Lauri Lylyn palkka on vain 13.900 € kuukaudessa

Miksi tuolla on vaariä otsikoita. Katsokaa vuoden 2012 verotiedot.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä tuossakin ihan liikaa on, mutta toisaalta : Fortumin entinen toimitusjohtaja,
ruotsinkielinen Mikael Lilius jäi eläkkeelle 60-vuotiaana ja nostaa ELÄKETTÄ enemmän kuin Lyly saa palkkaa.

Ja suomalaiset veronmaksajat ja sähkönkäyttäjät maksavat Liliuksen edelleen rikastumisen vielä ELÄKKEELLÄKIN.

Äänestä

Lauri Lylyn tuokin palkka on sama kuin liki kolmen aivokirurgin palkka yhteensä sairaalassa. Onko kukaties auto ym. etua lisäksi ?

Kyllä näyttää terveiden työläisten etujen ajaminenkin lyövän rahoiksi. Sairaiden työläisten etujen ajaminen onkin sitten vaatimattomammin korvattavaa.

Äänestä

Pieni palkka sosiaalidemokraatiksi, siksi vain etuliite.
Aatteleppa vaikka itte.

Äänestä

Mutta katsokaa myöskin muiden etujen arvo.
Kyllä Lyly repii mitä ilmeisimmin ainakin 25000 donaa/kk.
Milloinka demut olis todellisen palkkansa ilmoittaneet. Puoluetukensakin ja sen rahoituksen valehtee jatkuvasti.
Niillä on se salainen soppatykki, joka laukoo milloin mihinkin suuntaan herrojen ja punapuolueiden perstaskuun.
Kuinkahan paljon on "verottomaksi katsottuja/tulkkija" korvauksia?
Lisäeläke myöskin Ilmariselta, ja ties mistä muualta.
Siinäpä vaan pienipalkkaiset duunarit elättäkön punaporvareita, kun ovat niin pöljiä, etteivät huomaa omaa kusetustaan.
Esim. tuo eläkeikä on jo ajat siten sovittu ökyrosvojen kammarteissa, ja demut ovat muka olleet tietämättömiä asiasta, vaikka itse ovat olleet asiasta päättämässä.

Se on taas yksi teatteriesitys vain lisää, kun muka yömyöhään pitää taistella asiasta.
Kuka uskoo tuollaista pelleilyä, niin uskokoon, ja äänestäköön demuja, mutta turha sitten ulista jälkeenpäin, että taas porvarit tekivät sitä ja tätä meitä työläisiä vastaan.
Demarit ovat ökyrosvojen perustama työläisen kusetusosasto, ja vassukat demujen tukipuolue, ja sylibuudeli, ja likaisen työn räyhäosasto.

Jos olisi kepu tehnyt nuo kuprut, mitä demut ja vassukat on yhteiskuntaamme ja vähävaraisia vastaan tehnyt, nin lehdissähän ei mitään muuta olisikaan, sen enepää kuin punaylen ohjelmistossakaan.
SAK/demarit on paremminkin mafia kuin mikään oikea kansanetuja ajava puolue.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus kirjoitti:

Miksi tuolla on vaariä otsikoita. Katsokaa vuoden 2012 verotiedot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu