Kuljin hämärää metsätietä naapuripaikkakunnalla asuvan homoseksuellin miehen kanssa käsivarret toistemme ympärillä. Olin unessa kuten oikeassa elämässä onnellisesti naimisissa ja siksi oudoksuin asiaa, että vieraan miehen kanssa etc ja vedin käteni pois. Hän kuitenkin vetäisi käasivarteni takaisin ympärilleen, olin mielissäni siitä ja niin jatkoimme matkaa. Välillä jouduin kävelemään tien vieressä risuissa ja pimeässä ja muistan astuneeni jälleen takaisin tielle. En tiedä minne olimme matkaalla, mutta mies ehdotti että oikaisisimme ostoskeskuksen kautta. Harhautukseksi hän osti jotain ostoskeskuksen kioskista, joka oli täynnä ihmisiä ja hälinää. Siihen uni loppui.
Valve-elämässä hän on hieno mies, korkeasti koulututettu, kulturelli, miellyttävä ystävällinen, ei pahaa sanottavaa. Elän itse jo kauan hyvässä liitossa, eikä minulla ole epäselvyksiä omasta seksuaalisuudestani.
Käsikkäin homoeksuellin kanssa
1
94
Vastaukset
Et olisi ensimmäinen nainen tai mies joka toivoo ystävyssuhdetta homoseksuaalin miehen kanssa. Naiselle homot edustavat miestä jolta puuttuu se uhkaava miehisyys. Miehille kulturellit homot saattavat edustavaa jotain hienostuneempaa ja taiteellisempaa puolta elämästä.
Oletan, että olet mies.
Unissaan käsikädessä toisen miehen kanssa metsätiellä kulkeminen saattaa tuntua hämmentävältä. Unessasi tämä hämmennys näkyy ajoittaisena tien vieressä risujen seassa kulkemisena. Ostarille tultaessa, missä on paljon ihmisiä, käytät jo sanaa harhautus. Et siis halua ihmisten tietävän kokemistasi asioista tai ajatuksista.
Olet uneksunut läheisestä kanssakäymisestä paikallisesti tunnetun homoseksuaalin miehen kanssa. Unessasi ei ole mitään viitteitä fyysiseen kanssakäymiseen tai haluun sellaisesta.
Ihastumme kuitenkin persooniin emmekä tietyillä ominaisuuksilla varustettuihin vartaloihin. Ihastumista ei tässä yhteydessä pidä ymmärtää fyysisen kontaktin haluna. Olet luultavasti kokenut tämän henkilön mielenkiintoisena ja kenties miettinyt, että mitähän ihmiset ajattelisivat jos alkaisit hänen ystäväksensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että327659- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564