Kevan keskiryhmäläisiä ärsyttää Kosken mukaan se, että Räty veti luottamuksensa Kevan keskustalaiselta toimitusjohtajalta Merja Ailukselta kesken hallituksen käynnistämän Ailuksen auto- ja asuntoetuun liittyvän selvitysprosessin. Koski lähetti asiasta kirjeen keskiryhmän jäsenille tuoreeltaan jo viime viikolla, kun Räty oli tullut julkisuuteen vaatimaan Ailuksen eroa.
TÄHÄN RÄTY KAATUU !
7
119
Vastaukset
- Tyhmä muija
tai sitten käskettiin ei tuota muuten ymmärrä !
- Niinpä niin..
Kevan valtuuskunnan keskiryhmien puheenjohtaja Markku Koski (kesk) kertoo, että ryhmän puolelta on tullut runsaasti palautetta Laura Rädyn (kok) menettelystä Merja Ailuksen tapauksessa.
Miksi siten YKSIKÄÄN (merkittävä) keskustalainen ei ryhtynyt puolustamaan Merja Ailuksien koplauksia -aivan Juhantalon mukaan- hän koplasi oman autonsa Kevan auton hankintaan?
Miksi yksikään keskustalainen ei puolustanut Meja Ailusta kun hän valehteli aivan Anneli Jäätteenmäen tapaan?
Muisti palasi tosin pätkittäin kuten Matti Vanhasella kun hän jäi valehtelemisesta useita kertoja kiinni pääministerinä ollessaan.
Miksi kepulaiset eivät nosta Marja Ailuksen suurinta ansiota ja pätevyyttä, hän oli Matti Taneli Vanhasen esittämä ehdokas?
Merja Ailus ohitti ylemmän korkeakulututkinnon suorittaneet maisterit ja juristit, niin ja tietysti tohtorit. Hän oli ainoa maisteria vähemmän koulutettu ja häneltä puuttui täysin eläkevakuutuslaitoksista saatu kokemus, vain Matti Vanhasen astumajalka puolsi...
Merja Ailuksen äärimmäistä kepuliluonnetta kuvaa hyvin se, että hän tuli Jytyn puheenjohtajaksi SITOUTUMATTOMANA ja sitten hyppäsi REHELLISTEN palkansaajien ja yrittäjien pahimman vihollisen SUOMEN KESKUSTAN. riveihin ja aloitti tietysti heti, jo ammattiliitossa hyvin moitittavan toiminnan.
Paljonkohan hän ennätti heittää eläkkeensaajien rahoja kepun peitejärjestöjen kautta kepulien kassaan ja paljonko hän ennätti rosvota rahaa ja erilaisia etuuksia itselleen ja kavereilleen?
Kävin tänään lukemassa hauskaa lehteä, sitä Tolliskojen Totuudentorvea, Ilkka - lehteä. Nyt on Tolliskomaan typeryksillä lisää tapattavaa, he uhkailivat minua kun kerroin Keskustan suuresta vaalirahasotkusta, sitähän ei Ilkka - lehden mukaan ollut, nyt Ilkka kirjoitti, että, "Kevan entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen joutui eroamaan VAALIRAHASOTKUN takia.
Keskustalaisten tappolistalla ovat ainakin tämän saitin mukaan ne, jotka ovat kirjoittaneet totta:
- Anneli Jäätteenmäen valehtelemisesta ja hänen aiheuttamastaan miljardien eurojen vahingosta, puhumattakaan luottamuksen menetyksestä ystävällismielisten valtioiden suhteen
- Hiihtoliiton dopin-jutuista ja -TIETYSTI- vääristä valaehtoisista lausumista oikeudessa ja poliisitutkinnassa.
-Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n ja Suomen Keskustan rikollisesta yhteistyöstä.
- Matti Vanhasen ja Antti Kaikkosen itselleen junailemista Nuorisosäätiön varoista.
Tätä voisi tietysti jatkaa ja tuoda järjen, totuuden ja oikeudenmukaisuuden valoa sinne vihan, kauolkoon, eihän mikään oikea, rehellinen ja isänmaallinen viesti mene sinnan ja kateuden synkkään pimeyteen, missä rikollisuus ja rikollisten kanssa veljeily ovat kunniapaikalla, siis Suomen Keskustan keskuuteen. Mutta ne perille.- Mielipijepankki
Vanhanen jäi kiinni valehtelusta useita kertoja?? Sano yksikin asia missä Vanhanen valehteli, mokoma kakoomuksen kypäräpappi.
Matti Vanhanen kertoi, ettei tiedä missä Kehittyvien maakuntien Suomi ry on perustettu ja ketkä ovat sen takana.
Muisti palasi pätkittäin, KMS on perustettu Suomen Keskustan puoluetoimistossa Apollionkadulla Helsingissä puoluesihteeri Jarmo Korhosen työhuoneessa.
Matti Vanhanen vannoi ja vakuutti, ettei tunne sen paremmin Markku Kauppista,, Arto Merisaloa, Tapani Yli-Saunamäkeä ja muutamia muita korviansa myöten tähän "Rantekokoneeseen" sekaantuneita. Tämä rahantekokone oli keskeinen osa Suomen suurimmassa talousrikosvyyhdessä ja sen takana olivat puheenjohtaja Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen.
Markku Kauppinen väärensi jopa kuiteja, kun vyyhti alkoi selvitä, mutta sekään ei auttanut, niin lähti tämä rötösherra kuten nyt rötösakka, molemmat kepulirosvoja.
Eikö sinne tyhmyyden tynnyrin pohjalle tule milloinkaan oikeaa tietoa? Vain kepuänkyröiden ja Tolliskojen iänikuisia valeita?
"Puoluetta johtaa puolirikollinen poppoo, joka veljeilee rikollisten kanssa, ottaa rahaa mistä vaan ja suhmuroi kuntakaavoja" näin sanoi Keskustan nykyinen puoluesihteeri Laaninen entisestä johdosta, siis Matti Vanhasesta ja Jarmo Korhosesta.- Mielipijepankki
osmium1 kirjoitti:
Matti Vanhanen kertoi, ettei tiedä missä Kehittyvien maakuntien Suomi ry on perustettu ja ketkä ovat sen takana.
Muisti palasi pätkittäin, KMS on perustettu Suomen Keskustan puoluetoimistossa Apollionkadulla Helsingissä puoluesihteeri Jarmo Korhosen työhuoneessa.
Matti Vanhanen vannoi ja vakuutti, ettei tunne sen paremmin Markku Kauppista,, Arto Merisaloa, Tapani Yli-Saunamäkeä ja muutamia muita korviansa myöten tähän "Rantekokoneeseen" sekaantuneita. Tämä rahantekokone oli keskeinen osa Suomen suurimmassa talousrikosvyyhdessä ja sen takana olivat puheenjohtaja Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen.
Markku Kauppinen väärensi jopa kuiteja, kun vyyhti alkoi selvitä, mutta sekään ei auttanut, niin lähti tämä rötösherra kuten nyt rötösakka, molemmat kepulirosvoja.
Eikö sinne tyhmyyden tynnyrin pohjalle tule milloinkaan oikeaa tietoa? Vain kepuänkyröiden ja Tolliskojen iänikuisia valeita?
"Puoluetta johtaa puolirikollinen poppoo, joka veljeilee rikollisten kanssa, ottaa rahaa mistä vaan ja suhmuroi kuntakaavoja" näin sanoi Keskustan nykyinen puoluesihteeri Laaninen entisestä johdosta, siis Matti Vanhasesta ja Jarmo Korhosesta.Mitä valehtelua se on, jos kertoo, että ei tiedä missä kehittyvien maakuntien suomi on perustettu?
Sinne sarvipäisen mustan kypärän sisään ei järjen valo pääse loistamaan!
- Veteraanit ei tykäst
Nyt odotetaan enne Hilkan ja Timon päätöksiä, että pari lähtee Kevasta
Se nais Räty ja demari Helssten.
He työnsä näyttäneet, ketkut !
Ei enään tuommoisia jäsenkirjalla sisään tulevia.
'
Veteraanit laittoi maan alkuun ja rakensi maan, jopa ase kädessä, sitten nuo ketkut on rahastamassa rahoja päältä turhuuksiinsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482