Moi, todistan siitä mitä Jeesus on tehnyt minulle, ensin kerron pari kokemustani.
Meissä ihmisissä on paljon niitä joilla on jompikumpi jalka pitempi toista, itseasiassa jalat harvoin on erimittaset, oikeesti, vaan syy erimittaisiin jalkoihin on monesti väärässä asennossa olevissa lantion ja alaselän nikamissa ja jumiutuneissa lihaksissa.
Olen kaksi kertaa saanut nähdä omilla silmillä kun tällaiset "erimittaiset" jalat jotka aiheuttavat kipuja alaselässä, ovat parantuneet, tulleet yhtäpitkiksi, kun ne on otettu käsiin ja rukoiltu paramemista Jeesukselta.
Itselläni on ollut välillä koviakin selkäkipuja ja selkä on välillä pyrkinyt lukkiutumaan,niin, että en ole päässyt yhtään mihinkään.
Olin hiljattain eräässä hengellisessä kokouksessa jossa rukoiltiin sairaitten puolesta, menin esille ja sanoin että alaselkäni on kipeä.
Rukoilija sanoi että meneppäs tuolille istumaan niin mitataan onko jalat yhtäpitkät, hän otti jalat käsiinsä ja yhdessä todettiin että toinen jalka oli kengänkannan verran pitempi, noin 2cm.
Siinä hän sitten rukoili ja ihmeellistä jalat tulivat yhtäpitkiksi, tämän jälkeen ei selkä ole lukkiutunut ja on ollut ihmeellisen hyvä tehdä töitä, kun selkä ei ole ollut kipeä eikä ole tarvinnut vetää särkylääkkeitä.
Tällaisia ihmeitä Jumala tekee, miksi, no raamatun mukaan vahvistaakseen sanansa, Hän vahvistaa sanansa ihmeitten ja merkkien kautta.
Todistukseni
12
229
Vastaukset
- heh22
Tuo ei ole todistus. Tuo on henkilökohtainen kokemus jolle mitä todennäköisemmin on nolla todistusta siitä että se olisi oikeasti tapahtunut (todennäköisesti siksi että se ei oikeasti tapahtunutkaan).
Entä jos oletkin hypnoosin tai lumevaikutuksen alainen? Tai entä jos yliluonnollisuus todellakin pitensi jalkasi, mutta tämä yliluonnollisuus onkin Zeus joka antaa vain ymmärtää olevansa Jeesus?- heh22
Hups, lumevaikutus ei ollutkaan ihan sitä mitä muistelin... Ignooratkaa.
- Mikä aina estää
Tuolla on sairaala täynnä kuolevia ihmisiä, sairaala täynnä leukemiaan kuolevia lapsia. Sopii ihan vapaasti mennä sinne ja rukoilemalla parantaa kaikki ne lapset. Mikä estää? Mikä kumma mahtaa aina estää?
Palataan asiaan sitten kun kaikki kuolemaa tekevät lapset ovat sairaalassa lääkärien silmien alla parantuneet parantumattomista sairauksistaan rukoilun voimalla, minkä sairaalan henkilökunta vahvistaa ja todistaa tapahtuneeksi.
Sitä ennen on aivan turha lässyttää merkityksetöntä sontaa tyhjästä. - O'ou
Olet joutunut vanhan huijauskonstin uhriksi:D
Derren Braun näyttää, miten se tehdään.
http://www.youtube.com/watch?v=cpz_9_KalFY - 234trgh
Miksi te kutsutte noin ällömakeilevia hellarisatujanne todistuksiksi?
- FarOutReality
Se on sitä uskiskieltä, hörhöjen ikiomaa hihhulislangia.
Siinä kielessä harhainen vuodatus tai psykoottisen uskonveljen epileptisen kohtauksen näky on yhtä kuin todiste, kun taas tieteellinen fakta on yhtä kuin sielunvihollisen valhe.
Nuo ihmisparat elävät ikiomassa mielikuvitusmaailmassaan, jolla on vain vähän yhtymäkohtia tähän reaalimaailmaan, jossa me muut elämme.
- Frans II
Siinä hän sitten rukoili ja ihmeellistä jalat tulivat yhtäpitkiksi, tämän jälkeen ei selkä ole lukkiutunut ja on ollut ihmeellisen hyvä tehdä töitä, kun selkä ei ole ollut kipeä eikä ole tarvinnut vetää särkylääkkeitä
Sinun jumalasi mielestä sinun, todennäköisesti kohtuullisen hyvinvoivan ja moneen muuhun verrattuna etuoikeutetun ihmisen alaselkä on tärkeämpi kuin sanokaamme Filippiinien tuhannet myrskyn uhrit, kuin kolmannen maailman miljoonat nälkäänäkevät lapset, kuin lukemattomat silmittömän väkivallan uhrit. Eikö yhtään hävetä vielä kerskailla sillä? - Yksi miljoonista
Haluan perua avaukseni: Näin juuri ostoskeskusturman uutisointia ja repäisin Raamatun kahtia. ENÄÄ EN USKO.
- voi elämän kevät...
No kyllä on usko heikolla kantimilla, kun ihmisen huonosti rakentaman rakennuksen sortuminen vie sen.
- laulava ateisti
Voi voi raamattuaaaaaa... toinen veisi kellossaaaaa...
Aloittaja voi kuulua siihen ihmisryhmään jolle voisi pelkän hypnoosin avulla tehdä vaikka polvileikkauksen.
Yleensä noiden "parantumisten", jotka ovat usein juuri kivun poistumista, kesto on päivistä muutamaan kuukauteen, kunnes kipu palaa.
Se oli Lauerma kun sanoi noista "parantumisista, miten "kepit lentää nurkkaan...jne" mutta masennus voi olla kovakin, kun kivut sitten palaa.
1800-luvulla lääkäritkin käyttivät tuota lumehoitoa hoitokeinona, mutta siitä luovuttiin, koska lopputulos oli huono.
Plasebo-vaikutus on ihan tutkittu juttu ja nuo lavaparantajat hyödyntää sen 100%:sti.
Jos sama lavaparantaja pistettäisiin mittaamaan saman henkilön jalat useampaan kertaan (ilman, että hän itse sitä tietäisi), niin mahtaisikohan niiden jalkojen pituudet vaihtaa paikkaa viikon välein.
Lyhyesti; humbuukia.Aloittajan parantaja ei todellakaan ollut jeesus, oma illuusio, joka oli seurausta joukkokokouksista ja rukoilemisesta.
Samankaltaisia parantumisia tapahtuu, niillekkin jotka eivät ole missään tekemisissä uskonnon kanssa
Raamattu sanoo, että emme elä ainoastaan leivästä, vaan myös jumalan sanasta.
Jumalan sanaa me emme todellakaan tarvitse, mutta kylläkin kvanttimaailman hiukkasia joitka ovat
hapensaannin lisöksi välttämättömiä.
Jos noiden hiukkasten saanti estyy, niin me sairasrtumme
Nykyaikana kun saastuneisuus on lisääntynyt, ja elintarvikkeissa käytetyt lisäaineet haittaavat noiden hiukkasten saantia, ja ne aihettavat sairauksia,kun vastustuskyky heikkenee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621374
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39956Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38695- 14620
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28602Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 28588
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19580Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17543