Hei.
Olen 8-luokalla, 161cm pitkä, painoani en tarkalleen osaa sanoa koska kieltäydyn punnitsemasta itseäni sillä pelkään (ja tiedän aivan hyvin) että numerot ovat nousseet liian korkealle, jotenka arviolta sanoisin painoni olevan 58kg. Olen lihava,pidättelen kyyneleitä kirjoittaessani tuon inhottavan sanan jota kuulen usein ja olen vihdoinkin sen itsekin huomannut että tosiaan olen lihava. Tulin pitkän harkinnan jälkeen kertomaan tarinani ja kysymään teiltä apua.
Viime kesälomalla äitini matkusti ulkomaille 1kk työmatkalle, itse jäin omasta tahdosta isäpuoleni kanssa kahdestaan asumaan siksi aikaa. Meillä meni hyvin ei riitoja ei mitään, olin melko paljon ulkona uimassa,juomassa, tai viettämässä iltaa ison kaveriporukkani kanssa, välillä jäin kotiin makaamaan pimeään huoneeseeni jopa moniksi päiviksi nukkumaan, ns. masennuin hetkellisesti enkä mennyt ulos, en kehdannut kysyä joskus kavereiltani että missä olisi menoa koska entisen parhaan kaverini ja minun välit olivat arat, silti puhuimme toisillemme kylläkin normaalisti. Kesäloma meni siinä puoliksi ulkona kavereitten kanssa ja puoliksi kotona istumassa, lomalla innostuin käymään juoksulenkeillä ja söin terveellisesti tein vatsoja,kyykkyjä jne. mutta kun olin kaveriporukan kanssa ulkona en silloin syönyt melkein koskaan tai hyvin harvoin eikä se minua mitenkään erityisesti vaivannut siinä se ruoka vain unohtui hyvässä seurassa ja hälinässä. Kesälomalla olin aika normaalikokoinen. Kesän jälkeen menin 8.luokalle, ensimmäiset 2kk (1. jakso) menivät normaalisti, söin kouluruokaa, söin kotona, mässäilin kavereitten kanssa jne. Nyt on 2.jakson puoliväli kaikki alkoi suunnilleen tästä, aloin tosiaan huomaamaan että olen selvästi lihonut. Pari viikkoa sitten vain mässäilin ja söin pizzaa jnejne, en kuntoillut ollenkaan enää. Äitini on huomauttanut minua koko ikäni ajan kuinka minun täytyisi laihduttaa, kaventaa vatsaa, läskit pois mahasta ja kasvoista yms, joten olen kuullut tätä häneltä paljon eikä se minua hänestä näytä haittaavan ollenkaan. Periaatteessa olen yrittänyt laihduttaa melkein _koko_ ikäni, välillä paino putosi hyvin ja näytin hyvältä ja välillä laihdutus lopahti ja lihoin taas. Tänään kävellessäni olohuoneeseen äiti katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi ’’oot kyllä selvästi lihonut nyt tosi paljon, oot lihava alappa nyt oikeasti laihduttamaan’’ vastasin vain sanomalla että joojoo tiedän ja sivuutin asian sikseen. Viimeiset 3 viikkoa olen ollut suorastaan masentunut en saa mitään aikaiseksi (läksyjä tehtyä, kokeisiin lukeminen) en syönyt koulussa mitään, ja pakotin itseni olemaan syömättä kun tulin kotiin, jotenkin tuli palkittu olo kun ei ollut syönyt mitään ja onnistui. Noh, sitten oli taas niitä päiviä kun en syönyt kouluruokaa ja koitin olla syömättä kotona niin mietin että ’’no jos sitä ottaisi yhden lautasellisen tuota pastaa’’ söin sen lautasellisen, ahmien, ahmin myös sitten toisenkin kukkurallisen sitä ruokaa tästä seuraa valtava katumuksen tunne, raivoa ja pelkoa ja tietysti ahdistusta tämän seurauksena sitten oksennan sitä ruokaa pöntöllä 15min putkeen jotta edes jonkun verran sitä ruokaa saisi pois kehosta koska en saa itseäni raahattua ulos juoksemaan tai edes urheilemaan millään tavalla . Ahdistaa kamalasti ruoka ja ne määrät mitä syön, ne kalorit ja vaikka ne todellisuudessa olisivatkin ihan normaalia määriä. Vaikka rakastan syömistä ja herkkuja, välillä oikeasti tuntuu että äitini koittaisi sabotoida laihdutustani, ensiksi käskee laihduttamaan sitten ostaakin purkin jäätelöä varta vasten minulle. Nykyään olen alkanut häpeämään ja välttämään syömistä ystävien ja perheen seurassa tai otan todella pieniä määriä ruokaa jos syön muitten seurassa, kotona otan ruuan lautaselle ja menen omaan huoneeseen syömään sen jotta kukaan ei tietäisi että olisin edes syönyt, piilotan lautaset välillä sänkyni alle jos en ehdi viedä niitä tiskikoneeseen ettei vain äitini tai isäpuoli näkisi minun syöneen. En voi puhua tästä asiasta kellekkään, en vain uskalla mennä puhumaan tästä terveydenhoitajalle tai kuraattorille jos ne vaikka kertovat äitilleni tai pitävät tilannettani naurettavana koska olenhan sentään ihan ulkoapäin terveen näköinen ja painoakin löytyy. Onko minussa jokin vikana, auttakaa.
Olen 8-luokalla, 161cm pitkä, painoani en tarkalleen osaa sanoa koska kieltäydyn punnitsemasta itseäni sillä pelkään (ja tiedän aivan hyvin) että numerot ovat nousseet liian korkealle, jotenka arviolta sanoisin painoni olevan 58kg. Olen lihava,pidättelen kyyneleitä kirjoittaessani tuon inhottavan sanan jota kuulen usein ja olen vihdoinkin sen itsekin huomannut että tosiaan olen lihava. Tulin pitkän harkinnan jälkeen kertomaan tarinani ja kysymään teiltä apua.
Viime kesälomalla äitini matkusti ulkomaille 1kk työmatkalle, itse jäin omasta tahdosta isäpuoleni kanssa kahdestaan asumaan siksi aikaa. Meillä meni hyvin ei riitoja ei mitään, olin melko paljon ulkona uimassa,juomassa, tai viettämässä iltaa ison kaveriporukkani kanssa, välillä jäin kotiin makaamaan pimeään huoneeseeni jopa moniksi päiviksi nukkumaan, ns. masennuin hetkellisesti enkä mennyt ulos, en kehdannut kysyä joskus kavereiltani että missä olisi menoa koska entisen parhaan kaverini ja minun välit olivat arat, silti puhuimme toisillemme kylläkin normaalisti. Kesäloma meni siinä puoliksi ulkona kavereitten kanssa ja puoliksi kotona istumassa, lomalla innostuin käymään juoksulenkeillä ja söin terveellisesti tein vatsoja,kyykkyjä jne. mutta kun olin kaveriporukan kanssa ulkona en silloin syönyt melkein koskaan tai hyvin harvoin eikä se minua mitenkään erityisesti vaivannut siinä se ruoka vain unohtui hyvässä seurassa ja hälinässä. Kesälomalla olin aika normaalikokoinen. Kesän jälkeen menin 8.luokalle, ensimmäiset 2kk (1. jakso) menivät normaalisti, söin kouluruokaa, söin kotona, mässäilin kavereitten kanssa jne. Nyt on 2.jakson puoliväli kaikki alkoi suunnilleen tästä, aloin tosiaan huomaamaan että olen selvästi lihonut. Pari viikkoa sitten vain mässäilin ja söin pizzaa jnejne, en kuntoillut ollenkaan enää. Äitini on huomauttanut minua koko ikäni ajan kuinka minun täytyisi laihduttaa, kaventaa vatsaa, läskit pois mahasta ja kasvoista yms, joten olen kuullut tätä häneltä paljon eikä se minua hänestä näytä haittaavan ollenkaan. Periaatteessa olen yrittänyt laihduttaa melkein _koko_ ikäni, välillä paino putosi hyvin ja näytin hyvältä ja välillä laihdutus lopahti ja lihoin taas. Tänään kävellessäni olohuoneeseen äiti katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi ’’oot kyllä selvästi lihonut nyt tosi paljon, oot lihava alappa nyt oikeasti laihduttamaan’’ vastasin vain sanomalla että joojoo tiedän ja sivuutin asian sikseen. Viimeiset 3 viikkoa olen ollut suorastaan masentunut en saa mitään aikaiseksi (läksyjä tehtyä, kokeisiin lukeminen) en syönyt koulussa mitään, ja pakotin itseni olemaan syömättä kun tulin kotiin, jotenkin tuli palkittu olo kun ei ollut syönyt mitään ja onnistui. Noh, sitten oli taas niitä päiviä kun en syönyt kouluruokaa ja koitin olla syömättä kotona niin mietin että ’’no jos sitä ottaisi yhden lautasellisen tuota pastaa’’ söin sen lautasellisen, ahmien, ahmin myös sitten toisenkin kukkurallisen sitä ruokaa tästä seuraa valtava katumuksen tunne, raivoa ja pelkoa ja tietysti ahdistusta tämän seurauksena sitten oksennan sitä ruokaa pöntöllä 15min putkeen jotta edes jonkun verran sitä ruokaa saisi pois kehosta koska en saa itseäni raahattua ulos juoksemaan tai edes urheilemaan millään tavalla . Ahdistaa kamalasti ruoka ja ne määrät mitä syön, ne kalorit ja vaikka ne todellisuudessa olisivatkin ihan normaalia määriä. Vaikka rakastan syömistä ja herkkuja, välillä oikeasti tuntuu että äitini koittaisi sabotoida laihdutustani, ensiksi käskee laihduttamaan sitten ostaakin purkin jäätelöä varta vasten minulle. Nykyään olen alkanut häpeämään ja välttämään syömistä ystävien ja perheen seurassa tai otan todella pieniä määriä ruokaa jos syön muitten seurassa, kotona otan ruuan lautaselle ja menen omaan huoneeseen syömään sen jotta kukaan ei tietäisi että olisin edes syönyt, piilotan lautaset välillä sänkyni alle jos en ehdi viedä niitä tiskikoneeseen ettei vain äitini tai isäpuoli näkisi minun syöneen. En voi puhua tästä asiasta kellekkään, en vain uskalla mennä puhumaan tästä terveydenhoitajalle tai kuraattorille jos ne vaikka kertovat äitilleni tai pitävät tilannettani naurettavana koska olenhan sentään ihan ulkoapäin terveen näköinen ja painoakin löytyy. Onko minussa jokin vikana, auttakaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sanoisin että puhu silti jollekin! olet nuori terve nainen, älä lähde syömishäiriön leikkiin mukan, olet juuri kasvava nuori nainen mille alkaa muotoutu naisen kroppa yritä jollekin puhua jos tilanne käy sietämättömäksi.
älä siis jätä syömistä, harrasta mieluummin (kohtuudella) vaikka mieleistä liikunta-muotoa.
ps. tiedän kokemuksesta, olin ikäisesi tai siis 14v kun kaikki PASKA alkoi...nyt jo 25v. vaikka vieläkin anoreksia kummittelee
Terveenä olet kauniimpi kuin sairaana!