Kaveri vaimona

Velimies

Olemme olleet vaimon kanssa pitkään yhdessä ja lapsiakin on jokunen siunaantunut. Olemme seurustelleet ihan teineistä asti. Naimisissa olemme ehtineet olla jo reilu kymmenen vuotta. Nyt viime aikoina minusta on alkanut tuntua, että en enää rakasta häntä samoin, kuin ennen. Välitän toki hänestä, enkä halua hänelle tai lapsilleni pahaa missään mielessä. Tuntuu, kuin suhteemme olisi lähinnä ystävyyttä. En koe vaimoani enää seksuaalisesti viehättävänä, vaikka hän on mielestäni kaunis. Seksi tuntuu väkinäiseltä, enkä välttämättä laukea. Erektiossa ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa. Minusta tuntuu hankalalta olla hänen lähellään, kun vaimoni haluaa käpertyä syliini tms. Olen aina ollut seksuaalisesti hyvin aktiivinen ja tilanne on minulle hyvin hankala, koska toiset naiset ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän. Oma käsi ei tuo riittävää tyydytystä tarpeisiini. Onko täällä kenties kohtalotovereita? Olen keskustellut asiasta jonkin verran vaimoni kanssa ja yritämme saada "kipinää" takaisin parisuhteeseemme, mutta kaikki tämä tuntuu minusta huonolta ja saa minut hieman kiusaantuneeksi. Vähän, kuin yrittäisi uskotella itselleen, että on ok olla siskonsa kanssa... Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten olette asiassa toimineet?

7

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • summerisover

      Normipäivä.. Kyll kait se on samaa hiukka kaikilla muillakin. Jos on kaunis akka ja paljo rahaa eikä oo niin tyhmä että tekis lapsia niin sit vois olla onnellinen mut tavisten ei auta ku kituuttaa hautaan.

    • been there done that

      Ei ihmistä ole tarkoitettu olemaan yhden ja saman puolison kanssa koko elämäänsä. Ihmisen biologisessa perimässä asuu MONIAVIOISUUS!! Vain idiootti pysyttelee yhden ihmisen kanssa. Ei muuta kuin menoksi vieraisiin, ei sitä vaimon tarvitse tietää ja jos saakin tietää, niin so what??? Maailma on pullollaan sata kertaa ihanampia naisia kuin vaimosi.

    • siiisj

      Kokeile viagraa ;) Onko vaimosi halukas himokas?? Revi vähän hiuksista ja tee jotain poikkeavaa kun perus jyystöä. Kanna vaikka suihkuun ja pakota itsesi panemaan vaikka pitäen häntä seinää vasten sylissäsi. Harrastakaa seksiä jossain muualla kuin samoissa tylsissä paikoissa. Vaikka autossa. Varaa teille lomaviikonloppu, kylpylöitä ne rakastaa. Siellä pikku hiprakka ja panoks. Suosittelen flamingo spa:ta, oma vaimoke ainakin muuttuu viriilimmäks illalla kun päivä on maattu suola-altaissa eikä lapsien kiljumista kuulu sinne.

    • 9v saman kanssa

      Pitkä parisuhde on parhaimmillaankin vain väljähtänyttä ystävyyttä. Asiasta keskusteltu sukulaismiesten ja kavereiden kanssa loputtomiin, jokainen myöntää asian viimeistään pikku hiprakassa.

    • II2

      Oletko viime aikoina ollut kiinnostunut jostakin naisesta ja mukava ihastuksentunne on noussut pintaan?

      Koetko elämäsi jollain tavalla tylsäksi, muistelet alkuaikojen uskomatonta rakastumisentunnetta?

      Valitettavasti lähes kaikki suhteet "väljähtävät". Alkuhuumaa ei saa takaisin, vaikka sitä varmasti jokainen jossakin elämänvaiheessa kaipaa. Riittääkö kumppanuus sinulle ilman fyysistä vetovoimaa? Voiko vetovoima tulla takaisin?

      Kuka tietää olisitko onnellisempi jonkun toisen kanssa. Varmaa on vain, että rakastumisentunteilla on tapana latistua olla erilaisia eri elämänvaiheissa. Se ei sovi kaikille.

      • Miettijä...

        Kyllä rakkaus kestää, mutta lapset kun tulee väliin, se laimenee.
        Vai muuttaako rakkaus muotoaan?


    • nainen kommentoi

      Silläkin on merkitystä oletko tuntenut joskus ennen häntä kohtaan oikeasti sellaista piinaavaa ihastumista ja himoa. Minulla on ollut samoja fiiliksiä miehestäni jo vuosikausia sitten, silloin, kun oltiin oltu muutama vuosi yhdessä. En koskaan ollut häneen ihastunut kauempaa tms. vaan tapasimme baarissa ja juttu lähti siitä.

      Kaikkien kohdalla vain ei natsaa samalla tavalla, mutta uskon, että pitkäkin suhde voi olla hyvin onnellinen myös fyysisessä mielessä oikean ihmisen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2013
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1707
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1557
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1190
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1182
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1140
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      997
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      946
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      927
    Aihe