Apua, voitko auttaa

pelästynyt

Tilanne on outo. Miksi näen samat unet kuin aiemmin? Vanhoja unia kelautuu takaperin järjestyksessä. Toki tapahtumat itse unessa sitten on samassa järjestyksessä. Pelottavaa ja hyvin ahdistavaa, kun en tiedä miksi noin tapahtuu. Koska alan näkemään uusia unia? En ole nähnyt uusia viikkoihin, kuukausiin melkein.

Kaikki alkoi siitä kun eräs mies jätti aiemmin pahasti, oli toisia naisia. Aloin kirjoittaa unia ylös tässä jossain vaiheessa ja tulkita kirjojen avulla. Mutta on muutamia unia joita näen jo kolmatta kertaa, en onneksi peräkkäisinä öinä. -Toki saan ne nyt paperille ylös, liekö se tarkoituksena. Mutta pelkään etten näe kohta uusia unia ollenkaan..? Ja olen yrittänyt siirtyä eteenpäin elämässä (muihin ihmisiin tai asioihin), mikä on vielä vaikeampaa kun unet toistuvat. Myös unilääke on joskus: melatonin.

Entä mitä tapahtuu kun vanhat unet joskus loppuvat?? Jos ne loppuvat, ja uudet alkavat. Kohtaanko jonkun henkilön silloin, vai minne asti unet kelautuvat? Miksi tämä TOISTAMINEN unissa? En saa loppumaan. 35 vuoden päästä olen 70-vuotias, toivon ettei kelaannu sinne asti kaikki vanhat unet ja kuole. Koska haluan elää pitemmälle. Vaikka eihän elämästä koskaan tiedä, mutta kuitenkin. Voisitko katsoa mistä on kyse, ja miten saan uusiakin unia? Haluan päästä toistojen ahdistuksesta ja tiedottomuudesta, löytää syyn.

2

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tilanne on sinusta varmasti pelottava.

      Ota yhteyttä paikalliseen terveyskeskukseen ja kerro heille asiasta.

      En osaa neuvoa paremmin, olen pahoillani.

      • ap.

        Selvänäköpalstalle viestini oli tarkoitettu, mutta se siirrettiin tänne. -Koska osa selvänäkijöistä ennustaa unista, he olisivat ehkä tienneet vastauksen. Voin tutkia onko unihäiriöissä kuvattu mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      59
      1105
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      861
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      604
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      65
      514
    Aihe