähtäävät kaikki yrityksen toimenpiteet, joilla yrityksen tulosta yritetään kasvattaa.

Kunnan johtajiston toimenkuvaan sisältyy "ainoastaan" kuntalaisten tasapuolinen ja oikeudenmukainen palveleminen ja mikäli siihen ei kykene on ilmeisesti jonkun aatteen orja tai muuten aivopesty surkimus jonka olisi kuntalaisten parhaaksi hakeuduttava muualle töihin.

Ruoka aika jatkoa seuraa tarvittaessa (o_o)

Äänestä

Ansiotulolaskelmat osoittavat kuntatyötekijöille plussaa ja muille kuntalaisille miinusta.

Älkää pyytäkö minulta sitä laskemaa, vaan pyytäkää sitä virkamiehiltä joiden tehtäviin kuuluu tietää kaikkien kuntalaisten ansiot, jotta voisivat tasapuolisesti jakaa kunnanalueella olevaa niukkuutta.

Äänestä
  • Kokkolassa taitaa vaan ansiotaso olla alhaisenpuoleinen. Koulutustakin on ihmisillä keskivertona aika vähän. Keskimääräinen ansio myös kunnilla on vähän, varmaan vähemmän kuin työikäisillä yleensä. Ei ole suuripalkkaisia siellä. Edes ne johtajat. Lisänä on kusinen työ, sen näkee tältä palstaltakin.

    Mutta tämä on hyvä keskustelu. Ei sitä tavallista rouskintaa.

    Äänestä

Laskelmassa pitää ottaa huomioon kaikki kuntalaiset, ikään, sukupuoleen tai tuloon katsomatta.
Tilastojen mukaan keskipalkatkin ovat ajaneet julkisella sektorilla jo yksityisen sektorin ohi, tosin yksityisellä puolella on johtajilla vielä isommat palkat.

Joo on kiva keskustella ja perustella asioita, jotta saa näkyvyyttä tulevaisuuteen.
Laitetaan seurantaan pörssikurssit, sielläkin poliittiset päätökset vaikuttavat tällä hetkellä kursseihin enemmän kuin yritysten tilaukset/toiminta.
Ennustan että ensikuun puolella tulee laskua kursseihin.

päätös alias

Äänestä
  • Tuskinpa vain. Ja katsotaanko keski- vai mediaanipalkkaa? Keskipalkkaan vaikuttavat mm lääkärien kovat liksat. Niistä kai ei pahemmin rutise kukaan, vaikka niissä jos missä on suhdannehinnoittelua. Jossain päin joudutaan maksamaan mitä vaan kun kerran sairaita pitää hoitaa. Lääkäriliiton monopoli tässä.

    Ja kuntalaisten paras. Siitä ei ole absoluuttista totuutta. Vasemmalla on eri katsantokanta ja totuus tähän kuin oikeistolla jne.

    Ja jos yksi kunta romauttaa palvelunsa maksukyvyn tasolle, menee asukkaista suuri osa naapurikuntiin. Syntyy kehä josta ei seuraa hyvää kellekään. Kurjuus pahenee.

    Kunnan johtamisessa on iso iso rooli luottamushenkilöillä. Ei vain virkajohdolla. Jos päättäjäkunta on tietämätöntä ja kyvytöntä päättämään ja tarpeen tullen kompromisseihin, syntyy tunnettu tilanne. Olisko täälläkin se tuttu juttu, uskalletaanko vilkasta peiliin

    Äänestä

Sanoisin näin, että kunnanvirkamiesten pitäisi olla niin päteviä ja osaavia (koulutuksen perusteella), että asiat jotka tuodaan poliittisille päättäjille tarvitsevat vain "siunauksen".

Kuntalaisen parasta täytyy tarkastella kaikkien kuntalaisten keskiarvoilla, toisen hyvä on toisen huono, sitä pitää säätää aina siihen suuntaan, että vaaka pysyy tasapinossa.

Yleensä suurinta ääntä pitävä saavat liikaa ja hiljaiset jäät vähemmälle, siksi kunnanjohtajiston pitääkin huolehtia siitä, että tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus kuntalaisten keskuudessa saa suuremman huomion kuin erilaiset lööpit jotka perustuvat mielikuviin ja huhuihin.

Harva muuttaa naapurikuntiin tai ulkomaille, koska se kehä pyörii kaikkialla kokoajan missä isoraha syö pienemmän rahan.

Lääkäreistä sen verran, että meillä on liianpaljon "valelääkäreitä" joita voi verrata leipäpappeihin, joilla kutsumus on kasvattaa omaa pankkitiliään ja potilaat ovat siinä asiassa vain välttämätön paha.

alias päätös

Äänestä

Voi hyvä sylvi mitä meininkiä.Kun ohjelmisto ei kiinnosta,aletaan esittämään tälläistä.Oulun kaupunginteatterin alastonnäytökselle esitetään ikärajaa - Yleisökin alasti.Tähän on tultu ettei mikään ole enää kiinnostabaa teatteriossa,ainoastaan alapäänjutut ja pas kan puhuminen ja viskominen yleisön sekaan.

Äänestä

Justhan Isotalus kirijotti keparissa että kaikki on hyvin, verotulot kasvaa ja mitään ei tarvii tehä. Ristus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Konsultti" kirjoitti:

Tulevatko kaupungin talouden korjaustoimenpiteet liian myöhään?

Ja veronmaksaja maksaa jälleen viulut löperöstä taloudenpidosta?

Mennäänkö taasen helpoimman kautta, nostetaan veroja?

Tarvitaan rakenteellisia innovatiivisia uudistuksia ja nopeasti .

Valtiokin on saanut viime vuosina aikaiseksi suuria organisaatio uudistuksia.

Keskipohjanmaa-lehtikin on viimein herännyt uutisoimaan kaupungin tilanteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu