Tuli kepukerkulle sitten noutaja. Pohjattomasta ahneudesta tunnettu kepuketku Merja Ailus pakotettiin tänään eroamaan.
Nyt on pidettävä huoli, että kepuketkuja ei enään koskaan panna vastuullisiin tehtäviin.
Nyt on pidettävä huoli, että kepuketkuja ei enään koskaan panna vastuullisiin tehtäviin.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Nyt on tietysti ihmeteltävä, miksi Ailus pakotettiin eroamaan, itseasiassa eihän hän ollut tehnyt muuta kuin hakemut paikkaa ja pistänyt vaatikuksensa hakemukseensa, ja oli Kepulainen, ja nainen. Noista puoluen ja sukupuoli ratkaisivat. Hän ei kuitenkaan valintaansa tehnyt, kuin puolueen osalta,
Muun ratkaisivat muut politikot, pääasiassa kai Kokoomuslainen Sampsa Kataja ajoin palkkauksen, palkkiot ja edut tuolle tasolle - miksi siis Ailuksen piti erota - hän ei virhettä ollut tehnyt. Nyt Kokoomuslainen rääväsuu Laura Räty, osti paikan vapaaksi 300.000,-. Miksi ? Seuraavaksi olisikin vähintään kohtuullista, että Räty ja koko hallitus saa kenkää, ilman korvauksia.
Epäluottamus Kevaan kirjoitti :"Muun ratkaisivat muut politikot, pääasiassa kai Kokoomuslainen Sampsa Kataja ajoin palkkauksen, palkkiot ja edut tuolle tasolle - miksi siis Ailuksen piti erota - hän ei virhettä ollut tehnyt."
Siinä, että Sampsa Kataja oli KEVA:n hallituksen puheenjohtaja, kun toimitusjohtajan palkkaus, palkkiot ja edut nostettiin nykyiselle tasolle, olet oikeassa. Yksityisiin eläkevakuutusyhtiöihin verrattuina ei voi sanoa, että Ailuksen palkka ja luontaisedut olisivat olleet järin suuret. Absoluuttisesti ne kyllä olivat, mutta moneen muihin johtajapalkkioihin verrattuna ei. Yksistään tästä syystä Ailuksen ei olisi tarvinnut erota. Mutta kun media oli saanut otteen Ailuksesta, niin se repi hänen menneisyytensä palasiksi.
Ailus oli nostanut lapsilisiä samanaikaisesti sekä Norjasta että Suomesta. Käsittääkseni hän on kyllä nyt maksanut tuon oikeudettomasti saamansa etuuden takaisin, mutta vasta sitten kun asia tuli ilmi. Ailuksen asunnon verotusarvo on käsittämättömän alhainen asunnon koko, kunto ja sijainti huomioon otettuna. Aivan ilmeisesti tässä on ollut veronkierto motiivina. Sitten on herännyt epäilyksiä eräistä hankinnoista, joita Ailus junaili ilman kilpailutusta. Oliko kyseessä lapsus vai kytkytkauppa, sitä emme tiedä. Kuten huomaamme, niin Ailuksen syntilista on melko mittava ilman noita sinänsä laillisia lisäetujakin. Jos Räty KEVA:n hallituksen puheenjohtajana olisi mennyt takaamaan Ailuksen, niin luulen tämän kuitenkin muutaman viikon mediahöykytyksen jälkeen olleen pakotettu eroamaan. Tällöin kuitenkin Räty olisi saanut mennä hänen mukanaan. Muistakaa myös, että Rädyn lisäksi myös KEVA:n hallituksen varapuheenjohtaja Nenonen ja Keskustan Rehula olivat painostamassa Ailusta eroamaan.
Ei siinä mitään ihmeteltävää ole, että Ailus joutui lopulta eroamaan. Hän esiintyi ylimielisesti ja vähätteli omia tekemiään virheitä. Pyyteli sitten anteeksi syntynyttä "hälyä" Kevan työntekijöiltä. Olisi pyytänyt ensisijaisesti anteeksi Kevan pieniä eläkkeitä saavilta ja olisi ollut nöyrän oloinen, mutta ei kun ylimielinen vaan ja olemus kertoi ettei hänessä mitään vikaa ole! Minua ei vaan ymmärretä, hän selitti. Ei kukaan normaali ihminen ja vielä tuollaisessa asemassa oleva voi noin tyhmiä puhua! Ei tarvitse kuin muutama videonpätkä kuunnella Ailuksen selityksiä niin saa käsityksen hänestä ihmisenä. Erityisesti kun asiat ovat nyt tulleet esille niin ne täytyy tutkia, hän selitti... Voi taivas kuinka ärsyttävän tyhmästi joku voi puhua!
Kuuntelijalle tulee sellainen tunne, että mahtaakohan hän osata mitään muutakaan asiaa hoitaa. Enkä usko, että hän on vähääkään pahoillaan erostaan. Vaikuttaa niin kovettuneelta ihmiseltä. Hänenä häpeäisin lopun elämääni itseäni.
Viran ja toimen yksi suuri ero on juuri siinä, että viranhaltijan tulisi omassa elämässäänkin noudattaa korkeaa moraalia ja hyviä tapoja. Hän on siis siinä mielessä ikäänkuin työssä 24tuntia vuorokaudessa. Ailuksen moraali ja hyvät tavat eivät vastanneet hänen virka-asemaansa. Se on juuri oikea syy ja tärkein Ailuksen erottamiseen tai eroon näin uskon. Siis siinä hänelle tuli virkavirhe. Hänelle luvatut etuudet eivät ole se oleellisin syy eroon.
Ihmeellistä tosin on, että jos Ailus sanoo itse irti itsensä niin hänelle maksetaan yli 300 000 euroa! Tavallinen pulliainen ei saa mitään korvausta, jos sanoo irti itsensä. Eihän tässä ole mitään järkeä ja kohtuutta! Ettet häpeä Ailus ja Keva! Tuntuuko nyt hyvältä ottaa vastaan kyseinen raha? Aiheutit ja aiheutat vielä paljon menoja ja kuluja Kevalta. Ei ole ihme, jos pienituloisille eläkeläisille ei ole varaa maksaa korotuksia vaan joka vuosi ne pienenevät suhteutettuna ostokykyyn. Ailuksena minä olisin kieltäytynyt vastaanottamasta erorahaa. On häpeällistä suorastaan vastaanottaa rahaa tällaisessa tapauksessa. Loppu elämäksesi sait leiman otsaasi.
Poliisit, papit ja opettajat ovat myös ihmisiä, joilta vaaditaan korkeampaa moraalia ja hyvien tapojen noudattamista myös vapaa-aikana. Niin se vain on.
Nimimerkki NÄIN ON
Kirjoitat täyttä tekstiä. Arvatenkin valtaosa suomalaisista on juuri tätä mieltä!
Poislukien työeläke"yhtiöiden" loispossut ja -emakot.
Pitäskö sitä heti kumartua "KUningas Hesarin" edessä kun se käskee:D
Vai pirtäs vielä alkaa möyräksi kun tyhjästä syytetään.
Hesari MOKASI: Mutta saahan toimittjha nauttia nyt ne shampanjat:D
Journalistipalkintokin odottaa. ANSIO: KEPUAKAN KAATO:
sinulle aivan liian vaativa tyylilaji - demari?
Toiminnasta, asenteesta, argumentoinnista jopa ulkonäöstä tulee väistämättä mieleen fax-annukka. Molemmat pettivät virkansa ja asemansa. Puoluekirjalla olivat molemmat hemmot päässeet liian suuriin saappaisiin. Seuraukset ja häpeäkin ovat samankaltaiset.
Saa nähdä, pyrkiikö ailuskin kestoriekkujan asemaan, jossa variksenpelätin nostetaan kerran vuodessa ja ennen vaaleja valittamaan kovaa kohteluaan ja kieltämään omat tekoset.
Kepuakat on aina kaatuneet siististi ja monta kertaa melkein pyytämättä. Isännät ei pidä niitä tyytyväisinä.
Eikös se vastuu ole palkaajalla, eikä palkatavalla, palkan suuruudesta ja edusta.
Mikäli ei ole palkattava antanut vääriä tietoja paikkaa hakiessa, eikä tehtävässään ole virhettä tehnyt ja jos joku haluaa sitten eroon, pitäähän siitä se sopparin mukainen korvaus maksaa. Vastuu tuosta on kuitenkin aivan muualla kuin Ailuksella - > katse kääntyy Kokoomukseen, ja muihin palkkaaja puoleen.
Kuinkas nyt Ailus vie lapsensa ratsastamaan..hänhän iltapäivälehdissä niin valitti kuinka "lapset joutuu kovalle median vuoksi" ei sentään puhunut omasta ahneudestaan että..vit*uillaanko lapsille äitinsä pohjattomsta ahneudesta.
No nyt kelpaa viedä lapsia ratsastamaan kun on ahneella 303 500€ tilillä
ahneus ilmenee, vaikka Lauri Ihalaisen palkassa ?
Hallitus kertoi, että erottaminen ei johtunut siitä olivatko edut kohtuulliset vai ei. Erottaminen johtui erinäisistä epäselvyyksistä Ailuksen toiminnassa.
Faktaa pukkaa kirjoitti :"Hallitus kertoi, että erottaminen ei johtunut siitä olivatko edut kohtuulliset vai ei. Erottaminen johtui erinäisistä epäselvyyksistä Ailuksen toiminnassa."
Ailus oli aikoinaan nostanut lapsilisiä samanaikaisesti sekä Suomesta että Norjasta. Hänen asuntonsa verotusarvo on ollut käsittämättömän alhainen (veronkiertoa?). Eräät Ailuksen tekemät hankinnat KEVA:an on toteutettu ilman kilpailutusta. Miksi ? Ilman näitä kolmea asiaa Ailus olisi ilmeisesti voinut jatkaa toimessaan.
kerran palkkansa - 300 000 euroa.
Kevan eläkkeensaajien elämä kohentui merkittävästi?
.
Kaikista eniten kuiten surettaa lasten kohtalo. Joutuvatko nyt lopettamaan ratsastusharrastuksensa?
sitä 300 000 eurolla muutaman ratsastustunnin vaikka ne ovatkin pääkaupunkiseudulla sikakalliita. Ei punikin päiväpalkka riitä?
"Ei punikin päiväpalkka riitä? "
Varmasti riittää.
Punikki on lehmän paskalle haiseva kepulainen, jolla on traktori.
Mietipä sitä. Suomen viimeiset kommunistit on agraarikommarit, eli valtion tuella suuta soittavat kepuloiset.
Tuolla akalla tuskin kukaan enää ratsastaa, näyttää melkein Annelilta ja kahdelta lepakkonaisen korvalta.
Joutuuko Ailus vielä tilille epäselvyyksistään? Aika näyttää kun tutkinta etenee...
Taas yksi iltapäivälehtien ja hesari ristiinnaulitseminen kokoomuksen tuella . Juudaksena Jari Tervon näköinen lehmä ja vielä hymysuin !
Ailus on ketku kiireestä kantapäähän saakka. Erottaminen oli oikea ratkaisu.
Ailus on kuin evlutikka kirkko. Ei halunnu tajuta, että sille maksettiin palkkaa siksi että maksaisi sillä omat henkilökontaisen elämänsä menot. Halus maksattaa kaiken mahdollisen erikseen Kevalla, työnantajallaan.
Kaveri lennätettiin Lappiin lomalle Kevan laskuun ja Ailuksen muutto maksatettiin Kevalla.
(Puhumattakaan että sai samaan aikaa lapsilisiä seka Suomesta että Norjasta, ihan yllättäen ja pyytämättä, kepulainen erikoisuus, spesialiteetti, vrt. Jäätteenmäki.)
Noihan evlutikkakirkko juuri toimii. Ei halua tajuta että sillä on verotusoikeus siksi että se sillä kustantaisi toimintansa, vaan pyrkii, (ja hyvällä menestyksellä vieläpä, kiitos kirkonkätyripäättäjien, poliitikkojen ja virkamiesten, jotka aina valmiina suosimaan omaa usk.yhteisöään, e.l. kirkkoa, jääviydestään viis veisaten!), maksattamaan monia kulujaan erikseen valtiolla ja kunnilla.
Ihan turhaan annettiin erota itse, ikään kuin "kunniakkaasti", kun kuitenkin maksettiin käsittämätön eroraha, yli 300 000 egee! Juma tsukka tavallisen talaajan 10v. palkka!
Olis antanu ihan reilusti kenkää vaan.
Isot kihot on niin uhanalainen sukuupouutonpartalla oleva laji että nille löytyy uus ökypalkkainen virka aina aolta aikayksikön.
Ja jos ei löydy, niin säästöillä pitäis pystyy elämään vuosia ilman töitäkin noilla palkoilla, ellei ole pannu kaikkea menemään, ja jos on, niin oma vika.
Kai sitä rahaa on siinä tapauksessa omaisuuteenkin, kaikkeen kivaan, kuten Ailus sanoi, pantu. Myyntiin vaan sitä kivaa jos ei rahat muuten riitä, ja loppuviimeks sossun luukulle niin kuin muutkin "jos ei rahat riitä jukulauta"
Nälkä kasvaa syödessä. Lopulta Ailuskin maksatti kaiken kevalla ja nosti vieläpä perusteetta lapsilisää Norjasta.
Korkeasti koulutettu ei ymmärrä saavansa ansiotonta korvausta toiseta maasta? Ai niin se oli kepu
tekemässä ammattikaveri Sampsa Kataja (Porilainen KOK) lakitieteen lisensiaatti ja suusanallinen ilman mustaa paperille.Kataja varmaan saanut pii pim`piä jos lehtijuttujen mukaan miehet on laitettu kierrätykseen.
Kova oli akka, ei lähtenyt KEVA.sta ilman rahaa. Kinusi vielä ryyppyavereiltaan eilisiltana 103 000 euroa tuon 200 000 euron erorahan päälle. Eli KEVA:n pienipalkkaisten eläkeläisten kassa joutuu kaiken kaikkiaan pulittamaan 303 000 euroa tuolle ahneelle akalle. Voe suatanan suatana!
Mahtaakohan KEVA:n asiat tästään parantua kaksi kepulaista johtajaa on saanut liukkaat lähdöt ja kolmas johtaja on haussa? Toivottavasti nyt valitaan tuohon tehtävään pätevä ja EI AHNE johtaja, joka ei ensimmäisen ala vaatia itselleen REMONTOITU LINNAA, POREAMMEITA, MILJOONAN EURON AVOAUTOA JNE. Nääs KEVA:n jäivät kaikki hänen matkoilleen osallistuneet ryyppykaverit ja hehän kaiketi valitsevat Merja Ailukselle seuraajan.
Oppi ainakin on se, että ei enään kepuleita mihinkään virkaan.
kokomuksen sampson joka myönsi ailurjukselle etuisuuksia tarvii myös noutajan sekä kevan halltuksen joka sorkka.
Ailuksen kaato oli viikon paras uutinen.
Kyllä, kepuvosu kyljelleen ja lestat panee nati-nati Vanhaset!
sentään toteutui tässä Ailus kuviossa.
Punikkiruunat saavat vemputtaa kaksikymmentä vuotta saadakseen tuon 300 000 euroa kasaan.
Ja sinun hupieläkkeellä 6 vuotta, että pääsee kepuvosun (ei Lehtomäki) samalle tasolle)))))) Kapilla pari kuukautta, ei ihme, että Upseeri matkustaa ja nauttii jopa naisnäkymistä. Kepuruuna puree alahuulta maaseudulla katkeruuteensa ja nauttii Talvivaaran osakkeista)))))))))
Tai heittävät jo mällit ämmän kasvoille samoin tein. Kepu ämmä ei valita tai nosta siitä numeroa.
kipiää ruunan kutvelolle ;)
Meni loppukin järkivähä kapin persiään.
Tulit nopeammin kuin arvelin, oli päivystämässä kepuhomona tarkkaan.
Merja sai mällit kepulärville ja Pekkarinen tumputtaa Talvivaaraan puolesta;-)))))))))
Keput kyrsii;-))))))
ruuna jo aivan vauhkona :)
Taitaa olla kapin rupareikä vain mielessä mutta muista kuitenkin 300k€...
Lähto kepuakan ylimielinen ilme, tosin kuka tuotä edes panisi, edes kakkoseen, on niin kulahtaneen näköinen.
aivan huoleton, on aivan varmaa ettei sinulla ole pienintäkään mahkua panna ketään naista :)
Ehkä kapin rupareikää?
Kiitos.
Merja Ailus sotki asiat niin pahasti Kevassa, että ero oli ainoa vaihtoehto.
Pitihän sen YLE:n ja Arto Nybergin valkopesulan kautta pyöräyttää tätä Merja Ailustakin. Kaikkia kepulaisia politiikkojahan tuossa ohjelmassa yritetään valkopestä, niin myös pestiin Anneli Jäätteenmäkeä. Tuon ohjelman mukaan ja Merja Ailuksen itsensäkin mukaan hän on syytön ja ei tiedä miksi hänen piti erota? Ei syntynyt tässä ohjelmassa keskustelua Merja Ailuksen kanssa KOHTUULLISUUS ja AHNEUS. Puhdas pulmunen hän on ja vahvisti, että häntä edelliset johtajat ovat eläneet samojen periaateiden mukaan - eli RAHASSA KYLPENEET. Voi voi kokoomuksen Sapsa Kataja, miksi olet antanut rosvojen tyhjentää pienten eläkeläisten eläkekassaa? Kokoomuksen Laura Rädyltä vahingossa kesken kuumimman kiiman putkahti lausunto, että Merja Ailus ei nauti hänen luottamustaan. Juuri tuon Laura Rädyn vahingon takia Merja Ailus joutui lähtemään.
Rosvoilel goodbye kirjoitti :"Kokoomuksen Laura Rädyltä vahingossa kesken kuumimman kiiman putkahti lausunto, että Merja Ailus ei nauti hänen luottamustaan. Juuri tuon Laura Rädyn vahingon takia Merja Ailus joutui lähtemään."
Enpä usko, että Laura Rädyn hyvin selkeäsanainen lausunto oli mikään lipsahdus. Media oli tonkinut Ailuksen menneisyydestä esiin ikävää törkyä, ja Rätyä aivan aidosti hirvitti, mitä luurankoja sieltä Ailuksen kaapista vielä löytyikään, jos tonkimista jatkettaisiin. Räty tajusi hyvin, ettei hänen kannattanut enää siinä tilanteessa asettua Ailuksen tueksi, koska siinä tapauksessa tämä olisi vetänyt hänetkin mukaansa pohjaan. Ailus sai mennä, jotta median myllytys KEVA:n ympärillä saatiin rauhoittumaan.
Me demarit emme ymmärrä, kuinka joku välittää omista lapsistaan. Me mätkimme niitä tarvittaessa turpaan.
Voisi olla ylpeä siitä, että SOME Suomessa saa jotain aikaiseksi. Kaikki muu on pitkälle korruptoitunutta ja mihinkään ei ole uskominen. Vallankaan YLE:n tuottamiin uutisiin ja ajankohtaisohjelmiin. Onhan tuon YLE:n uutistoimituskin ollut niin kepumyötämielinen että hävetä saa? Ymmärtäähän tuonkin näkökohdan, koska esim. Anneli Jäätteenmäellä on suora puolisomelleryhteys tuohon tuuttiin. Niin oli myös Marja Tiuralla, mutta Marja Tiuran härskeilyjen takia puolisoyhteydelle kävi kalpaten.
Mikähän keskustassa vetää rikollisia puoleensa?
Ideologia
Musta kyy kirjoitti :"Mikähän keskustassa vetää rikollisia puoleensa?
Ideologia"
Eivät keskustalaiset ole sen enemmän rikollisia kuin muidenkaan puolueiden kannattajat. Kuitenkin päättävuissä asemissa olevat keskustalaiset ovat monissa tapauksissa saaneet harjoittaa toimintaansa käytännössä kontrolloimattomina monta vuotta, erityisesti kunnallisella tasolla. Valta turmelee, täydellinen valta täydellisesti. Tässä on myös se pointti, että vaikka keskustalainen kärähtäisikin jostakin rikoksesta ja saisi tuomioon, niin puolueyhteisö ei hylkää häntä, vaan vankeusrangaistuksensä jälkeen tällainen henkilö voi oitis palata huipputehtävään. Kokoomuksessa rikoksesta tuomittu joutuu tuomionsa kärsimisen jälkeen olemaan muutaman vuoden dispossa, ennen kuin häntä voidaan taas käyttää. Jotkut muut puolueet ovat suhteessa vielä Kokoomustakin tiukempia tässä asiassa.
Kokoomuksen näyttää valta jo turmelleen. Kataisen tyhmään päähän nousi neste ja nyt Rädylle vielä lyhyemmässä ajassa.
Pää jäi vetävän käteen. Koko ajan tulee uusia toditeita Ailuksen porsasteluista...
Pekka Alanen Kevan rötösdemari.
Keva uutisointi mediassa loppui: Pekka Alanen.
Tämä oli yksi viime vuoden parhaita uutisia.
Se oli sille kepuketkulle ihan oikein!
Laura Räty sai tilalle Lasse Männistön isän sarjassa kokkareiden röyhkeä nimityspolitiikka.
Tänään sai Ailusta seurannut kepuli Jukka Männistö kenkää.
Kyllä nytkin on hyvä mieli.
Eikö muuten olisi jo aika, että kepu ja Sipilä saataisiin luopumaan poliittisista virkanimityksistä? Juha Sipilä ajoi aikoinaan apinan raivolla puoluetoveriaan Jukka Männistöä Kevan johtoon.
Männistö sai hyvän lopputilin,on niillä omat lait näillä toplokkailla.Miten on mahdollista,että kelvoton johtaja saa yli 200,000 erorahaa.miten nilkit kehtaa.
Kansalle jaetaan niukkuuta ja säästöjä,nämä siat palkitsee toinen toistaan ruhtinaallisemmin.
Kepulaiset ovat varmistelleet, että kepuketkut saavat erotettaessa ruhtinaalliset kipurahat.
korppi korpin kiveksiä noki...
Kevan hallituksen puheenjohtaja, se kiltin näköinen tampererelaistätihän on kokoomuksen kantavia vomia.
Kevan hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen on Tampereen pormestari.
Mielestäni tämä ansaitsee noston.
Ansaitsee noston.
Tätä on mukava muistella. Nyt tuo ihmissaasta on muuttanut nimensä Kasoiksi.
Uudellakin nimellä hän on tämän tästä oikeudessa.
Tuo ihmissaasta Merja Kasoi on yhteiskunnan alinta saastaa.
Upea Nainen. Kateelliset haukkuu.
Nykyisin ahneen Ailuksen sukunimi on Kasoi.