Tubutin ei käynnisty!

Ensiksi asensin debianin: seuraavana päivänä ei käynnistynyt graafiseen tilaan ja startx komento ei auttanut, erroria pukkasi. Asensin uusiksi sama ongelma jatkui mikää ei toiminut.

Sitten asensin ubuntu 12.04 - toimi hyvin, mutta kun asensin päivitykset niin ei enää toiminut.
867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ubuntu ei siis käynnistynyt päivitysten jälkeen. Pelkkä ubuntu logo/ musta ruutu.

Äänestä

Eli et vaan osaa. Älä edes yritä käyttää Linux-jakeluita jos et saa edes asentumaan oikein. En neuvo sinulle mitään koska tarkoitus on savustaa sinut ulos palstalta.

Kukaan muukaan ei neuvo sitten mitään tuolle tubutin-trollille. Nyt jätetään neuvot antamatta eikä keskustella kyseisen kusipää windows-fanin kanssa.

Äänestä

Sepä se. Minä jo tiedän mistä lähtisin vikaa hakemaan tuollaisessa tilanteessa. Alussa en tiennyt, piti opetella käyttämään. Ubuntu ei ole Windows.
Windowsin parissa tuli vietettyä vuosia ja ongelmatilanteiden tullessa oli käsitys mistä lähteä vikaa hakemaan.
Linuxiin siirtyessä ongelmatilanteiden tullessa ei ollut hajuakaan, mitä tehdä. Kokemus opettaa. Sinä opit tai sitten et, se on sinusta kiinni.
Itselleni on ihan yhtä luontevaa käyttää nykyään Ubuntua, kuin aikoinaan Windowsia.

Äänestä
  • Eli toisinsanoen puheenne linuxin vakaudesta ja helppokäyttöisyydestä ovat paskaa. linuxia pitää vain säätää ja koffata ja tunkata eri tavalla.

    Äänestä

Linux on onnistunut siinä mielessä, että tubutin-trollin kaltainen idiootti ei sitä osaa käyttää eikä pysty oppimaankaan. Se pitää typerimmät ääliöt poissa Linuxin käyttäjäkunnasta ja suojelee muita käyttäjiä typerien ihmisten ymmärtämättömyyden ja osaamattomuuden luomilta riskeiltä.

Linux vaatii vuosien kokemuksen tietokoneista, osaamista ja aitoa kiinnostusta sekä halua oppia käyttämään terminaalia ja lopulta kirjoittamaan ohjelmakoodia. Linux on tarkoitettu älykkäälle vähemmistö eliitille, ei suinkaan kaikille tallaajille.

Minäkin tiedän mistä hakisin vikaa tubutin-idiootin ongelman kanssa, mutta enpä kerro. Eikä toivottavasti kerro kukaan muukaan.

Linuxia tulee kehittää entistä vaikeammaksi ymmärtää ja käyttää, jotta tyhmät ja yksinkertaiset tavalliset ihmiset pysyisivät poissa Linuxien parista. Linux ei kaipaa ihmisiä joiden ÄO vastaa kengännumeroa.

On tärkeää, että varmistamme jatkossakin ettei tubutin-trolli löydä ongelmiinsa ratkaisua eikä opi Linuxia käyttämään. Se toimii koekeittiönä kun muut idiootit suljetaan ulkopuolelle tekemällä Linux riittävän vaikeaksi käyttää ja idiooteille täysin mahdottomaksi asentaakin.

Äänestä

Hyvä, vien tiedon Linux-yhteisön käytettäväksi ja suosituksen tehdä Linux-distrot järjestäen entistä vaikeammaksi oppia, käyttää ja asentaa. Linuxin ei tarvitse olla mikään joka pojan käyttöjärjestelmä vaan riittää kun älykäs, itsenäisesti ajatteleva eliittijoukko osaa sitä käyttää.

Hyvältä näyttää suunta kun tyhmimmiltä ei onnistu edes asentaminen eikä päivittäminen. Juuri oikea suunta siis. Tätä suuntaa yhteisö on hakenutkin Linuxin kehityksen suhteen ja tällä kurssilla jatketaan jatkossakin.

Äänestä

Ilmoitin aloituksen valheena ja täysin asiattomana Linuxin vastustamisena ylläpitoon. Menee rikoksen puolelle häiritä tietoliikennettä moisella paskalla tällä palstalla.

Windows-käyttäjillä ei pitäisi olla koko palstalle mitään asiaa, tämä palsta on tarkoitettu Microsoftin mollaamiseen.

Äänestä

Win-trollien kannattaa käyttää vain NSA:n suosittelemaa käyttöjärjestelmää, eli Windowsia, koska se toimii jotta data virtaa, eihän se muuten olisi saatavilla!
Unohda turvallisuus ja yksityisyys, käytä vain Windowsia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


linuks suks kirjoitti:

Ensiksi asensin debianin: seuraavana päivänä ei käynnistynyt graafiseen tilaan ja startx komento ei auttanut, erroria pukkasi. Asensin uusiksi sama ongelma jatkui mikää ei toiminut.

Sitten asensin ubuntu 12.04 - toimi hyvin, mutta kun asensin päivitykset niin ei enää toiminut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu