Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Loton päävoitot

Viimeisen 8 kierroksen aikana on jaettu päävoitto vain kahdesti.

Lottokansa on lakannut lottoamasta tai lottoajien tuuri on muuttunut huonommaksi.
Kummasta on kysymys?

Päävoittojen suuruudella tapahtuva markkinointi ei taida kohta purra pelaajiin.
35217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Lotto pitäisikin muuttaa sellaiseksi että päävoitto ei kasvaisi esim. 3-miljoonaa suuremmaksi.
Kaikki sen jälkeen kerääntyneet voittovarat maksettaisiin 6 1, 6 ja 5 oikein tuloksille, näin kasvattaen pienempiäkin voittoluokkia.

Äänestä
  • Tuo on hyvä idea! Luulisi pelaajiakin kiinnostavan paljon enemmän pelata lottoa jos pienemmilläkin osumilla saisi jo kymppitonniluokan voittoja. Kymmenien miljoonien päävoittoja voitetaan ehkä vain muutamia kertoja vuodessa ja suurimmalle osalle pelaajista miljoonaluokan voittoa ei koskaan tule! Ihmisiä sen sijaan kiinnostaisi pelata peliä josta voi saada merkittäviä summia rahaa esim. 10-30 tuhatta vaikkapa uuden auton hankkimiseen. Samalla veikkausyhtiön ei tarvitsisi suurentaa ulos maksettavia voittosummia, kun päävoitossa olisi tuollainen edellä esitetty katto ja kaikki sen jälkeen kerääntyneet pelipanokset jaettaisiin alempien voittoluokkien kanssa.

    Äänestä

  • Ihan vaan ehdotus... kirjoitti:

    Tuo on hyvä idea! Luulisi pelaajiakin kiinnostavan paljon enemmän pelata lottoa jos pienemmilläkin osumilla saisi jo kymppitonniluokan voittoja. Kymmenien miljoonien päävoittoja voitetaan ehkä vain muutamia kertoja vuodessa ja suurimmalle osalle pelaajista miljoonaluokan voittoa ei koskaan tule! Ihmisiä sen sijaan kiinnostaisi pelata peliä josta voi saada merkittäviä summia rahaa esim. 10-30 tuhatta vaikkapa uuden auton hankkimiseen. Samalla veikkausyhtiön ei tarvitsisi suurentaa ulos maksettavia voittosummia, kun päävoitossa olisi tuollainen edellä esitetty katto ja kaikki sen jälkeen kerääntyneet pelipanokset jaettaisiin alempien voittoluokkien kanssa.

    "Luulisi pelaajiakin kiinnostavan paljon enemmän pelata lottoa jos pienemmilläkin osumilla saisi jo ...."

    Ei kiinnosta. Ihan tutkittua tietoa, suurin osa pelaajista kannattaa nykyistä

    "yhdelle miljoonia, muille murusia" voitonjakoa.

    Äänestä

  • joku päivä minulle.. kirjoitti:

    Ovatko palstan pelaajille tullut tuollainen kysely?
    Itselleni ei ole tullut, mikä tutkimus on kysymyksessä?

    ""yhdelle miljoonia, muille murusia" voitonjakoa."

    Kyllä minä pitäisi tuollaista edellä ehdotettua 3-milj.€. päävoittoa aika muhkeana voittona kenelle tahansa!
    Samalla saisivat ne pienempiä voittoluokkia jahtaavat vähän enemmän sisältöä peliinsä.

    Äänestä

  • taustatietoa kirjoitti:

    Ovatko palstan pelaajille tullut tuollainen kysely?
    Itselleni ei ole tullut, mikä tutkimus on kysymyksessä?

    Ainakin silloin kun oli ne kopioivat kupongit, lotossa, vakiossa, ym. kyseltiin useammankin kerran. Vastaajien kesken arvottiin jotain palkintoja.

    Aina sama tulos, yhdelle paljon ja muille pennejä.

    Äänestä

  • 2+17 kirjoitti:

    ""yhdelle miljoonia, muille murusia" voitonjakoa."

    Kyllä minä pitäisi tuollaista edellä ehdotettua 3-milj.€. päävoittoa aika muhkeana voittona kenelle tahansa!
    Samalla saisivat ne pienempiä voittoluokkia jahtaavat vähän enemmän sisältöä peliinsä.

    3 milliä on paljon rahaa, mutta milloin ihmiset satsaavat lottoon eniten ??

    Silloin kun on erittäin paljon rahaa jaossa, eivätkä he tavoittele viittä oikein;)

    Äänestä

  • 1:15,3 milj. kirjoitti:

    3 milliä on paljon rahaa, mutta milloin ihmiset satsaavat lottoon eniten ??

    Silloin kun on erittäin paljon rahaa jaossa, eivätkä he tavoittele viittä oikein;)

    Ei ainakaan nyt kun 5 oikealla numerolla ei saa kuin muutaman kympin!
    Kuudellakaan ei saa kuin paritonnia.

    Ei siis käytännössä yhtään mitään suhteessa mahdollisuuteen.

    Äänestä

  • kyllä nyt noin kirjoitti:

    Ei ainakaan nyt kun 5 oikealla numerolla ei saa kuin muutaman kympin!
    Kuudellakaan ei saa kuin paritonnia.

    Ei siis käytännössä yhtään mitään suhteessa mahdollisuuteen.

    Lottopotti kasvaa viikossa noin 1.5 miljoonaa. Se voitaisiin jakaa voittoluokkien 6 1, 6, 5, ja 4 kesken niin että jo 4 oikein voitolla voisi saada 100-500 euroa ja 5 oikein antaisi jo 1000-5000 ja 6 oikein 10 000 euroa.

    Äänestä

  • 2+5 kirjoitti:

    Sulla taitaa olla matikka tasolla 2 5.
    Viime kierroksella oli 97 kpl 6 oikein, heille 97*10000 = 970 000,
    viime kierroksella oli n 5000 kpl 5 oikein, heille 5000 * 1000 = 5 000 000,
    viime kierroksella oli n 82 000 kpl 4 oikein, heille 82 000*100 = 8 200 000;
    kaikki yhteensä n 14 miljoonaa.
    Olisi siinä miettimistä, miten 1,5 miljoonaa riittää 14 miljoonan pottiin.

    Äänestä

  • It's simple Watson kirjoitti:

    Voitonjako

    7 oikein

    - kpl

    - €

    6 1 oikein

    11 kpl

    14 709,60 €

    6 oikein

    97 kpl

    1 895,50 €

    5 2 oikein

    10 kpl

    3 677,40 €

    5 1 oikein

    623 kpl

    135,70 €

    5 oikein

    4887 kpl

    50,70 €

    4 2 oikein

    547 kpl

    90,70 €

    4 1 oikein

    16956 kpl

    18,20 €

    4 oikein

    82132 kpl

    9,30 €

    3 2 oikein

    8407 kpl

    5,00 €

    3 1 oikein

    163068 kpl

    1,00 €

    Äänestä

  • 12+10 kirjoitti:

    Voitonjako

    7 oikein

    - kpl

    - €

    6 1 oikein

    11 kpl

    14 709,60 €

    6 oikein

    97 kpl

    1 895,50 €

    5 2 oikein

    10 kpl

    3 677,40 €

    5 1 oikein

    623 kpl

    135,70 €

    5 oikein

    4887 kpl

    50,70 €

    4 2 oikein

    547 kpl

    90,70 €

    4 1 oikein

    16956 kpl

    18,20 €

    4 oikein

    82132 kpl

    9,30 €

    3 2 oikein

    8407 kpl

    5,00 €

    3 1 oikein

    163068 kpl

    1,00 €

    Juuri näin, ja: sitten
    Se voitaisiin jakaa voittoluokkien 6 1, 6, 5, ja 4 kesken niin että jo 4 oikein voitolla voisi saada 100-500 euroa ja 5 oikein antaisi jo 1000-5000 ja 6 oikein 10 000 euroa.

    Äänestä

  • It's simple Watson kirjoitti:

    Juuri näin, ja: sitten
    Se voitaisiin jakaa voittoluokkien 6 1, 6, 5, ja 4 kesken niin että jo 4 oikein voitolla voisi saada 100-500 euroa ja 5 oikein antaisi jo 1000-5000 ja 6 oikein 10 000 euroa.

    Veikkaus jakaa joka viikko avustuksina 10 000 000€. eli kuukaudessa 40 000 000€.

    Jos tuosta otettaisiin edes puolet ja laitettaisiin ne jakoon pienemmille voittoluokille, niin johan nousisi voitot.

    Äänestä

  • 14+8 kirjoitti:

    Veikkaus jakaa joka viikko avustuksina 10 000 000€. eli kuukaudessa 40 000 000€.

    Jos tuosta otettaisiin edes puolet ja laitettaisiin ne jakoon pienemmille voittoluokille, niin johan nousisi voitot.

    Viime lauantain pienet voitot:
    4 2 oikein 547 kpl
    4 1 oikein 16956 kpl
    4 oikein 82132 kpl
    3 2 oikein 8407 kpl
    3 1 oikein 163068 kpl
    Yhteensä 271 110 kappaletta.
    Jos 5 000 000 euroa jaettaisiin heidän keskensä, niin jokainen saisi
    18,44 euroa!
    Sehän se nostaisi pelaamista!

    Äänestä

  • It's simple Watson kirjoitti:

    Viime lauantain pienet voitot:
    4 2 oikein 547 kpl
    4 1 oikein 16956 kpl
    4 oikein 82132 kpl
    3 2 oikein 8407 kpl
    3 1 oikein 163068 kpl
    Yhteensä 271 110 kappaletta.
    Jos 5 000 000 euroa jaettaisiin heidän keskensä, niin jokainen saisi
    18,44 euroa!
    Sehän se nostaisi pelaamista!

    Käsittääkseni puolet 40milj. on 20milj....?

    Niin ja tuo voittojen korotus tulee voimaan vasta kun päävoitto saavuttaa tietyn tason esim. 3-5 miljoonaa. Tänä aikana joka viikko puolet avustuksista säästettäisiin ja päävoiton saavutettua ylätason kaikki uudet pelikertymät ja säästyneet avustukset jaetaan pienemmille voitoille. Eli korotukset astuvat voimaan vasta kun päävoitto saavuttaa yläkaton.

    Äänestä

  • 18+9 kirjoitti:

    Käsittääkseni puolet 40milj. on 20milj....?

    Käsittääkseni puolet 10 miljoonasta on 5 miljoonaa. Think it!

    Äänestä

Ja lotto- ym arvonta pitäisi muuttaa sellaiseksi, että rivit vain viikon kerrallallaan, arvonta-aika päättymään siihen kun arvonta alkaa ja valtion virkamiehet pois arvnnasta samoin kun Veikkaus.

Näin ainakin piennettäisiin mahdollisuutta joka nyt on eli arpojien ja valvojien mahdollisuutta päästä niin helposti käsiksi pelattuihin riveihin, sillä kaikki viittaa siihen, että nyt sitä tehdään.

Äänestä

Juuri näin. Ja arvonta rautatietorille lasikoppiin, jossa valitaan arvalla yleisön joukosta pallojen nostaja..

Äänestä

Vastaisin, että Lottokansa vähentänyt lottoamista, koska "tuuri" eli todennäköisyydet

joka kerta olleet samat. Mutta ensi viikko näyttää, kuten sanoin, mikä on pelin

henki ja mitä peliä pelaavat.

Äänestä
  • Ensi viikko = tämä viikko:

    Lotossa ennätyspotti 13 000 000 €

    Äänestä

  • Lisää pohdintoja kirjoitti:

    Ensi viikko = tämä viikko:

    Lotossa ennätyspotti 13 000 000 €

    Pelatkaa vain ja ainoastaan se yksi rivi, kymmenen riviä ei paljon muuta mahdollisuuksia.
    Tuuri ei ole tuuria, ei siihen vaikuta onko yksi euro vai kaksikymmentä miljoonaa jaossa.
    Laskennallisesti et voita edes viittä oikein kahden tuhannen kierroksen aikana.Se on ajallisesti jo 40 vuotta Lottoa ihan jokainen viikko.

    Äänestä

Niinpä 35 täysosumaa kuulemma on tänä vuonna tullut.

Ainakin veikkauksen mukaan, tosin ainakin viime viikolla oli muka kateissa

Turussa 7 miljoonaan veikattu ja Lopella 1.4 miljoonaa lotonnut voittaja.

Aika erikoista, että kun lotto siirtyi mtv3 kanavalle, päävoitot harvenivat entisestään ja

erikoista, tuo "lottovoittaja kateissa" uutisointi, onko se jotakin Markkinointikikkaa

vai mitä? En yhtään ihmettele, jos nyt loppuviikosta sopivasti uutisoitaisiin, että

ylläri pylläri Se Turun muka kateissa ollut voittaja ja / tai Lopen voittaja onkin

löytynyt. Ahneus saanut ihan uudet mittasuhteet.

Äänestä

En ymmärrä, miksi nämä kitisijät haluavat pilata Loton pilkkomalla voittoja. Jos haluatte pikkuvoittoja, pelatkaa sitten niitä pelejä, joista niitä saa. Veikkauksen valikoimasta löytyy kyllä teille sopivat. Me muut haluamme pitää Loton nimenomaan sellaisena, jossa on se pieni mahdollisuus voittaa kertarysäyksellä paljon. Ja kuten lukuisat Veikkauksen tekemät tutkimukset (kyllä sielläkin ymmärretään markkinoinnin päälle) ja itse asiassa myös kierrosten liikevaihto (joka kasvaa pottien myötä) todistavat, meitä on enemmistö lottoajista.

Mitä tekee kymppitonnin voitolla? Ei oikeasti yhtään mitään. Se on alle vuoden nettopalkka pienipalkkaisellekin, keskipalkkaiselle vain puolen vuoden. Lotossa tavoitellaan semmoista täräystä, jonka jälkeen voi vilkuttaa työelämälle hyvästit.

Äänestä
  • Kysymys onkin siitä mikä on se ahneuden tässä tapauksessa päävoiton max

    koko joka katsotaan yleisesti kohtuulliseksi, onko se 3,5 vai 7 miljoonaa?

    Tosin aina täytyy muistaa, että se isokin potti voi jakautua pienempiin osiin, ja usein

    jo verotuksellisista syistä jakautumista tapahtuu.

    Äänestä

  • Pohdintoja kirjoitti:

    Kysymys onkin siitä mikä on se ahneuden tässä tapauksessa päävoiton max

    koko joka katsotaan yleisesti kohtuulliseksi, onko se 3,5 vai 7 miljoonaa?

    Tosin aina täytyy muistaa, että se isokin potti voi jakautua pienempiin osiin, ja usein

    jo verotuksellisista syistä jakautumista tapahtuu.

    No jotenkin kyllä tuo ahneus-näkökulman tuominen lottokeskusteluun tuntuu naurettavalta. Kenenkään ei ole pakko lotota eivätkä isot potit siten ole oikeastaan keneltäkään "pois".

    Toki minäkin olen sitä mieltä, että 13 miljoonaa, tai seitsemänkin, on sellainen läjä rahaa, ettei sitä kukaan oikeasti tarvitse. Mutta entä sitten? Loton idea on se, että tilille saattaa oikein hyvällä säkällä rysähtää järjettömästi massia ja rahahuolet ovat kerralla ohi.

    Näin kerran jonkun laskeskelevan järkevänkokoisen päävoiton minimitasoa. Idea oli muistaakseni jotenkin sellainen, että potin pitäisi riittää keskiarvopariskunnan loppuelämäksi mutta mitään perintöjä ei tarvitsisi jättää. Siinä oli jotenkin laskettu työeläkkeidenkin vaikutusta mukaan kuvioon. Jos oikein muistan, niin kaksi miljoonaa euroa oli tulos, että sen verran pitäisi potin minimissään olla. Ylärajaa ei ollut, miksipä pitäisikään?

    Olen tosiaan sitä mieltä, että rahan jakamisessa pikkuvoitoille ei ole mitään järkeä. Ihan tällaisen tavallisen palkansaajan näkökulmasta vaikkapa 100 000 euroa olisi aika hyödytön voitto. Saisihan sillä asuntolainan maksettua pois, mutta töissä pitäisi jatkaa.

    Äänestä

Mussuttajat veikkaa, että tälle kierrokselle kukaan ei lottoa. Miten on, kaikkien aikojen potti 13 miljoonaa tulossa? Jätätkö itse lottoamatta?

Äänestä
  • Niin, tottakai se pari riviä aina laitetaan, mutta tuleeko niitä rivejä riittävästi, jotta

    potti menee esim 90% tai 95% todennäköisyydellä. Onko viikkolla 48, sitten

    "vain" 13,x miljoonaa, koska veikkauksen sanoin potissa on nyt 47 viikollakin

    ylimääräistä. Luulen, että noita kaikkien aikojen potteja tullaan vielä näkemään ja

    muutenkin tuo alkaa olla tuo pottimainonta jo kulunutta, toki laitetaan ne pari riviä, mutta ei se enää nappaa, ihan sama onko 3, 5, tai 50 miljoonaa.

    siihen ei tarvita kuin yksi rivi, mutta laitan vakiorivini lisäksi yhden muuttuvan rivin.

    Parilla riviä laittamalla sen saa:)

    Äänestä

  • Pohdintoja kirjoitti:

    Niin, tottakai se pari riviä aina laitetaan, mutta tuleeko niitä rivejä riittävästi, jotta

    Siis viikolla 49, 13.x miljoonaan, koska nyt viikko 48

    Ikäänkuin pitäisit jotenkin erityisen toivottavana, että potti tällä kierroksella menisi? ;) Meikäläinen taas sanoo, että jos ei osu itselle, saa jatkaa kasvamista.

    Pelatuissa riveissä on aina sen verran päällekkäisyyksiä, että tuohon todennäköisyyteen yltäminen vaatii jotain 16-17 miljoonaa pelattua riviä. En muista, paljollako viimeksi pelattiin isoa jahdatessa, kyllä se jossain uutisoitiin.

    Äänestä

  • rfsdfdwrwerwe kirjoitti:

    Onhan se rahan liikuttava :) joo ei mitään järkeä kun tulee paljon tyhjiä viikkoja.

    Tosin trendi on ollut viime vuosina laskeva, noiden voittajien kappalemäärissä.

    Äänestä

  • rfsdfdwrwerwe kirjoitti:

    Ikäänkuin pitäisit jotenkin erityisen toivottavana, että potti tällä kierroksella menisi? ;) Meikäläinen taas sanoo, että jos ei osu itselle, saa jatkaa kasvamista.

    Pelatuissa riveissä on aina sen verran päällekkäisyyksiä, että tuohon todennäköisyyteen yltäminen vaatii jotain 16-17 miljoonaa pelattua riviä. En muista, paljollako viimeksi pelattiin isoa jahdatessa, kyllä se jossain uutisoitiin.

    Tulisipa huomenna riviin numerot 1,2,3,4,5,6,7

    Seitsemän oikein tuloksia olisi n.2500 kpl, voittosumma 5200€ per nenä:)))))

    Äänestä

Tasan tarkkaan ovat jo päättäneet mitä tekevät, annetaanko se päävoitto yleensäkin ja jos annetaan niin etsitäänkö rivi, joka on vaan yhdellä. Tarkotuksella sitä pottia on kerätty - ei oikealla arvonnalla.

Äänestä

Se on kyllä perin erikoista, että AINA, jos ollenkaan, on vain YKSI voittorivi. Luulisi, että useammin jakaantuisi esim kahden tai jopa kolmen kesken. Mutta nevah!

Äänestä
  • Nyt täytyy osata laskea, sekin juttu, että vuodessa 52 viikkoa ja arvonta joka viikko.

    Tämä vuonna tullut siis 35 täysosumaa, mutta jonakin viikkoina tullut useampikin.

    Keskimäärin tänä vuonna osumia tullut joka 3 tai 4 viikko, ennen lähes joka

    viikko, eli siitä jo näkee, että pelaamisen määrä vähentynyt, rivihinnan noussut, jolloin

    osumia harvemmin, ja potit isontuneet. Tätä se rivihinnan nosto tekee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei täysosumia kirjoitti:

Viimeisen 8 kierroksen aikana on jaettu päävoitto vain kahdesti.

Lottokansa on lakannut lottoamasta tai lottoajien tuuri on muuttunut huonommaksi.
Kummasta on kysymys?

Päävoittojen suuruudella tapahtuva markkinointi ei taida kohta purra pelaajiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu