Jos mies alistuu nöyryytettäväksi pienemmällä vuorokausikorvauksella, kuin mitä vangille maksetaan vankilassa yhdestä tunnista, antaa pulia päänsä, kuin kiinalainen kuolemaantuomittu ja käyttää armeijan orjaankaapua, on syytä hävetä syvästi itseään.
Varusmiesten on opittava häpeämään itseään
3
294
Vastaukset
- iuytrtyuioiuytrtyui
Asevelvollisuusarmeija ei muuta pysty tarjoamaan nuorukaisille, joten olet oikeassa.
- aseorjuus
Asevelvollisuus rappeuttaa yhteiskuntaa moraalisesti ja taloudellisesti. Naiset tietenkin kannattavat miesten asevelvollisuutta, koska kyseessä on jälleen yksi tulonsiirron muoto miehiltä naisille. Naisten lisäksi järjestelyä kannattavat akkamaiset miehet, jotka ovat joko miellyttämishaluisia taiuuten vaan munattomia.
- ReservinJääkäri
Hah !
Kaikenmaailman sosiaalipummien, sivareiden ja totaalikieltäytyjien on opittava häpeämään itseään.
Maalla kuullu olla armeija, jos tätä ei ole, on kohta muun maan armeija.
Minä en ainakaan häpeä pätkääkään sitä, että olen varusmiespalveluksen jääkärinä käynyt. Katson, että se on velvollisuus isänmaata kohtaan.
Se, että päivärahat ovat pienet, ei minua lannista. Toki tiedän senkin, että monia juttuja armeijassa pystyisi järkeistämään. Mutta yksi varusmiespalveluksen opeista on, että oppii ottamaan käskyjä vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135