Erikoinen näytelmä arktisen meriluonnon kohtalosta saa yhä kummallisempia piirteitä. Venäläisiä kaikin tavoin nuoleva populistipuolueemme Perussuomalaiset on riekkunut Greenpeacen aktivistien ympärillä vihapostia floodaten viikkokausia uskoen sen olevan itänaapurimme tahto.
Sama näytelmä kuitenkin toistuu kuin Syyrian tapauksessa jossa perussuomalaiset kääntyivät Syyrian kansaa vastaan oletettuaan virheellisesti sen olevan myös Putinin tahto. No ei ollut. Eikä ole myöskään arktisen luonnon tuhoaminen.
"Presidentti Vladimir Putinin mielestä aktivistit pitäisi armahtaa.
– Olivatko he jalolla asialla? KYLLÄ. Olivatko he oikeassa, kun he kiipesivät porauslautalle? Ei. Mutta tietenkin, valtion pitäisi osoittaa laupeutta, hän sanoi.
Saarela pääsi eilen takuita vastaan vapaaksi pietarilaisesta tutkintavankilasta."
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/564021/Greenpeace Sini Saarelalle valiaikainen oleskelulupa Venajalle
Putinin mukaan Greenpeacen aktivistin - Sini Saarela mukaanlukien - oli JALOLLA asialla. Perussuomalaiset sen sijaan ovat solvanneet ja panetelleet Saarelaa terroristiksi ja häpeälliseksi rikollissaastaksi uskoen sen olevan myös omistajansa eli Vladimir Putinin näkökanta. Ei ollut, joten nyt kääntyy taas kerran Timonkin takki.
Sama näytelmä kuitenkin toistuu kuin Syyrian tapauksessa jossa perussuomalaiset kääntyivät Syyrian kansaa vastaan oletettuaan virheellisesti sen olevan myös Putinin tahto. No ei ollut. Eikä ole myöskään arktisen luonnon tuhoaminen.
"Presidentti Vladimir Putinin mielestä aktivistit pitäisi armahtaa.
– Olivatko he jalolla asialla? KYLLÄ. Olivatko he oikeassa, kun he kiipesivät porauslautalle? Ei. Mutta tietenkin, valtion pitäisi osoittaa laupeutta, hän sanoi.
Saarela pääsi eilen takuita vastaan vapaaksi pietarilaisesta tutkintavankilasta."
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/564021/Greenpeace Sini Saarelalle valiaikainen oleskelulupa Venajalle
Putinin mukaan Greenpeacen aktivistin - Sini Saarela mukaanlukien - oli JALOLLA asialla. Perussuomalaiset sen sijaan ovat solvanneet ja panetelleet Saarelaa terroristiksi ja häpeälliseksi rikollissaastaksi uskoen sen olevan myös omistajansa eli Vladimir Putinin näkökanta. Ei ollut, joten nyt kääntyy taas kerran Timonkin takki.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Putin ja Soini näpäytti puppeleita.
Miksi katolilaiset tykkäävät pikkupojista?
Siinä kävi kuten Putin ja Soini suunnitteli, nyt puppelit on kiitollisia
Paavit ovat olleet liian pitkään puutteessa ja alttaripojat käyvät aivan hyvin kun ovatkin myös rohkeita.
Jokapaikan mielensäpahoittaja on muistanut leimata Saarelaa ties miksi rikolliseksi ja terroristiksi. No Teneriffan persun kohdalla ei tee ollenkaan kipeää unohtaa, mitä tuli mölistyä, ja heittäytyä virran vietäväksi, jos poliittisia pisteitä on yhtään kerättävissä.
Persut ovat kyllä mahdollisimman kaukana siitä kristillissosiaalisuudesta, mitä he väittävät edustavansa. Vaikuttaa siltä, että Göbbelsin oppeja on opiskeltu uutterasti, kun luullaan, että mikä tahansa väite muuttuu todeksi riittävästi toistettuna.
Pitääkö ne joulutortut jättää syömättä?
https://www.youtube.com/watch?v=67EURKVn6l8
ovat molemmat suurin uhka ympäristölle..planeettamme pohjasakkaa.
Presidentti Vladimir Putin tuli juuri esiin näkemyksellään, jossa hän vaatii Laatokan ja Äänisen suojelua. Jo nyt molemmille järville on määrätty rantaviljelylle laajemmat suojavyöhykkeet kuin mitä Suomessa on käytössä:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1384935148176
"Putin peräänkuulutti neuvostolle, että Venäjän on luotava itselleen uskottava ympäristöturvallisuuden strategia ja alettava muutenkin käyttää ympäristön suojeluun aikaisempaa enemmän voimavaroja.
Erityisesti Putin painotti kolmen suuren järven juomavesivarantojen suojelua.
"Vakavinta huomiota on kiinnitettävä Baikaljärven suojeluun ja Laatokan ja Äänisen vesivarantoihin", Putin sanoi uutistoimisto Itar-Tassin mukaan."
Samaan aikaan näyttöä PS-läisestä vesiensuojelusta (ote Vihreä Liitto -palstalle avautuvalta persulta):
"Ketkä muut siellä kärsivät, kuin muutamat mökkiläiset, joka varmaan kuvittelevat kuolevansa jos erehtyvät uimaan tai kalastamaan. Jos olisin päättämässä ja Perän housuissa, niin päästäisin kaikki vedet alueelta sellaisenaan pois. Näin koko ongelma olisi ohi. Sakkojan siitä toki tulisi, mutta samalla saattaisi säästyä tuhansia työpaikkoja, joista nämä viher- ym. piipertäjät viis veisaavat"
Putinhan on osallistunut myös Tiikerien ja muiden uhanalaisten eläinten suojeluun henkilökohtaisesti. Toki mukana on valtiopäämiestason poseerausta yms. normaaliin pr-toimintaan kuuluvaa patsastelua, mutta oleellista tietysti se ettei Putin ole mitenkään kategorisesti ympäristö- ja luontovihamielinen, toisin kuin kannattajansa Perussuomalaiset Suomessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200809018196125_ul.shtml
http://yle.fi/uutiset/nain_putin_lentaa_kurkien_kanssa/6284026
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/53501-putinin-tiedottaja-vahvistaa-tarinan-tiikeri-oli-elaintarhasta-ja-jaakarhu-tokkurassa
Suomessahan persut vainoavat mm. liki kaikkia uhanalaisia alkuperäiseläimiämme olivat sitten norppia, liito-oravia, susia tai karhuja. Ja ikään kuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi sulattelemista, asettuvat asiassa kuin asiassa Suomen luontoa ja ympäristöä vastaan - ikään kuin vihollisiksi. Mikä on tietysti voimakkaasti vastoin nationalismin perusperiaatteita.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/perussuomalaiset-karsisi-kovalla-kädellä-ympäristönsuojelua
Ei tosiaan aukene miksi persut vihaavat suomalaista luontoa.
Kun persujen juttuja lukee niin kirjoittavat melkein, että esimerkiksi mitä enemmän Talvivaara tuhoaa suomalaisia vesistöjä sen parempi.
Lisäksi on aivan mautonta kun persut eivät muuta keksi kuin haukkua vihreitä.
Loogisesti ajatelllen niin venäläisten kannattaa vapauttaa tuollaiset aktivistit sillä aiheuttaahan heidän enempi siellä olonsa tarpeettomia kustannuksia ja jos he pääsevät vapaiksi niin voivat taas jatkaa ainakin länsimaiden talouseläm häirintää mikä aikaansaa Venäjällekin suhteellista etua markkinoilla.
Nyt Putin sitten nuijii nashipersunsa maanrakoon.
"Tästä huolimatta Putin kertoo ymmärtävänsä, että Greenpeace pyrkii teoillaan hyvään päämäärään. Ympäristöjärjestön pitäisi hänen mielestään kuitenkin omasta puolestaan ymmärtää, ettei tarkoitus suinkaan aina pyhitä keinoja."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288623997903.html
On siinä Soinilla selittelemistä kun yrittää vakuuttaa kannattajansa Greenpeacen hyvistä tarkoitusperistä kun on ensin viikko tolkulla leimannut samaista globaalia luonnonsuojelujärjestöä saatanalliseksi pahuuden vertauskuvaksi.