Periaatteessa olen aina suhtautunut vähän varauksella selvännäkemiseen, niin kuin vähän kaikkeen yliluonnollisena pidettyyn.
Olen viime vuosina alkanut hitaasti, mutta varmasti muuttaa kantaani.
Olen 25-vuotias nainen.
Mua on koko elämäni kiusannut jokin jota kutsun tässä "hämmentäviksi arvauksiksi". Arvaan etukäteen ihan hassuja juttuja. Joskus isompia, mutta usein tosi pieniä ja arkipäiväisiä.
Usein se tapahtuu niin, että mun päässäni alkaa soida jokin sillä hetkellä täysin irrallinen lause. Esim. "Lunta turputtaa, mutta täällä studiossa glögi lämmittää... Lunta turputtaa, mutta täällä studiossa glögi lämmittää... Lunta turputtaa, mutta täällä studiossa glögi lämmittää..."
Olen äimänkäki viitisen minuuttia, kunnes avaan sattumalta radion ja kuulen sieltä täsmälleen saman lauseen juontajan suusta.
Kuulostaa pieneltä, mutta kun näitä tapahtuu paljon ja koko ajan, niin kyllähän se hämmentää.
Joskus musta myös tuntuu kuin joku kuiskailisi mulle näitä juttuja. Tunne kuiskauksesta on vahvempi, kun kyse on isommasta asiasta.
Tässä ei ole kyse siitä ilmiöstä, että vaikkapa ajattelee jotakuta ja sitten sama kaveri soittaa. En edes kiinnitä huomiota noin helposti selitettäviin juttuihin.
En oikein ole tästä kellekään puhunut, ainoastaan poikaystävälleni. Ja nyt täällä anonyymisti. Poikaystävä olikin se, joka heitti ilmoille, että nämä mun arvaukset ovat liian säännöllisiä ja liian tarkkoja ollakseen sattumia. Sen jälkeen olen alkanut kiinnittämään niihin yhä enemmän huomiota, ja vähän jopa ahdistumaan.
Onko muilla tällaisia kokemuksia? Jos kyseessä on joku "kyky", niin voiko sitä jotenkin kehittää/kontrolloida?
Olen viime vuosina alkanut hitaasti, mutta varmasti muuttaa kantaani.
Olen 25-vuotias nainen.
Mua on koko elämäni kiusannut jokin jota kutsun tässä "hämmentäviksi arvauksiksi". Arvaan etukäteen ihan hassuja juttuja. Joskus isompia, mutta usein tosi pieniä ja arkipäiväisiä.
Usein se tapahtuu niin, että mun päässäni alkaa soida jokin sillä hetkellä täysin irrallinen lause. Esim. "Lunta turputtaa, mutta täällä studiossa glögi lämmittää... Lunta turputtaa, mutta täällä studiossa glögi lämmittää... Lunta turputtaa, mutta täällä studiossa glögi lämmittää..."
Olen äimänkäki viitisen minuuttia, kunnes avaan sattumalta radion ja kuulen sieltä täsmälleen saman lauseen juontajan suusta.
Kuulostaa pieneltä, mutta kun näitä tapahtuu paljon ja koko ajan, niin kyllähän se hämmentää.
Joskus musta myös tuntuu kuin joku kuiskailisi mulle näitä juttuja. Tunne kuiskauksesta on vahvempi, kun kyse on isommasta asiasta.
Tässä ei ole kyse siitä ilmiöstä, että vaikkapa ajattelee jotakuta ja sitten sama kaveri soittaa. En edes kiinnitä huomiota noin helposti selitettäviin juttuihin.
En oikein ole tästä kellekään puhunut, ainoastaan poikaystävälleni. Ja nyt täällä anonyymisti. Poikaystävä olikin se, joka heitti ilmoille, että nämä mun arvaukset ovat liian säännöllisiä ja liian tarkkoja ollakseen sattumia. Sen jälkeen olen alkanut kiinnittämään niihin yhä enemmän huomiota, ja vähän jopa ahdistumaan.
Onko muilla tällaisia kokemuksia? Jos kyseessä on joku "kyky", niin voiko sitä jotenkin kehittää/kontrolloida?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsekin arvasin kerran että voitan yhden lehden arpajaisista. Se oli jotenkin selvä tunne että palkinto on minun. Muistan selvästi kuinka ihmettelin sitä varmuuden tunnetta. Voitinkin. Palkintoja arvottiin yhteensä 5.
Ei kun vastaamaan tuohon ylempänä olevaan galluppiin...