Onko siinä vaiheessa enää toivoa, kun koko elämä on pointitonta suunnistusta, yrittäen etsiä omaa elämänhaluaan? Kun kerta toisensa jälkeen löytää itsensä itkemästä lattialta, tai tuijottamasta kattoa makuullaan. Ja kun poissaolosi koulusta huomataan ainoastaan Wilmassa. (Tai vastaavasti töissä, kun saat potkut.)
Olet olevinasi kiinnostunut kaikkien muiden elämästä, etkä ole satuttanut edes hyönteistä. Autat aina apua tarvitsevaa, mutta kukaan ei koskaan kysy mitä sinulle kuuluu.
Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat, muttet saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Se taas johtaa siihen, että petyt itseesi ja koet pettäväsi muutkin siinä samalla. Viimeisillä voimillasi yrität jaksaa tavallisen ihmisen arkea, mutta kohtalosi lepää niissä suljetuissa ovissa ja valkoisissa seinissä. "Tuntuvatko ne turvallisilta?", lääkärisi kysyy. Nyökkäät.
Bussit tekevät viimeisen kierroksen kaupungilla, ja sinä istut katselemassa ulos ohi kiitäviä maisemia. Kertaat asiasi mielessäsi alusta loppuun ja lopusta alkuun. Mitä teet enää täällä?Et elä, hengität vain.
Katseesi kiinnittyy harmaaseen massaan, joka koostuu yhteiskunnan hyväksymistä yksilöistä. Yhä useammat ja useammat ihmiset kulkevat ikään kuin sokkona, näkemättä muuta kuin rahan. Sillä raha on valtaa ja valta on huume.
Jokin sisäinen tarve pakottaa sinut satuttamaan itseäsi, koska sinua ei koskaan hyväksytty. Et ikinä saanut tuntea kuuluvasi porukkaan. Ja vaikka olisit saanutkin, ne ajat ovat kaukana takana.
Viimein päätät lopettaa ajattelun. Et enää pelkää mitään, olet turta. Lähtökohtaisena ajatuksena se, ettei millään ole merkitystä. Päädymme hautaan, sama se mitä teit, tai teitkö. Et välitä enää parantua. Etkä ole varma, oletko sairas, vai vain tajunnut totuuden elämästä.
Vastaako tämä kirjoittamani kenenkään teidän ajatuksia?
Olet olevinasi kiinnostunut kaikkien muiden elämästä, etkä ole satuttanut edes hyönteistä. Autat aina apua tarvitsevaa, mutta kukaan ei koskaan kysy mitä sinulle kuuluu.
Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat, muttet saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Se taas johtaa siihen, että petyt itseesi ja koet pettäväsi muutkin siinä samalla. Viimeisillä voimillasi yrität jaksaa tavallisen ihmisen arkea, mutta kohtalosi lepää niissä suljetuissa ovissa ja valkoisissa seinissä. "Tuntuvatko ne turvallisilta?", lääkärisi kysyy. Nyökkäät.
Bussit tekevät viimeisen kierroksen kaupungilla, ja sinä istut katselemassa ulos ohi kiitäviä maisemia. Kertaat asiasi mielessäsi alusta loppuun ja lopusta alkuun. Mitä teet enää täällä?Et elä, hengität vain.
Katseesi kiinnittyy harmaaseen massaan, joka koostuu yhteiskunnan hyväksymistä yksilöistä. Yhä useammat ja useammat ihmiset kulkevat ikään kuin sokkona, näkemättä muuta kuin rahan. Sillä raha on valtaa ja valta on huume.
Jokin sisäinen tarve pakottaa sinut satuttamaan itseäsi, koska sinua ei koskaan hyväksytty. Et ikinä saanut tuntea kuuluvasi porukkaan. Ja vaikka olisit saanutkin, ne ajat ovat kaukana takana.
Viimein päätät lopettaa ajattelun. Et enää pelkää mitään, olet turta. Lähtökohtaisena ajatuksena se, ettei millään ole merkitystä. Päädymme hautaan, sama se mitä teit, tai teitkö. Et välitä enää parantua. Etkä ole varma, oletko sairas, vai vain tajunnut totuuden elämästä.
Vastaako tämä kirjoittamani kenenkään teidän ajatuksia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt alko itkettään... Just tää! Asiat menee koko ajan huonompaan suuntaan, mut en ees jaksa välittää. Mitä järkeä elämällä enää on, kaikki päättyy kumminki?! Ihmiset, kaikki niin sairaita! Just toi raha raha raha. Ja se omaan napaan tuijottelu. Tuntuu et kannan huolta kaikista maailman vaikeuksista ja vääryyksistä ja sen takia usein alkaa ahdistaa.
Tuttu tunne. Jotenki päiväst toiseen yritän jaksaa, vaikkei käytännössä ois mitään syytä jatkaa. Kaikkeen tottuu. Niin mä uskon.
tuntuu. liian tutulta.
nykyään en tunne edes tunteita.
on vain tunteja toisensa perään ja seilataan rutiinista toiseen.
herää, syö, muista hymyillä, hoida koulu ja läksyt, käy lenkillä, hymyile lisää, nuku ja sama alusta. päivästä toiseen.
oon niin väsynyt. tähän ja väsymykseeni. kaverit, harrastukset tai muu ei kiinnosta, en jaksa noittem velvollisuuksien jälkeen tehdä mitään. inhoan tätä, itseäni ja sitä, että olen elossa. syyttä.
Niin se menee myös mun osalta. Koko elämä muuttunut tavallaan pelkäks teeskentelyks.
Ettehän vedä kumpikaan mitään mielialalääkkeitä, ne vievät kaikki tunteet. Jos olette puhtaita lääkkeistä teillä on hyvät mahdollisuudet saada vielä tunnemaailmanne käyntiin, mutta se vaatii aikaa ja muutoksia elämään. Keskusteluterapia voi auttaa, jos itse ei keksi mikä on pielessä.
Ainoana lääkkeenä risperidon, joka vie harhat pois. Varsinaista mielialalääkitystä ei ole.
Risperidoni on kovan luokan mielialalääke. Eikö lääkäri ole tätä sinulle kertonut?
Haha, oikeastaan kaikki tieto mitä olen siitä saanut, on peräisin netistä. Mitään ei kerrottu, eikä kerrota. Olen kyllä vahvastikin lääkkeitä vastaan, mutta kohdallani ne ovat toimineet, enkä mistään hinnasta vetäisi niitä tässä vaiheessa pois käytöstä. Harhoista kärsiminen oli elämäni rankin vaihe.
en vedä ja vaikka määrättäisiin en suostuisi käyttämään. ensimmäisen kerran tunteet laimenivat kymmmenvuotiaana.
Tuntuu todella tutulta, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan herkistyin tekstistäsi.
Kirjoituksesi kuulostaa tutulta ja tuo muistoja mieleen. Masennuin itse 13-vuotiaana ja monilta osin tekstisi vastaa täysin sitä mitä itse tunsin silloin. Nyt olen 26 ja kärsin edelleen masennusoireista. Oireet ovat kuitenkin paljon lievempiä, hyviä päiviä on paljon ja kaikki tuntuu paremmalta. Silloin 13-vuotiaana en tiennyt miten selviäisin ja halusin kuolla. Vaikkei elämä vieläkään ole aivan sellaista kuin toivoisin, olen onnellinen siitä että jaksoin pyristellä eteenpäin. Olen kiitollinen kaikesta siitä kehityksestä, jota on tapahtunut. Toivotan jaksamista sinulle ja kaikille muillekin!
Juuri näin... Tämä on kirjoitettu ties milloin mutta niin.
Maailma menee vain huonompaan suuntaan. Jo ala-asteella huumeet on mukana elämässä ja ihmiset on niin sairaita mieleltään. En itsekkään jaksaisi jaksaa.
Miksei kaikki voisi olla niinkuin silloin pienenä; Kaikilla oli kaveri ja kaikki oli kaikkien kavereita, ihmiset oli iloisia ja osas nauttia elämästä.
Olen miettinyt että ainoa unelmani olisi saada pari lasta mutta jos tämä maailma vain huononee huonomistaan niin mikä järki niitä on tehdä tänne kitumaan?
Mikä järki täällä on enää edes olla itsekkään..? Ei mikään.
Luovuttakaa taakkanne Jumalalle.
Hän huolehtii teistä ja niistä joista te hyväsydämisinä olette huolissanne. Rukoilkaa, sekin voi auttaa jäsentämään ajatuksia ja toimia terapeuttisena vaikkei uskova olisikaan.
Herra, sinä olet nähnyt kaiken tämän, älä enää ole vaiti! Herra, älä ole kaukana. Nouse valvomaan minun oikeuttani! Herra, Jumalani, puolusta asiaani.
Ps. 35:22–23
Herra kuulee rukouksesi. Hänelle voi puhua rehellisesti ja avoimesti. Hän ymmärtää ja on armollinen.
Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Kirje roomalaisille 10:13
Kaikkea hyvää teille kirjoittajat, koitetaan jaksaa! :)