Meninköhän Windows-päivityksessä halpaan/haittaohjelmako

Eilen maanantaina ilmestyi koneen näytölle ruutu, jossa luotettavan näköinen ilmoitus "Windowsin tärkeä päivitys", jonka sisältönä oli, että voit tästä ladata päivityksen ja että päivitys joka tapauksessa asentuu automaattisesti jossain vaiheessa. No, kun tärkeä päivitys oli kyseessä, niin tottahan vastasin kutsuun kyllä. Mitään ihmeellistä ei tapatunut tässsä vaiheessa. Tänään sitten kuin avasin tietokoneen, salasanan antamisen jälkeen tulikin ilmoitus "käyttäjätunnusta ei voi ladata". Näin useamman kerran uudelleen käynnistysten jälkeen. Eli en päässyt siitä mihinkään etenemäään. Ikinä ennen mitään tällaista ei ole tapahtunut. Käynnistin sitten Windowsin vikatilassa ja käynnistyihän se alkeelliselle tasolle. Kun muuta ohjeistusta ei ruudulla ollut, päätin palauttaa järjestelmän eilen asennettua päivitystä edeltävään tilaan, Ja ihme, kaikki onnistui eikä mitään koneelta kadonnut. Kannettava toimii siis kuin ennenkin. Olikohan tuo päivitysjuttu joku haittaohjelma? Onko muilla kokemuksia tästä?
7184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oliko ikkuna siis erilainen kuin normaali Windows updaten ikkuna?

Äänestä
  • Ihan näytti sellaiselta aidolta W:n ikkunalta eikä päivitystoimintokaan mitenkään kiinnittänyt huomiotani. Tosin touhusin siinä muutakin samalla.

    Äänestä

  • Tuleekohan tämä kahteen kertaan, kun jo luulin yhden vastauksen lähettäneeni...

    Siis normaalilta Windows-ikkunalta näytti eikä päivitystoimintokaan kiinnittänyt huomiotani mitenkään. Tosin touhusin siinä muutakin. Lisäksi järjestelmää palauttaessani tuo oli valikossa näkyvissä nimellä "Windowsin tärkeä päivitys".

    Äänestä

Silloin kyseessä on todennäköisesti ollut oikea ilmoitus. Päivityshistoriasta voisi katsoa että näkyykö siellä tuota päivitystä. ( Ei välttämättä näy tuon palautuspisteeseen palautuksen jälkeen)

Äänestä
  • Mistä päättelet, että ilmoitus on ollut oikea?

    Äänestä

Sen ulkonäöstä. Ja yksi tärkeä päivitys tuli juuri Windows 7 versioon.

Äänestä
  • No jään sitten ihmettelemään, mistä oikein oli kysymys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


actionfig kirjoitti:

Eilen maanantaina ilmestyi koneen näytölle ruutu, jossa luotettavan näköinen ilmoitus "Windowsin tärkeä päivitys", jonka sisältönä oli, että voit tästä ladata päivityksen ja että päivitys joka tapauksessa asentuu automaattisesti jossain vaiheessa. No, kun tärkeä päivitys oli kyseessä, niin tottahan vastasin kutsuun kyllä. Mitään ihmeellistä ei tapatunut tässsä vaiheessa. Tänään sitten kuin avasin tietokoneen, salasanan antamisen jälkeen tulikin ilmoitus "käyttäjätunnusta ei voi ladata". Näin useamman kerran uudelleen käynnistysten jälkeen. Eli en päässyt siitä mihinkään etenemäään. Ikinä ennen mitään tällaista ei ole tapahtunut. Käynnistin sitten Windowsin vikatilassa ja käynnistyihän se alkeelliselle tasolle. Kun muuta ohjeistusta ei ruudulla ollut, päätin palauttaa järjestelmän eilen asennettua päivitystä edeltävään tilaan, Ja ihme, kaikki onnistui eikä mitään koneelta kadonnut. Kannettava toimii siis kuin ennenkin. Olikohan tuo päivitysjuttu joku haittaohjelma? Onko muilla kokemuksia tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu