Kaupunginjohtaja on korvaukset ansainnut

Saatujen tietojen mukaan kaupunginjohtajalle ja hänen omaisilleen on perusteltua maksaa käsrsimyskorvaukset aiheettomista rikossyyllisyystoimista.

Kaupunginhallitus puoltanee päätöstä, ja ilman sitäkin Kotkan imago vaatii raskaan henkisen koettelemuksen johdosta maksaa kaupunginjohtajalle kärsimyskorvaukset.
1093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuhat kertaa paremmalla SYYLLÄ ON kERVISELLE MAKSAA. kärsimys ym. korvaukset. Enemmälti Kervinen on joutunut kersimään henkisesti ja taloiudellisesti suurelta osin myös kaupungin johtajan luotsaamana ja tekemänä ja johtamalla muita henkilöitä Kervistä polkeviin tekoihin. Luottokortin luvattomasta käytöstäkö vielä pitäisi korvata vaivan palkka kun on "edustanut" kaupunkia kavereineen tuhlaamalla kaupungin varoja suurilla summilla kurkusta ales ja kalliita matkoja ja kalliit, huippukalliit hetellit on aina valittu ja luottokortilla maksettu meidän piikkiin. Johan media-agentti jutun murjas vaikka ei nyt ole aprilli päiväkään.

Äänestä
  • Kärsimyskorvaukset syntyvät pääsääntöisesti rikosoikeudellisten perusteiden tai kärsimystä osoittavien tendenssien mukaan. Kervisen tapauksessa korvausperusteen aikajana on liian pitkä kohdennettuna tapahtuineisiin yksilöityihin tekoihin, ja vastavuoroisesti ottaen huomioon Kervisen yhteisölle aihettamat miljoonavahingot.

    Kervisen vahingonkorvausperusteet täyttyisivät jos hän olisi virassa oleva kotkalainen virkamies tai siihen rinnastettavassa toimiasemassa, mutta haminalaisena Kerviselle maksettava korvausperuste ei täyty kaupunginhallituksen enemmistön näkökulmasta.

    Kervisen asia on vaikea, myönnetään. Kerviselle voidaan maksaa toki korvauksia, mutta kaupungin heikon taloudellisen tilanteen ansiosta se ei ole relevantti toimenpide, jolloin Kervisen perusteet on syytä hylätä.

    Kaupunginjohtajaa ei sido samat käytännön toimet. So. Kervinen ei ole kärsinyt asiasta korvauksen maksamisen perustettavalla vahinkomäärällä, jos kärsimystä rinnastetaan kaupunginjohtajan ja hänen omaisiin kohdistuneita kärsimyksiä kaupunginjohtajaan kohdennettuja julkisia rikosepäilyjä.

    Kervinen ei ole kärsinyt julkisesti luottamusmenetysepäilyjä, sillä hänen luottamusta ole asetettu kyseenalaiseksi.

    Äänestä

  • Media - agentti kirjoitti:

    Kärsimyskorvaukset syntyvät pääsääntöisesti rikosoikeudellisten perusteiden tai kärsimystä osoittavien tendenssien mukaan. Kervisen tapauksessa korvausperusteen aikajana on liian pitkä kohdennettuna tapahtuineisiin yksilöityihin tekoihin, ja vastavuoroisesti ottaen huomioon Kervisen yhteisölle aihettamat miljoonavahingot.

    Kuka on tämä briljantti persoona, media - agentti, joka kirjoittaa noin utopistista paskaa? Eihän noissa jutuissa ole järjen hiventäkään.

    Kervisen luottamuksesta ei tarvitse äänestää, sillä hänet on jo toimestaan erotettu! Eli ei aihetta korvauksiin ja ne mustat listat voidaan unohtaa. Kerviselle on tehty moraaliseti oikein. Siihen ei vaikuta virkamiesten asiakirjaväärennökset tässä tapauksessa, onhan niin kalliiksi käynyt äijä kotkalaisille.!

    Äänestä

  • Kuka hel**tti? kirjoitti:

    Kuka on tämä briljantti persoona, media - agentti, joka kirjoittaa noin utopistista paskaa? Eihän noissa jutuissa ole järjen hiventäkään.

    Mä konmppaan media-agenttia. Kervinen on pääsyyllinen Kotkan kriisiin. Se että äijä on valittanut 10 vuotta ei ole kärsimyskorvauksen maksamiseen mikään peruste. Okei, jos Lindelöfille maksetaan kärsimyskorvauksia olkoon ne kohtuullisia, mutta Kerviselle ei pidä maksaa mitään, päinvastoin kaikki pitää ottaa pois mitä sillä on ja mieluummin tuomioitten kera!

    Äänestä

  • Komppaan kirjoitti:

    Kervisen luottamuksesta ei tarvitse äänestää, sillä hänet on jo toimestaan erotettu! Eli ei aihetta korvauksiin ja ne mustat listat voidaan unohtaa. Kerviselle on tehty moraaliseti oikein. Siihen ei vaikuta virkamiesten asiakirjaväärennökset tässä tapauksessa, onhan niin kalliiksi käynyt äijä kotkalaisille.!

    Mitä lässytät? Kyllähän kalleus johtuu kotkalaisten menettelytavoista. Enemmältl ja relevantisti.

    Äänestä

Kaupunginjohtajalle pitää maksaa mikä kuuluu! Ja mieluummin persu-Levosen pussista!

Äänestä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110617689685_uu.shtml

lähde::http://www.kymensanomat.fi/Online/2013/01/15/Lindelöfille salainen sopimus/2013315023038/4

Kotkan kaupunki on neuvotellut johtajasopimuksen kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin kanssa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Salminen ei halunnut sopimusta julkisuuteen. Kuvaaja: Sari Tauru

Kotkan kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin kanssa tehtävän johtajasopimuksen. Sopimuksen sisällöstä ei kerrota julkisuuteen.

Johtajasopimuksen ovat valmistelleet kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Salminen (sd.) ja varapuheenjohtaja Rauli Ylimäki (kok.).

Äänestä

Toivottavasti kaupunginjohtaja joutuu korvaamaan kaikki törsäämänsä viina-, taksi-, hotelli- ja ym. kulut kaupungille. Yhteissumma vuosilta 2008 - 2012 on useita kymmeniä tuhansia euroja. Ja koko tuona kyseisenä aikana Lindelöf on vaatinut säästöjä samalla itse vetäen kaupunginkortilla lärvejä maailman baareissa.

Äänestä
  • Oispa "punainentalo" viell voimissaan ni ois tuokin kommentin luoja kusettamassa koiraansa ko torpan kulmilla (uteliaisuuttaan).Häpeäis ees,,,osaako edes? Linde on etanansa ansainnut,ja kuka moista moskaa ilman vuosikerta viiniä itseensä edes suoltais,saati tämän palstan vastaavaa ,,,,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Media - agentti kirjoitti:

Saatujen tietojen mukaan kaupunginjohtajalle ja hänen omaisilleen on perusteltua maksaa käsrsimyskorvaukset aiheettomista rikossyyllisyystoimista.

Kaupunginhallitus puoltanee päätöstä, ja ilman sitäkin Kotkan imago vaatii raskaan henkisen koettelemuksen johdosta maksaa kaupunginjohtajalle kärsimyskorvaukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu