Tuntui kuin sydän jyskyttäisi itsensä irti, koko keho huusi vapautta, ahdistus oli suuri, kurkkua kuristi kuin olisi köysi tiukasti kaulan ympäri ja juuri ja juuri saat vetäistyä ilmaa keuhkoihisi ettet menetä tajuntaasi!!
Välillä juoksin, suorastaan hypin asioista toisiin:-siivosin, siirtelin suuria kaappeja ja muutenkin huonekalut vaihtoivat paikkaansa aika pienillä ajanjaksoilla, silloin kun kaikki tuntui olevan hyvin,minun mielestäni.Ostelin luotolla uusia sänkyjä, yöpöytiä, lipastoja, lamppuja, mattoja, rihkamaa ihan kaikkea..ei huolta huomisesta. En edes osannut miettiä millä kaiken maksan ja milloin maksan, kunhan saan vaan kauniin kodin, sellaisen kuin halusin juuri NYT, eikä viidestoista päivä!
Juoksin töissä, välillä tosi ahdistuneena, en olisi jaksanut, hikoilin ja puuskutin. Minulla oli aina kiire, yritin hokea itselleni: "Ota rauhallisesti, ehdit vähemmälläkin" muttei auttanut. Välillä olin tosi vihainen kaikille mielessäni, koska he tuntuivat pääsevän kaikesta paljon vähemmällä kuin minä!
Kahvitauolla työkaverit tuntuivat vierailta ja oudoilta ihmisiltä, joita jännitin niin että, jouduin turvautumaan rauhoittaviin! Työpaikkapalaverit vedin läpi rauhoittavilla ja nenäliinaa kädessäni käännellen, samalla jalkani tekivät lähtöä jonnekkin pois, pöydän alla. heilutin niitä ja välillä painoin lattiaan, minun oli vaikea pysyä aloillani. En millään ymmärtänyt, mikä minulla oli!
Nukkuminen oli hankalaa, ei onnistunut lääkkeilläkään, olisin yölläkin täytellyt ristikoita, keitellyt kahvia, kutonut sukkia, alkanut vaikka siivoamaan, samalla hermoilin tulevasta aamusta ja töihin lähdöstä...Apua, miten jaksan ilman unta!
Kauan en jaksanutkaan! Pian olin täysin varma, siitä että sekoan...itkin ja pelkäsin, jotenkin tunnuin kadottaneeni kaiken tutun ja turvallisen. En enää luottanut itseeni, pelkäsin tekeväni jotain pahaa itselleni. En enää halunut olla yksin, soitin ystäviä tuekseni, ennenkuin pääsisin lääkärille,sillä avun tarpeessa tunsin olevani.
Ennen lääkärille pääsyä, ehdin ihastua naapurin mieheen ja olin vähällä mennä pyytämään häntä, puolituttua miestä kahville luokseni, onneksi sain jarrut päälle enkä mennyt, sillä myöhemmin kuulin hänellä olevan nais ystävän. Olin pitänyt häntä vapaana riistana.
Onneksi minulla oli jo suhde paikalliseen MTT:n,tuttu lääkäri ja terapeutti. Minua oli vuosia hoidettu masennuksen vuoksi, joka kumma kyllä pysyi aina vain muutaman kuukauden poissa lääkityksestä huolimatta. Nyt alettiin hoitaa kaksisuuntaisena mielialahäiriönä ja jo pienet annokset uusia lääkkeitä, tuntuvat auttavan! Siis vihdoinkin jotain tapahtuu, toivottavasti minusta vielä tulee tasapainoisempi ihminen.
Lunta odotellessa, tämän tähän raapustin!
Välillä juoksin, suorastaan hypin asioista toisiin:-siivosin, siirtelin suuria kaappeja ja muutenkin huonekalut vaihtoivat paikkaansa aika pienillä ajanjaksoilla, silloin kun kaikki tuntui olevan hyvin,minun mielestäni.Ostelin luotolla uusia sänkyjä, yöpöytiä, lipastoja, lamppuja, mattoja, rihkamaa ihan kaikkea..ei huolta huomisesta. En edes osannut miettiä millä kaiken maksan ja milloin maksan, kunhan saan vaan kauniin kodin, sellaisen kuin halusin juuri NYT, eikä viidestoista päivä!
Juoksin töissä, välillä tosi ahdistuneena, en olisi jaksanut, hikoilin ja puuskutin. Minulla oli aina kiire, yritin hokea itselleni: "Ota rauhallisesti, ehdit vähemmälläkin" muttei auttanut. Välillä olin tosi vihainen kaikille mielessäni, koska he tuntuivat pääsevän kaikesta paljon vähemmällä kuin minä!
Kahvitauolla työkaverit tuntuivat vierailta ja oudoilta ihmisiltä, joita jännitin niin että, jouduin turvautumaan rauhoittaviin! Työpaikkapalaverit vedin läpi rauhoittavilla ja nenäliinaa kädessäni käännellen, samalla jalkani tekivät lähtöä jonnekkin pois, pöydän alla. heilutin niitä ja välillä painoin lattiaan, minun oli vaikea pysyä aloillani. En millään ymmärtänyt, mikä minulla oli!
Nukkuminen oli hankalaa, ei onnistunut lääkkeilläkään, olisin yölläkin täytellyt ristikoita, keitellyt kahvia, kutonut sukkia, alkanut vaikka siivoamaan, samalla hermoilin tulevasta aamusta ja töihin lähdöstä...Apua, miten jaksan ilman unta!
Kauan en jaksanutkaan! Pian olin täysin varma, siitä että sekoan...itkin ja pelkäsin, jotenkin tunnuin kadottaneeni kaiken tutun ja turvallisen. En enää luottanut itseeni, pelkäsin tekeväni jotain pahaa itselleni. En enää halunut olla yksin, soitin ystäviä tuekseni, ennenkuin pääsisin lääkärille,sillä avun tarpeessa tunsin olevani.
Ennen lääkärille pääsyä, ehdin ihastua naapurin mieheen ja olin vähällä mennä pyytämään häntä, puolituttua miestä kahville luokseni, onneksi sain jarrut päälle enkä mennyt, sillä myöhemmin kuulin hänellä olevan nais ystävän. Olin pitänyt häntä vapaana riistana.
Onneksi minulla oli jo suhde paikalliseen MTT:n,tuttu lääkäri ja terapeutti. Minua oli vuosia hoidettu masennuksen vuoksi, joka kumma kyllä pysyi aina vain muutaman kuukauden poissa lääkityksestä huolimatta. Nyt alettiin hoitaa kaksisuuntaisena mielialahäiriönä ja jo pienet annokset uusia lääkkeitä, tuntuvat auttavan! Siis vihdoinkin jotain tapahtuu, toivottavasti minusta vielä tulee tasapainoisempi ihminen.
Lunta odotellessa, tämän tähän raapustin!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei vittu meil samat!!!
Hei!
Kerro vähän!
Hienoa kuulla!! Muista ajankanssa opetella/tarkkailemaan sairauden tuomia "ikäviäjaksoja" siten opit myös ennaltaehkäisemään ne. Kantapäänkautta oppineena voin sanoa että se on todella tärkeää!
Kiitos sinulle, neuvostasi. Mukavaa talven odotusta!
Hyvä teksti Maria52! Ja niin totta monelle- minullekin.
Miten lääkityksesi muuttui uuden diagnoosin myötä? Vai muuttuiko?
Ennen meni Sepram 40mg, Diapam 5mg tarv. 1 tab. tarvittaessa 3 kertaa päivässä, Zopinox 7,5mg 1-2 tab. iltaisin.Välillä kokeiltiin Venlafaxinia, aika reilulla annoksella ja Mirtatzapinia, myöskin Ketipiornia, mikään ei tuntunut auttavan.
Nyt lääkityksenä edelleen Sepram 40 mg, annosta muutetaan myöhemmin pienemmäksi, kunhan saadan muut lääkkeet sopiviin annoksiin.
Uusina Disperidon 2,5 mg päivässä ja Lamictal, vasta ihan alussa menossa 25mg päivässä, ensimmäinen nosto ensi viikolla, pikkuhiljaa 100 mg:n päivässä ja Zopinox jatkuu...että semmossii..
Ettei vain olisi masennuslääke manian takana.....