Ostin EU-tuella uuden traktorin, Massey-Fergusonin, 158 700 euroa. Minua miellytti, se että ohjaamossa mukavuutta lisää entistä alhaisempi melutaso. Tärkeimpien hallintalaitteiden kuten neliveto ja tasauspyörästöjen lukkojen hallinta sujuu kevyesti sähkökatkaisimilla. Myös voimanulosotto kytketään päälle sähköhydraulisesti kevyellä käden liikkeellä.
Ohjaamossa on paljon tilaa, istuimen ja ohjauspyörän säätöjä on runsaasti, ja suuret teleskooppiset peilit helpottavat leveiden kuormien käsittelyä. Lisäksi ohjaamon katon etuosa on lovettu, joten näkyvyys etukuormaimelle on aikaisempaa parempi.
Uudessa kojetaulussa on sekä analoginen että digitaalinen osa. Selkeä mittaristo on suoraan kuljettajan näkökentässä, joten sitä helppo lukea. Ajonopeus, voimanoton nopeus, digitaalikello, polttoainemäärän hälytin ja huoltovälin ohjelmointi ovat koko ajan näytössä. Lisäksi vakiovarusteena on uusi ajotietokone, joka on integroitu varsinaiseen mittaripaneeliin. Ajotietokoneen käyttöliittymä on helpossa paikassa ratin alla oikealla puolella, josta kuljettajan valitsemat tiedot tulevat esille erilliseen digitaaliruutuun. Niitä ovat mm. ajetun matkan mittaus (m), pinta-alan mittaus (ha) ja työtehon mittaus (ha/h).
Jokapäiväisessä käytössä mukavaa on huollon helppous, sillä koko konepeitto nousee kevyesti kaasujousien varassa ylös. Akku on kuin tarjottimella ja jäähdytysveden sekä moottoriöljyn samoin kuin ilmansuodattimien tarkistus käyvät vaivattomasti.
Nyt ovat tilan koneet kunnossa. Me olemme merrkiuskollisia mersu ja ferguson -ihmisiä. Lapsilla on urheilumalli-mersut, minulla isompi lippulaivasarjan peli, vaimolla se pikkumersu ostoskärrynä.
Hyvää yötä kaikille!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Keskusta on vapaamielinen ja suvaitsevainen, keskusta ei valehtele eikä anna väärää todistusta lähimmäisestä, keskusta ei kiroile, ei räyhää, ei hermostu eikä koskaan anna samalla mitalla takaisin, jos joku hyökkää keskustaa vastaan. keskusta rakastaa kaikkia ja kaikki rakastavat keskustaa, koska keskusta antaa kaiken aina anteeksi.
että jollakin menee hyvin. Kyllä täälläniitä ruikuttajia riittääkin. Onnea sinulle uudesta massikasta!
Voiko mitään antaa tuollaisten pöljien vastuulle.
Demareihin ei voi luottaa.
Keskustassa on voimaa ja viisautta.
Keskusta on turvallinen ja paras.
Keskusta on vapaamielinen ja suvaitsevainen, keskusta ei valehtele eikä anna väärää todistusta lähimmäisestä, keskusta ei kiroile, ei räyhää, ei hermostu eikä koskaan anna samalla mitalla takaisin, jos joku hyökkää keskustaa vastaan. keskusta rakastaa kaikkia ja kaikki rakastavat keskustaa, koska keskusta antaa kaiken aina anteeksi.
Vai olet semmosen pelin laittanu. Tulisiko auttamaan kun viime viikoloppuna poika putos suohon. Veettäs se sieltä sillä sinun uuela pelilä ylös.Oltiin siinä mettiä kattomassa ja vähäsen siinä korpikuusen kyyneliä maisteltiin samoin. Ai jaa, sanoitkin jo nukkumaan menneesi. No kerkiää sen huomennakin, mie pistin se pönkkään sinne koivunoksalla ja lapolla laitoin tynnyristä kiljua tulemaan jotta kyllä se sielä vielä huomisseen pärijää. Hyvät yöt vaan!
Tervehdys teille ja kiitokset erityisesti Lanta-Lasselle avusta! Kiireinen oli aamupäivä, mutta keveästi se nousi poika suosta tuolla Lassen Massikalla. Sinkit vaan vinku ku poika nousi suon silmästä. On se ylevä peli. Pittää se minunki saada semmonen, vaihtoa se tuo Valmetti huutaa. Se tuo Volovon kone ei taho kestää kylilä ajelua ees ennää.
Mutta no niin että näin. Pojan kansa tässä pirtissä istuma. On niinkö semmosta jälleennäkemisen riemua. Poika oli saavillisen kiljua juonu suossa ootellessaan, mutta on minulla aina tuolla lantakasan alla joku pullo martoilta piilosa. Eivät tohi sieltä kattoa vaikka eteviä ovat muuten pullon haistamaan. Tääläkö ne niitä kokouksiaan yhtenään pitävät, mutta tännään menevät Lassen tykö. Ja sehän tietää sitä, että isäntä itte illala vääntyy tänne jos vaan sen muijaltaan karkkuun pääsee.
Se joutu Lasse kylilä käymään ny ku se tuo poika perkele istu lassen mersun penkille ja alko kojelautaa huutamaan niin pirusti. Se on siinä mersussa semmonen istuimeen sijoitettu tunnistin joka laskee automaattisesti matkustajan painon. Ja pojalako sitä on kertyny melkein kakssataa kiloa ja rapiaa pääle tähän mennessä, niin ihmekö tuo että vähän säikäyttää. Joku antura siitä varmaan rikki meni Lassen Mersusta sen tähen. Vaan saa se huollon ajaksi sieltä vähintään samanlaisen tilalle. Merkkiuskollisuuesta nääs tulle Veholta semmosia boonuksia. Boonusten eestä käy sielä sitten samala pitkäripasessa. Välilä pittää saaha tehtaasa kirkastettuaki.
Minä en muuten ole autoista koskaan erikoisemmin perustanu. Harvoin sitä ajokunnossa oliskaan. No noilla omila mettäteilähän sitä vois ajaa vaikka vähän enemmänki pöhönäsä. Tuolle pojalle mie oisin auton laittanu, jos tuo ois aikannaan siitä ralliautoilusta ollu kiinnostunu. Niinkö se tuo Kankkusen isännän poikaki. Se kokkoomuslainen porho. Vaan ei se tuo meiän poika ole ralliluonteinen, enemmänki se hittaasti kulkevaa laatua on, issäänsä tullu. Hätäseen se kyllä pullon huitasee. Ja rattia kääntelee ku kiljua pullottaa. Ja aamulla on siten minunki pirtisä semmonen kankkunen jotta. Heh, heh, huumorin kukka se on se kaunehin kukka.
Vaan ny pittää lopetella. Poika röyhtäilee siihen malliin, että lissää pitäs saaha jotaki. Jos se Lasse tämän näkee nii älä sie jää tänne tinkaamaan. Tule hopusti tänne ja korkataan putelit, keskustellaan Sonta Siionin pääkirjoituksista ja ollaan samma mieltä asioista. Sehän se on meijän voima. Sie olet teoilas jälleen osoitanu sen että keskusta on ihmisenläheine ja paras. Niin nousi poika suosta ilman että yhttään tarvi sääliä ku rapa roiskuu pelleille ja tasuspyörästön lukitus kytkimile piti antaa kyytiä.
Tuommoset varusthet löytyypi jo jostaki viijenkymmenentuhannen eeron rattorista. Nii että maksot pian liikaa, jos tarttit vain nuo ominaisuuvet.
Mersua mie en piä hääppösenä autona. Nethän on pirun kylymiä. Ko kattoo Mersuisa istuvia akkoja, niin niilähän on melekein aina turkki päälä.
Silminähen ja selvästi sie et Lassea tunne. Se ei juuri alle vanhan miljoonan konekauppaan lähe. Se on Lasse täällä ny niinkö aavistelin ja annoin aikasemmin ymmärtää. Toi semmosta vsoppia pitkäripasesta, että harvoin on tässä pirtissä noin komiaa pulloa nähty! Se on niin ihmisläheinen ja luetettava tuo Lasse. Itte se meni jo peräkammariin pitkälleen ku alko ramasemmaan. Pojan kanssa kahen tässä tuvan puolela istuma ja juoma mitä on jäljellä ja sitähän on. Vaimo on niinku annoin aikasemmin ymmärtää marttojen kanssa praataamassa. Poika se saattaa lähteä tuossa illanpäälle raitille uutta emäntää kattelemmaan. Ois se jo hänenki aika. Vois jättää tämän homman ihan kokonaan pojan vastuulle sitten. Rankkaa tämä homma on jo tämän ikäselle. Ihan sen takia mie olen poikaa vähän varotellu, että ei niin paljon ota että tietää vähän kattoa ja ymmärtää naisen päälle ennen ku se näytille ja kokkeeksi tuo. Se tuo Lasse sille varmaan miljoonan Fergusonia emännänhaku tarkotukseen lainaa. Se on niin turvallinen ja ihimisläheinen tuo Lasse niin ku me maalaisliitolaiset olema ja niinku olen jo antanu ymmärtää. Oikein semmone liperaali niinku häntä hienosti sanothaan - ymmärtää viinanki päälle niinku ole jo sanonu ja ymmärtää antanu. Niin ja muuten heleposti se käy uuen emännänkin otto kun on kunnon vehkeet, heh!
Kyllä mie nyt ymmärrän. Se on Lasse ihan hyvvää hyvvyythän laittanu sen Verkusonin. Että poikas pääsee sitä emäntää kattelhemhan sillä. Ja nouseehan se parisattaakilonen mieski helepommin suosta ko tarttee vain hipasunäppäimiä osotella niin jo hytrauliikka pellaa! Mutta elä sie enhän sitä poikaas päästä sinne suole! Se kato äkkiä semmonen kymmenen tonnin painonen Verkusoni on iteki silimäkkeesä jos liian pitkäle mennee nelivethon luottaen. Sitä Mersuhommaa mie en vain ymmärrä, kylymähän se on, eikä hangesa kulije mihinkhän. Neliveto-Hiase on ainaki meilä päin kova sana! Mutta hyvvää illan jatkua, ja jättäkää Lasselekki vielä jotaki vsoppi-pullon pohojale.