Tuntematon)5.5.2013 21:14
Kunhan saataisiin Perussuomalaisille kainuulainen
Ari Korhonen puoluesihteeriksi. Henkilökohtaisesti,
en itse ole pyrkimässä mihinkään puolueen näkyville
paikoille, riittä että on puolueen rivijäsen ja eihän se olisikaan mahdollista, politiikan Noviisina edetä korkeammalle.
Kainuun kunnissa riittää poliittista työsarkaa.
Ennenkaikkea miten yhteneväisinä ja yhteistyökykyisinä, Perussuomalaiset kunta / maakuntahallinto elimissä toimivat ja millaiselta toimintamme näyttää ulkopuolisin silmin katsottuna.
Ettemme tuhlaisi aikaamme puolueemme sisällä keskenäisiin kinasteluihin ja vallan tavoitteluihin. Yhteistyö kykyisinä meillä Perussuomalaisina, Kainuussakin on tulevaisuutta.
Esko Kyllönen Ristijärven Perussuomalaiset.
Ilmoita asiaton kommentti
(Tuntematon)5.5.2013 16:06
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos Kainuun lääni joskus toteutuu,niin ARI KORHONEN pitää valita maaherraksi, ESA HEIKKINEN kansliapäälliköksi ja ESKO KYLLÖNEN tiedotusosaston johtoon. Tämä voimakolmikko laittaa Kainuun asiat kuntoon.
Ilmoita asiaton kommentti
(Tuntematon)5.5.2013 15:05
Edes korkeakoulutus ei sivistä kaikkia! Kyllä ihmisten johtamiseen tarvitaan sydämensivistystä. - Räyhääjät vastaavat vielä sanoistaan - onneksi.
Ilmoita asiaton kommentti
(Tuntematon)5.5.2013 12:38
Tarkkailija Kajaanin nelikko, sekä heidän sielun veljensä, annan teille vilpittömät empatiani suureen Ari Korhonen kaunaanne.
Teitä yhdistää suunnaton kateus ja katkeruus itseänne fiksumpaan ihmistä kohtaan, joka vieläpä teiltä lupaa pyytämättä, rehellisellä toiminnallaan on teidän suhmuroinnille uhka.
Kyllä minuakin harmittaisi.
Jos teidän yhteinen tieto, taito, koulutus ja kokemus laitettaisiin isoon lasiastiaan, olisi astian pohjalla näkyvissä vain pieni sakkakerros, sitävastoin Korhosen ominaisuudet kuohuisi kuplien yli astian, toimintatuloksista puhumattakaan.
Ilmoita asiaton kommentti
(Tuntematon)5.5.2013 08:58
Kyllä kainuusta löytyy kaksi koulutettua miestä Perussuomalaista, kuten täällä sivuilla jo heistä mainittU HIENOSTI, ei ole kytköksiä menneisyyteen hyvä veli järjestelmiin ja niin edelleeen ja ovat esiintymiskykyisiä ja antava fiksuille ajatuksille mahdollisuuksia ja kentän ääni on avain asemssa ELI PIENI IHMINEN JA JOSKUN ÄÄNEKKÄÄMPIKIN IHMINEN pääsee esille ja kun tuo 65% perusihmisitä voi huonosti niin ne asiat kuntoon, niin yhteiskunta voi paremmin. No ""näitä"" arvoja edustaa ARI KORHONEN JA ESA HJEIKKINEN, MUISTAKAA !! äänestäjät ja he ovat valmiita kyseenalaistamaan kainuunn keskustan määräenemmistön päätökset tarvitaessa eikä niin että muutamat jo on lähteneet keskustan apupuolueeksi ja ovat saaneet samalla valtaa kun muissa puolueissa ei se onnistanut.
Esim Pentti Kettunen ja ennalta sovittu
paikkajako maaakuntahallituksessa.Sopimukset olivat pelkkää ilmaa !!! Tällaista ei kainuun politiikasssa olen ennen sattunut !!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
No voi hyvää päivää