Heikkotasoista journalismia

oli eilen nähty Arto Nybergin tekemä Merja Ailuksen haastattelu. Nyberg tyytyi muitta mutkitta siihen Ailuksen väiteeseen, ettei hän ollut tehnyt mitään väärää ja eroamisen syynä oli pelkästään se, että kun hallitus ja sen puheen johtaja menettivät luottamuksensa, niin toimintamahdollisuudet katosivat.

Nybergin olisi pitänyt nostaa esiin Laura Rädyn kommentit siitä, että toiminnasta löytyi paljonkin epäselvyyksiä ja ne olivat epäluottamuksen takana. Ohjelmaan olisi pitänyt saada myös Räty kertomaan, mitä nämä epäluottamuksen aiheuttamat asiat täsmällisemmin ottaen olivat. Nyberg olisi voinut kysyä esimerksi sitä, eikö Ailus näe mitään merkillistä siinä, että hän kustantaa seuralaisen Lapin matkalleen tai vaatii satojen tuhansien eurojen remonttia sattumoisin juuri siihen asuntoon, missä hän itse asuu. Jos nimittäin kyse on asunnon arvon nostattamisesta, kaikkiin Kevan hallitsemiin asuntoihin olisi perusteltua tehdä tämän suuruisia remontteja.

Ailus kertoi työstään. Se saa noin suuren palkan näyttämään vielä kummallisemmalta. Kevan tehtävähän on organisoida eläkemaksujen sisään tulo, sijoittaminen ja ulosmaksu edunsaajille. Osa tästä on hallinnollista prosessia, joka ei toimistusjohtajalta kummoisi vaadi. Työtehtävien vaikein osa liittyy vakuutusmatematiikkaan ja sitä varten eläkeyhtiöissä on omat experttinsä ja se ei kuulu Ailuksen osaamisalueisiin.

Ylivoimaisesti vaativin osa toimintaa on rahastoitavien eläkevarojen sijoitustoimintaan liittyvää. Tässäkin kyse on lähinnä rekrytoinnista eli siitä, että toimitusjohtaja kykenee valitsemaan joukkoon riittävän osaavia sijoitusammattilaisia. Kaikki muu meno- ja kulutoiminta eli eläkemaksut sisään ja ulos eläkkeensaajille ovat puhtaasti lakiin sidottua toimintaa. Toimitusjohtajalla ei ole siinä mitään vaikutusmahdollisuuksia eli hän ei kykene saamaan tai säästämään Kevan omaisuutta tai tulosta.

Kohtuullisuutta olisi voitu käsitellä sinäkin mielessä, että valtiovallan edustajat ja poliitkot ovat jo vähän pitemmän aikaa pitäneet yllä keskustelua kohtuullisuudesta, bonuksista ja johdon palkitsemisjärjestelmistä. Ailukselta olisi voinut kysyä, onko häneltä jäänyt huomamatta tämä ajan henki vai eikö hän ole jotenkin ymmärtänyt asiaa. Jotenkin tuntuisi, että entisen ay-aktiivin olisi luullut kiinnittävän huomiota siihen, että palkansaajilta on vaadittu jo pitkään malttia palkkaeduissa. On ollut kiistaa jopa siitä 20 eurosta, mikä yleiskorotuksen tasoksi sovittiin. Eli miten Ailus suhteuttaa oman 6000 euron palkankorotusvaatimuksensa tähän.

22

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä Arto

      Harmittaa vietävästi Nybergin osaamattomuus olla kunnianhimoinen kantakirjademari.
      Yle on kuuluisa lautakasa journalismiin tottunut vasemmistolainen valehtilijajoukkio, kun näytöt puuttuu, niin otetaan vihjailut työkaluksi.

      Nyberg saattaakin nousta asiallisuuden perusteella arvostetuksi inhimilliseksi toimittajaksi, jolta puuttuu vasemmistolaisen lahtarin ominaisuus.
      Vasemmistolainen ääriaines on kuin valkoinen muslimi veljeskunta, joka on aina valmis kivittämään kuoliaaksi naisen pienimmästäkin syystä tai syyttä aidosti muslimien tapaan.

    • Lööppikamaa

      Koko Ailuksen eroprosessi on heikon journalismin, lööppi- ja sensaatiojouralismin, opinnäyte. Sinähän olet tunnettu täydellisestä sokeudesta mitä tulee mediakriittisyyteen, uskot vaikka joulupukin olemassaoloon jos sen kirjoittaa Demokraatti-lehti tai muu luotettavaksi katsomasi media

      Ailuksen teot ovat pieniä jos niitä vertaa vaikkapa ay-johtajien törsäykseen, tai samiasten ay-johtajien nauttimiin hallituspalkkioihin muissa eläkeyhtiöissä. Heillä ei ole sitäkään vähää osaamista mitä Ailuksella eläkeyhtiöiden johtamiseen mutta silti kymmenien tuhansien eurojen hallituspalkkioita maksetaan.

      Ailuksen eron takana on julkisuudessakin jo kerrottu Kevan sisäinen arganisaatiopeli jossa pettyneet ovat vuotaneet tarkoitushakuista tietoa medialle. Rädyn onneton osaaminen (poliitikko hänkin) sitten johti pattitilanteeseen jossa Ailuksesta oli pakko päästä eroon Rädyn oman uskottavuuden säilyttämiseksi. Poliitiikassa hankittu asema ei kertakaikkiaan sovi minkään organisaation johtajuuteen, sen tämä sekoilu osoittaa. Poliitikoilta pitäisi yksiselitteisesti kieltää kaikenlainen osallistuminen julkisen sektorin budjettitalouden ulkopuoliseen taloudelliseen toimintaa, puhuttiinpa sitten valtion yrityksistä, kunnallisista liikelaitoksista tai näistä eläkeyhtiöistä. Ainakin kunnon karenssiaika tulisi olla

    • kakkostyyppi

      Eihän tämä Ailus voi työtään kuvata kun sellaista ei ollutkaan. Peilailu ja keimailu vei kaiken ajan.

    • Rötösherra on

      Harri Sailas

    • Näin oN

      Epäluoittamus asioista jotka yksiselitteisesti kuuluvat hallitukselle.

      Kaikkiu asiat joita Räty seliitti oli sellaisai joitka kuuluvat Hallituksen päätettä'viin asioihin.

      MM. Asunbtioedusta päättäminen. Asunnon verotusarvosra päättäminen. Autoedusta päättäminen. Auton hankinnasta päättäminen...

      Ilman hallituksen päätöstä Toimitusjohtaja ei tee näistä mitään. Noista asioista VASTAA hallitus, Ei toimitusjohtaja.

    • Noin näin minäkin
    • Poksala

      Nyberg on melko nolla

      Aikoinaan kommari Leif Salmén sentään osasi panna haastateltavat tiukille. Nyberg on nössö. Jos ohjelman tarkoitus on kepunössöily, on väärin kutsua tuollaisia haastateltavia. Nybergille korkeintaan jotain villasukan kutojia ja kansantanhujen esittäjiä porisutettavaksi, kun ote on tuollainen.

    • Poksalan Nössö

      Kyllä on vaatimatonta keskustelun taso kun Kapi ei ole tuomassa asiallista arviota väittelyyn. Kapi lähti kuulema viinan hakuun Tallinnaan.

      • Kyllä ei näin on

        Juu näin on. Mielipidepankki ei esittele munakarvojaan eikä koulutodistuksiaan vaan kirjoittelee jostain jossa on asiantynkää. Eihän se vastaa Kapin korkeatasoisia rottakoulun kurssitodistusten esittelyä asiallisen keskustelun pohjaksi


      • Hahhahahaaa

        Eipä mennyt kauaa, kun joku kapille ikikateellinen veti Kapin mukaan juttuun.
        Se on tuo kateus paha sairaus. Pahempi jopa kuin kepulaisuus yhdistettynä lestadiolaisuuteen.


    • Poksalan Nössö

      Totta! Kapin harras olemus kertoo vakaasta uskollisuudesta omaan kaunaiseen kuppikuntaansa äärivasemmistoon, jossa kissanpojan tavoin on silmät ummessa todellisuudelta.
      Ihme kyllä kaljakorin kilinä saa Kapinkin silmän avautumaan kuin keväisen auringon ensisäteet lesken lehden.
      Saa nähdä minkälaisella vimmalla emeritus sinibaretti saapuu viinakasseineen ja mitä ihmeellisyyksiä viinahuuruisena latelee. Se jää nähtäväksi.

      • huittisasidofiilus

        Eräässä kepulestalehdessä oli jotain ohjeita, kuinka keskustelua pitää viedä eteenpäin, ettei munaisi itseään totaalisesti.
        Kapikommenteistasi tuli mieleen nuo kepulestalehden ohjeet (valistunut kansalainen lukee monenlaisia lehtiä, ettei tule sinun kaltaiseksesi fakki-idiootiksi)
        " jos jäät asiakeskustelussa tappiolle, johdattele keskustelu vaivihkaa sellaiselle osa-alueelle, jonka itse hallitset."
        No, Kapista kirjoittamisenhan sinä hallitset.


    • Poksalan Nössö

      Eräässä kepulestalehdessä oli tosi hyviä ohjeita, kuinka tulla fakki-idiootiksi!
      Sitä juuri yritin kertoa, kuinka fakki-idiotismi on vallannut vasemmoistolaiskaartin Kapi vanhurskaan johdolla.
      Veikkaukseni on ettei tyyli muutu vaan idiotismi kukoistaa yhä voimallisemmin johtajan paluun myötä johdattelusta huolimatta.

      • Kiitos seurasta

        Ja joku yritti sinulle kertoa, että kirjoittelusi Kapista alkaa tympiä. Mutta turha sinua neuvoa on, olethan niin Kapiin fakkiutunut ja ilmeisesti ne kepulestalehden opit omaksunut jo ennen sen ilmestymistä. Mene itseesi ja ajattele. Ei käytöksesi ole normaalia.


    • Nyberg kepulainen

      Arto Nyberg on kepulaisten Alkio-opiston kautta pyöräytetty kepulainen ja sen takia kepulaisia hänen ohjelmissaan käsitellään silkkihanssikkain. YLE:n koneisto toimii meidän veronmaksajien rahoittamana, niin sieltä pitäisi siivota kaikki toimittajat ja uutisten tekijät, joiden puoluetausta tulee heidän tuottamissaan ohjelmissa räikeästi esiin.

      Oli tosi yököttävää tuoda Merja Ailusta valkopesettäväksi ja sen saa vihan nousemaan entisestään pintaan. YLE suojelee kepulaisia rötösherkkiä ihmisiä ja tämä tuli esille, kun tämä Merja Ailus skandaali tuli Helsingin sanomien paljastaman ilmi. YLE ei taatusti olis paljastanut tätä Ailus-tapausta ja nytkin yritti aivopestä meitä katsojia, että Merja Ailus on menetellyt edeltäjiensä tapaan samalla tavalla sovittujen pelisääntöjen mukaan. Eli YLE:n mielestä Merja Ailus ei ole ahne, vaan enemminkin hyvä johtaja.

    • kopsu vaan

      Arto Nyberg saattaakin nousta asiallisuuden perusteella arvostetuksi inhimilliseksi toimittajaksi, jolta puuttuu vasemmistolaisen lahtarin ominaisuus.
      Vasemmistolainen ääriaines on kuin valkoinen muslimi veljeskunta, joka on aina valmis kivittämään kuoliaaksi naisen pienimmästäkin syystä tai syyttä aidosti muslimien tapaan.

    • siviiliuhrit

      Voi se olla jopa niin nössö, ettei siitä löytyisi tiukan paikan tullen edes oikeistolaisia lahtarin ominaisuuksia?
      Kekkosen Urhosta löytyi.

    • se noista pesuista

      Yrittihän tuo Arto Nyberg valkopestä sitä Anneli Jäätteenmäkeäkin, kun se joutui lähtemään pääministerin tehtävistä lusmuilujen takia. Liekkö tuo Arto Nyberg valkopessyt tuota Kanki Kaikkosta, tuosta pesusta ei minulla ole tietoa? Ei myöskään ole tietoa siitä, että onko Arto Nyberg pessyt Jukka Vihriälää, hänellekin ollaan langettamassa vankeustuomiota. Syyttäjä oikein vaatii Jukka Vihriälälle ei ehdotonta.

    • Mielipide.

      Vika on ohjelmaformaatissa.
      Nyberg-ohjelma on kepulaista aivopesua viihteen lomassa tungettuna tarkoituksella liian lyhyeen lähetysaikaan.
      Toimittaja on habitukseltaan joka äidin unelmavävy, joka saisi sellaisena pysyäkin ja jättää toimittajan hommat ammattilaisille. Ei taida olla tuosta, vaikka palkittu onkin, menemään ensimmäiseenkään kriisipesäkkeeseen, joita maailmalta läytyy? Olisi mukava kuulla "unelmavävy" Nybergin raportteja pommien räjähdysten keskeyttäessä puheen ja kirkuvien lasten ja naisten juostessa ympärillä.

      Ei ole Nybergistä oikeisiin toimittajan töihin. Tuollaista kevyttä alatalomaista toimittelua vaan. Särmä puuttuu ja puoluetausta tunkee esiin. Siihen hän tyytyy. Täysin kunnianhimoton ja osaamaton toimittaja.

    • Keskustaporvari

      Se on kyllä totta, että Suomessa on varsin heikkotasoista ja kilttiä journalismia. Tästäkään aiheesta ei ole kysytty päivänsankarilta vielä kertaakaan.

      http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=10559

      Pian on myöhäistä kysyä.

    • %%%%%%%%%%%%%

      Toimittajia on nykyisin helppo puijata, kun he eivät tunne ketään, eivätkä tapaa ketään, vaan istuvat tiukasti työpaikoillaan. Toimituksissa pienet porukat supisevat yhdessä ja päättävät, että ”näinhän sen täytyy olla”.
      Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Merja Ailus siirsi kelvottoman miehen syrjään johtoryhmästä. Tämä kanteli heti Helsingin Sanomien toimittajalle, että Ailuksella on 140 neliön työsuhdeasunto Katajanokalla ja työsuhdeautona avobemari. Monella johtajalla on isommat autot ja asunnot. Mutta tavallisen ihmisen näkökulmasta Ailuksen edut ovat ylettömiä.
      Hesarin ”näinhän sen täytyy olla” -toimittajat aloittivat heti Ailusta vastaan massiivisen ajojahdin, jota muu media ryhtyi kopioimaan.

    • 2-tyyppi

      Olihan se arvattavissa että Nybergiltä tulee myötäkarvainen hymistelyhaastattelu.
      Mutta ei edes Arto pyykinpesuaine taida enää saada tätä tapausta puhtoiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe