Otsikko kertoo kaiken oleellisen. Mulla on siis kädessä lukion päättötodistus eli en ole valmistunutkaan. Ruotsi jäis 1 pisteestä kiinni ja Ruotsi tuntuu ihan mahdottomalta vaikka asunkin Vaasassa (jooh). Lukion päättötodistus on surkea, tais olla 7 keskiarvo vai olikohan jopa niinkin huikea kuin 6.5. en muista.Ikää on 19 vuotta nuorella miehellä ja avuttomana kohti tulevaisuutta.
Kuten kaikki varmaan tietävät, koulutus on hyvin tärkeää. Himassa ei jaksa istua päivät pitkät vaan haluaisin kouluun. opiskelemaan. Tällä hetkellä oon mäkkärissä töisssä (just alottanu) mutta se on vain välietappi. Armeijaan en mene (c paperit) joten se aika olisi järkevää käyttää hyödyksi. Mäkkärillä ei paljo eletä tulevaisuudessa.
Asun siis Vaasassa ja täälä on AMK ja Yliopisto. Luulisi ettei ole vaikeata päästä sisään koska Vaasa on maantieteelisesti niin kaukana. Mutta en päässyt edes sairaanhoitajan valintakokeeseen. Siihen alalle haluaisin päästä (juu ei mikään unelma ammatti joo) mut hei työ ku työ suht ok palkalla.
Eli haluaisin tietää milloin voisin hakea sinne?Nyt yhteishaussa en päässyt tosiaan edes valintakokeisiin, ja pisteet olivat iha paskat. En kyllä tiedä edes teinkö haun oikein ku pisteet oliva niin paskat. Mutta asiasta kolmanteen.
Nyt pääsisin lähihoitajan valintakokeeseen ensi viikolla, mutta mielummin menen ammattikorkeakouluun. sielä alkais linjat (lähi(ammattikoulussa) ja sairan hoitaja) tammikuussa ja mietinkin kannattaako ottaa selvää onko peruutuspaikkoja tullut /tarvitaanko täytemiehiä. lähihoitajaksi saisin luettue 2vuodessa mutta tosiaan joo menisin sairaanhoitajaksi ihan myös näin palkankin takia,
kiitoksia kaikille ketkä jaksavat jeesata nuorta miestä hädässä!
Kuten kaikki varmaan tietävät, koulutus on hyvin tärkeää. Himassa ei jaksa istua päivät pitkät vaan haluaisin kouluun. opiskelemaan. Tällä hetkellä oon mäkkärissä töisssä (just alottanu) mutta se on vain välietappi. Armeijaan en mene (c paperit) joten se aika olisi järkevää käyttää hyödyksi. Mäkkärillä ei paljo eletä tulevaisuudessa.
Asun siis Vaasassa ja täälä on AMK ja Yliopisto. Luulisi ettei ole vaikeata päästä sisään koska Vaasa on maantieteelisesti niin kaukana. Mutta en päässyt edes sairaanhoitajan valintakokeeseen. Siihen alalle haluaisin päästä (juu ei mikään unelma ammatti joo) mut hei työ ku työ suht ok palkalla.
Eli haluaisin tietää milloin voisin hakea sinne?Nyt yhteishaussa en päässyt tosiaan edes valintakokeisiin, ja pisteet olivat iha paskat. En kyllä tiedä edes teinkö haun oikein ku pisteet oliva niin paskat. Mutta asiasta kolmanteen.
Nyt pääsisin lähihoitajan valintakokeeseen ensi viikolla, mutta mielummin menen ammattikorkeakouluun. sielä alkais linjat (lähi(ammattikoulussa) ja sairan hoitaja) tammikuussa ja mietinkin kannattaako ottaa selvää onko peruutuspaikkoja tullut /tarvitaanko täytemiehiä. lähihoitajaksi saisin luettue 2vuodessa mutta tosiaan joo menisin sairaanhoitajaksi ihan myös näin palkankin takia,
kiitoksia kaikille ketkä jaksavat jeesata nuorta miestä hädässä!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sulla on asennetta. Hae lähihoitajaksi. Sitten lähihoitajan kokemuksella asiaan eli sairaanhoitajaksi. Onko sinusta myöhemmin jopa ensihoitajaksi?
Halusin vielä sanoa: kysy peruutuspaikkoja, mutta ei väliä ellei löydykään.
Voiko muka 3. asteen opintoihin edes hakea, jos sinulla ei ole yo-papereita tai papereita amiksesta? Olen ymmärtänyt, että hakuoikeus niihin vaatii amiksen tai lukion suorittamista... ilman yo-papereita lukio ei ole suoritettu, vaikka voisitkin hakea AMK:hon lukion päättötodistuksen arvosanoilla. Ja miksi edes mietit mitä juuri Vaasassa on, kyllä täysi-ikäisen ihmisen olisi nyt hyvä olla valmis sen verran itsenäistyä, että voi muuttaa muuallekkin opintojen perässä.
Mutta lyödään nyt faktat faktoina: Jos paperit ovat täysin paskat (tai niitä ei edes ole), niin ei kyllä ansaitsekkaan päästä 3. asteen opintoihin ennenkuin vaadittava tietotaso löytyy. En tiedä miten AMK:hon haku tapahtuu tarkasti, mutta olen ymmärtänyt, että kutsua pääsykokeeseen ei tule paskoilla papereilla. Sinulla olisi siis pari vaihtoehtoa:
a) Lähihoitajakoulutus ensin, ja siitä sitten sairaanhoitajakoulutukseen.
b) Hoidat lukio asiasi kuntoon (iltalukio yms.?) ja sitten mietit sitä sairaanhoitajakoulutusta.
Suomessa muutenkin liiotellaan tuota pätevyyttä iha liikaa. Tietyille aloille pitää olla tietty tietotaso esim. henkilö joka ei ole hyvä matikassa ei voi päästä rakennusinsinööriksi, mutta sairaanhoitajaksi ei tulisi olla niin tarkkaa- Sen oppii opiskelun ohessa. Hoitajista on huutava pula ja valtio ei tee mitään sen eteen vaaan raahaa espanjasta ja filippiineiltä hoitajia "työvoimanpulan" takia. Vaikka vika on siinä, että aloituspaikkoja on ihan liian vähän.
Mihinkä aloille kannattaa suunnata jos on siis lähihoitajan paperit? Lukion päättötorkalla( lähihoitajan) luultavasti pääsisin kokeisiin takuuvarmasti, mutta onko muitakin kuin sairaanhoitaja?
Se, että sinulla on huonot paperit ei tarkoita, että systeemissä on vikaa. Miksi juuri sinun tulisi päästä sisään jonkun toisen, fiksumman hakijan sijasta? Se vasta mätä systeemi olisi. Nyt sisään pääsee kun tekee töitä.
Lähihoitajista on huutava pula, ja heitä sieltä Espanjasta ja Filippiineiltä tuodaan; tekemään perushoitoa. Ei sairaanhoitajia niinkään sieltä tuoda...ja ei sairaanhoitajista ole tietääkseni huutavaa pulaa? Jos olisi, niin eiköhän heidän palkka olisi hilattu jo korkeammalle?
Sekään, ettet pääse korottamaan kouluun arvosanoja ei ole myöskään helvetin tyhmää...helvetin tyhmää olisi jos verovaroin rahoitettu systeemi tekisi sen mahdolliseksi. Jos ei kiinnostanut opiskella vuonna nakki ja muusi, ei verovaroin kuulu saada uusia sitä samaa settiä uudestaan ja uudestaan.
Ruotsi on este, jos ei ole valmis tekemään töitä. Koulutukseen liittyvät asiat ovan aina työstä kiinni. Ja minun puolestani voit haukkua hoitajia miten paljon haluat, itse opiskelen lääketiedettä, ei siis kutita minun persettä nuo kommentit. Siitä olen samaa mieltä, että pääsykokeeseen tulisi kyllä päästä vaikka millä arvosanoilla... paperit kuitenkin kertovat tasosta, mikä oli kun paperit myönnettiin. Kyllä ihmiselle pitäisi antaa aina mahdollisuus kehittää itseään ja osoittaa se pääsykokeessa ilman "virallista" iltalukion kautta käytävää, maksullista opetusta.
Vika on siinä, että aloituspaikkoja on aivan liian vähän. Ja sen takia osa jää työttömäksi kun ei löydy paikkaa. Ja kun ei löydy koulutus paikkaa, turvautuu monet sosiaalitukiin. Ja se maksaa. Mikäli valtion panostaisi enemmän koulutukssen, olisi työttömyysprosentti paljon pienempi. Tämä pätee ihan koulutukseen kuin koulutukseen. Hoitajia pitäisi palkata kouluttaa lisää ja siihen ei valtion puutu mitenkään.
Ei millään pahalla, mutta sairaanhoitajaksi pitäisi päästä suht helposti. Ei ole mitään rakettitiedettä, kunhan on asenne kunnossa. Siksi lähes kaikkien tulisi päästä valintakokeisiin. Ja aloituspaikkoja pitäisi oikeasti lisätä. Se auttaisi kaikkia.
Pahinta mitä Suomen kokoinen valtio voi tehdä on aiheuttaa aivovuodon muualle, juurikin liiallisen kouluttautumismäärien takia. Nuori ihminen kouluttautuu Suomessa, ja lähtee pois... Erittäin tuhoisaa kansantaloudelle.
En tiedä tarpeeksi SH koulutuksesta, että voisin sanoa tuohon toiseen oikein mitään... mutta en oikein usko, että itsekkään tiedät mitä SH-koulutuksessa on. LH:lla riittää asenne, SH:n pitää tietää hieman tarkemminkin jotain ihmiskehosta.
Toistan vielä: Aloituspaikkojen lisääminen nakertaisi jo nyt heikossa jamassa olevaa Suomen taloutta. Erittäin huono idea.
Siis sairaanhoitajistahan on pulaa, esimerkiksi Jyväskylässä http://yle.fi/uutiset/sairaanhoitajista_huutava_pula/5373487 . Suomen ikärakenne on sellainen, että hoitajia tarvitaan jatkossa paljon enemmän. Suomen kaltaisessa pienessä valtiossa tulisi ottaa huomioon se, että mikäli ei kouluteta hoitajia tarpeeksi ottaen huomioon ikärakenteen, joudutaan raahaamaan työntekijöitä muualta. Ja näin ei tulisi tapahtua.
AMKiin voi hakea lukion päättötodistuksella eli kun on suorittanut 75 kurssia, mutta ei valmistunut yo kokeista. Asia on vaan niin, että kun kesällä otin päättötodistuksen mukaan, en pääse enään opiskelemaan kouluun eli korottamaan arvosanoja. Mikä on helvetin tyhmää. Mutta ei auta itku markkinoilla. Iltalukio on yksi vaihtoehto.
Asia mikä kusi mun urakehityksessä (vai mikä nyt onkaan) on se, että luotin meneväni yliopistoon. Nyt alkaa hieman vituttaa se kun en todenäköisesti valmistu koska Ruotsi on itelle täysin ylitsepääsemätön este. Tuntuu kuin hakkaisin päätä seinään. Niin en piitannut lukion päättötodistuksesta kun sillä ei haeta yliopistoon.
"En ansaitse huonoilla papereilla päästä" on totta, mutta niin on myös moni muukin asia väärin tässä maailmasssa, Jos seiskan keskiarvolla ei pääse edes valintakokeeseen niin jo on typerä järjestelmä. Etenkin kun hoitajat ovat valitettavasti vähän vähävajaista porukkaa tai ainakin suuri osa. Eräs tuttavani työskentelee yhdessä firmassa johtajana ja voi että kuinka vaata porukkaa sielä on. Ei millään pahalla, toki kaiikki eivät ole selllaisia mutta eritttäin suuri osa. Ja hoitajistaon huutAVA pula
Täällä on kirjoiteltu aika halventavasti siitä, että ruotsin nyt kaikki oppisivat - niin ei ole. Osa ihmisistä ei opi auttavastikaan kieltä, jota ei arjessa kuule ja tarvitse. Vaasassa ei ole aitoa tarvetta sen enempää kuin muuallakaan Suomessa vaikka ruotsinkielisiä siellä asuukin. Olisi eri juttu, jos asuisit Södertäljessä.
Lähihoitajaksi kannattaa lähteä opiskelemaan ja vaihtaa sitten ammattikorkeaan, jos tulee tilaisuus. Voit myös myöhemmin kouluttautua osin työn ohessa. Aina on mahdollista, että lähihoitajasta haluatkin vaikkapa lähteä lukemaan teologiaa tai hyvinvointiteknologiaa tai erityisopetusta tai... Lähihoitajan tutkinnolla saat kuitenkin aina töitä ja se on hyvä pohja moneen ihmisläheiseen ammattiin, joihin mennään yliopisto-opintojen kautta.
Onnea matkaan!
Ja muille: lopettakaa tuo pakkoruotsin ihannointi. Se on oikeasti ihan pelkkä riesa niin suomalaiselle taloudelle kuin sivistykselle. Vapaaehtoinen ruotsi voisi toki olla muutakin.
Tällä hetkellä sulla ei ole varmaan muuta mahdollisuutta, kuin korottaa arvosanoja.
Tarkoitatko nyt lukiolla vai millä? Sillä lukiossa ei voi korottaa enään. Ainoastaan yo kirjoituksilla voi.
Jos kerran olet töissä, mene iltalukion puolelle korottamaan arvosanoja. Tai hae sinne lähihoitajaksi ja osoita sillä tavoin omat kykysi. Ainakaan meidän sh-koulussa ei voida ottaa enää lisää opiskelijoita, vaikka koululla halua olisikin, koska tilat eivät yksinkertaisesti riitä. Lisäksi harjoittelupaikoistakin on jo nyt osittain pulaa, ja tilanne menee vain huonompaan suuntaan ottamalla lisää opiskelijoita tappelemaan niistä paikoista.
Voin myös sanoa sen, että osa asioista, joita sh-opinnoissa opiskellaan on oikeasti vaikeita niillekin, jotka ovat sinua paremmalla koulumenestyksellä sisään päässeet. Koulut haluavatkin maksimoida valmistuvien opiskelijoiden määrän, joten koulumenestystä painotetaan osin haussa ja oppilaitos yrittää sillä varmistaa, että saisi opiskelukyvyiltään eden kohtuullisia opiskelijoita, joilla myös riittää jaksaminen ne opinnot läpi viedä kohtuullisella menestyksellä.
Haluaako ap varmasti hoitajaksi, jos hoitajat ovat mielestäsi vajaa-älyistä porukkaa. Ja kuinka kestät hoitaa esim. kehitysvammaisia (joita voi tulla mille osastolle vain potilaaksi)? Ei sillä, saat minunkin puolesta haukkua hoitajia kuinka paljon vaan.
Vaasan seudulla työnhaussa ruotsin osaaminen voi olla aika tärkeä kriteeri, joten voisitko päästä "sisämaassa" paremmin opiskelemaan ja töihin?
Olen samaa mieltä, että koulumenestystä ei pitäisi painottaa valintakokeessa vaan nykyistä osaamista. Ja olen myös kuullut, että lukion 7 keskiarvolla on päässyt amk valintakokeisiin. Kysy ihmeessä niitä peruutuspaikkoja ja hae muuallekkin, kuin vaasaan. Ja jos et pääse, niin sitten lh opintoihin tai kenties jollekin toiselle alalle.
Se nyt vaan on se karu fakta, että ammattikorkeasaareen ei noin vain luistella sisään, vaikka sitä täällä tasaisin väliajoin joku mollaakin...
Toisen asteen tutkinnolla haetaan ja ainakin täällä Hesan seudulla on ihan turha toivo päästä edes pääsykokeisiin, jossei amiksen/lukion paperit ole vähintään tasolla hyvä.. Hakijoita kun on niin mieletön määrä aloituspaikkoja nähden.
http://www.koulutusnetti.fi/index.php?path=tilastot Tuolta näät, mitä on vaadittu.
Riippuu amkista. esimerkiksi mikkelin amkiin pääsee sisälle semmosia idiootteja että ei paremmasta väliä, nimimerkillä nähty on. esimerkkinä viimeisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija joka kysyy opiskelijakollegaltaan mistä kohti sormenpäätä otetaan verensokeri ja mikä on kolesterolin viitearvo.. hirvittää ajatella että näillä tiedoilla joku valmistuu näin vastuulliseen ammattiin. ainakin mikkelin amkissa näytöissä ja ryhmätöissä ja simulaatioharjoituksissa pääsee niin pitkälle muiden siivellä että tämmöset tollikat jää huomaamatta ainakin opettajilta. Itse olen opiskellut ensin lähihoitajaksi ja siitä suoraan sairaanhoitajaksi, välissä puoli vuotta töitä ja ite oon kokenu tämän parhaimmaksi vaihtoehdoksi. sh opiskelun aikana olen koko ajan tehnyt töitä. En halua aliarvioida lukion käyneitä sh- opiskelijoita, mutta opiskelu on huomattavasti helpompaa kun takana on jo yksi hoitoalan koulutus ja pienikin työkokemus, ja ikävä kyllä ammattitaito on ihan toista luokkaa. Pointsit kuitenkii niille lukiolaisille jotka lähtee opiskelemaan sairaanhoitajaksi heti lukion jälkeen; heille varmasti rankka koulu ja kaikki asiat pitää opetella alusta asti ja opiskeltavat asiat käydään niin paljon kovemmalla temmolla kuin esimerkiksi lähihoitajakoulussa.
No noita löytyy meiltä Helsingistäkin ja itse sanoisin, että syy on se, että pääsykokeisiin vaaditaan juurikin hyvä pohjatodistus... Tulee sitten niitä hemmetin hikareita, jotka lukee ja lukee, mutta kun tieto pitäisi soveltaa käytäntöön, ollaankin niiiiiiiin käsiä, että voi hitto sentään...
Aloittaja hei, kirjoita jokin muu aine kuin Ruotsi. Saat ylioppilaspaperit ja voit lähteä vaikka Englantiin opiskelemaan.
Hae amkiin lukion päättötodistuksella, kuten itse tein. Ei siinä tarvitse olla YO-todistusta :) Itse pääsin ekalla yrittämällä, mutta tiiän ihmisiä jotka hakeneet paristi-kolmasti ja sit vasta päässeet. Tsemppiä!