Asea

Haluaisin kuulla järkeviä, perusteltuja kommentteja Asea Advancing Life -tuotteen käyttäjiltä, tai moisesta solubiologiasta enemmän ymmärtävältä. Sain pullon lahjaksi, ja käytinkin, mutta en oikein jaksa uskoa moiseen ihmeaineeseen, vaikkakin myönnän, että JOS se sellaista olisi, niin tuskin yksi pullo tätä vaivattua tomumajaa olisi ehtinyt vielä korjata!. En kuitenkaan ole ryhtymässä itse tilaajaksi, paitsi jos omin silmin näen jonkun toenneen moisesta suolavedestä... Kertokaa nyt herran tähden jos olen liian epäilevä ja tuomitsen uuden hienon asian suotta...
599385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Kyllä sinä olet haistanut homman oikein. Kyseessä on jälleen kerran kyyninen kusetus, jossa vettä myydään verkostomarkkinoinnin keinoin herkkäuskoisille. Jos lähdit mukaan wincapitaan, tämäkin on sinun juttusi.

Äänestä
  • http://www.youtube.com/watch?v=dhYJnkE5dq4

    Tosta kannattaa tsekata tieteellistä tutkimusta kyseisestä aineesta. Joten kannattaa käyttää omia aivoja. Monet ovat saaneet muutosta elämäänsä tästä. Itsellä ainakin lähti vatsanseudulta rasvaa ilman että olisin liikkunut yhtään sen enemmän kuin aikaisemmin.
    Ainoa muutos oli että käytin aseaa 4kk. Ajattelin jatkaa, koska myös itseltä lähti ranne ja nivelsärky tänä aikana.

    Ja itsestäni sen verran että olen TODELLA SKEPTINEN KAIKKEEN humpuukiin. Joten oli pakko kokeilla tätä ennenkuin KUKAAN voi sanoa juuta eikä jaata.

    Koska olemme yksilöitä vaikutus varmasti yksilökohtainen.
    Lisäksi pystyin reenaamaan esim. rankkaa ylämäkijuoksua niin ettei jalat krampannu samalla tavalla kun ennen asean käyttöä. Mut nämä ovat vain minun omia tuntemuksia. Jollais toisella homma toimii eritavalla.

    Äänestä

  • Terve, olin kanssa skeptinen aluksi, mutta tutkittuani kaiken saatavilla olevan tiedon tuotteesta, teknologista ja yrityksestä ymmärsin, että tämä on todellinen tuote. Kerron mielelläni kokemuksistani lisää.

    Äänestä

Moro!

Sanovat että 3kk:n jälkeen huomaa muutoksen/aineen vaikutuksen kehossa. Näitä aikoja se itsellänikin oli. En voi puhua kuin omasta puolesta, mutta selkein vaikutus oli että vatsan seudulta lähti mukavasti sinne kertynyttä rasvaa ilman että olisin reenirutiineja muuttanu.

Olen 34v. mies ja yleensä suhtaudun kaikkeen "liian hyvään" SKEPTISESTI, joten annoin aineelle mahdollisuuden. En ole katunut. Yleinen vireystilakin on parantunut ja minulla on siis aikaisemminkin ollut terveet elämäntavat ja ruokavalio.

Äänestä
  • Heh heh. Kerropa nyt vielä ihan omin sanoin, mikä oli se "tieteellinen tutkimus", joka sinut vakuutti.

    Voit myös esittää arvion, oletko keskimääräistä parempi vai huonompi arvioimaan oman kykysi tunnistaa kusetuksia.

    Äänestä

  • ,,,, kirjoitti:

    Heh heh. Kerropa nyt vielä ihan omin sanoin, mikä oli se "tieteellinen tutkimus", joka sinut vakuutti.

    Voit myös esittää arvion, oletko keskimääräistä parempi vai huonompi arvioimaan oman kykysi tunnistaa kusetuksia.

    Mikähän tämä mullistava tuote mahtaa olla, siitä ei näytä paljon tietoa löytyvän ?

    Äänestä

  • Mielenkiintoista. kirjoitti:

    Mikähän tämä mullistava tuote mahtaa olla, siitä ei näytä paljon tietoa löytyvän ?

    Tervehdys,olen käyttänyt tuotetta kaksi vuotta ja minulla on erittäin positiivista kokemuksia siitä sekä omassa että läheisteni elämässä. Aseaa on ollut saatavilla Suomessa helmikuun alusta asti . Se sisältää samoja Redox-signalmolekyylejä kuin omat solumme tuottavat ja jotka ovat elintärkeitä solujemme eheytymiselle ja uudistumiselle. Suosittelen lämpimästi!Facebookissa oma suomenkielinen ryhmä tuotteesta: Asea Finland.

    Äänestä

  • ,,,, kirjoitti:

    Heh heh. Kerropa nyt vielä ihan omin sanoin, mikä oli se "tieteellinen tutkimus", joka sinut vakuutti.

    Voit myös esittää arvion, oletko keskimääräistä parempi vai huonompi arvioimaan oman kykysi tunnistaa kusetuksia.

    Hehe itsellesi!
    Aine toimii!
    Kokeile lahopää!

    Äänestä

  • Sanna E kirjoitti:

    Tervehdys,olen käyttänyt tuotetta kaksi vuotta ja minulla on erittäin positiivista kokemuksia siitä sekä omassa että läheisteni elämässä. Aseaa on ollut saatavilla Suomessa helmikuun alusta asti . Se sisältää samoja Redox-signalmolekyylejä kuin omat solumme tuottavat ja jotka ovat elintärkeitä solujemme eheytymiselle ja uudistumiselle. Suosittelen lämpimästi!Facebookissa oma suomenkielinen ryhmä tuotteesta: Asea Finland.

    Jaa, että suolavesi vaikuttaa redox-signaalimolekyyleihin :D

    Hohoo

    Äänestä

  • aseaasea kirjoitti:

    Hehe itsellesi!
    Aine toimii!
    Kokeile lahopää!

    Et sitten osannut vastata kysyjälle, vaan sorruit nimittelyyn kuten hörhöiltä voi odottaakin.

    Äänestä

Olen samaa mieltä edeltäjän kanssa. Tuo ei ole edes ainoa tutkimus asean hyödyttömyydestä. Mielenkiintoinen mekanismi, jolla asea väittää tuottavansa "redoxia" Asean itsensä mukaan otetaan äärimmäisen puhdasta vettä ja suolaa, jotka jollain ihme prosessilla muutetaan "redoksiksi". Mitenhän puhdasta h2o ja natriumkloridia voidaan käsitellä niin, että ne muuttuisi joksikin ihme aineeksi.

Äänestä
  • Kyllä sitä kaikella roskalla ihmisiä huijataan.

    Äänestä

  • Satuin olemaan mukana redox-kutsuilla. "Soluvesi ASEAn väitettiin nuorentavan ihoa lähes kaksikymppiseen ehoon, parantavan syöpää. tehoavan boreliaan, nivelsairauksiin, kaihiin, keuhkosairauksiin, laktoosi-intoleranssiin ja varmasti myös kaikkiin muihin tauteihin joista joku sattui kyselemään. Siis oikea vanhanajan amerikkalainen patenttilääke, jota kiertelevät kauppiaat myivät hyväuskoisille. Nyt on kaupustelu viety uudelle tasolle ja kaupustelijat väittävät että aineen vaikutukset on tieteellisesti tutkittu. Valitettavasti täyttä valhetta. Mitään tieteellisesti hyväksyttyjä tutkimuksia tai kliinisiä kokeita ei aineella ole tehty ja puhe uusista "suurista redox-tutkimushankkeista", joilla perustellaan aineen vaikutuksia, on siepattu vanhoista kemian kirjoista ja tieteellisistä tutkimuksista, jotka eivät suinkaan ole tutkineet tätä litkua, ainoastaan solujen hapettumista biologisena ilmiönä. ASEA käyttää näitä tuloksia hyväkseen yhdistämällä ne omaan tuotteeseensa, suurinpiirtein samalla tavalla, jos joku myisi vehnäjauhoa särkylääkkeenä ja käyttäisi aikaisempia lääketiteteellisiä tutkimuksia todisteena vehnäjauhon kipua poistavista vaikutuksista. Kiinnostavaa muuten, että lähes kaikki paikalla olevat litkun puolestapuhujat ja vakituiset käyttäjät olivat vanhahkoja naisia joiden ryppyihin tämä ihmeaine, jonka piti siloittaa iho parissa päivässä ei ollut ollenkaan tehonnut. Ihmeiden aika näyttää valitettavasti olevan ohi.

    Äänestä

  • Tunnen yhden luontaisterapeutin joka puhuu tämän puolesta, henkilö on todella huonovointisen näköinen itse. Kuiva iho, silmät pulollaan päässä- ylienerginen.

    Äänestä

Tunnen vain AseaBrownBoveryn!

Äänestä

Olen laittanut tutkimuspyynnön eteenpäin, tässä saamani vastaus:

Hei,
Tuotetta markkinoidaan myös www.redox.fi, joka on rekisteröity yksityishenkilölle, emmekä saa Viestintävirastosta tietoa yhteystiedoista. Sivuilla oleva puhelinnumero johtaa kuitenkin Ruotsiin. Joten Evira ottaa tämän asian selvitettäväkseen/ongelmakseen…

Äänestä
  • Redox.fi ASEA-yrityksen hyväksymä kotisivu ja sitä hallinnoi Ruotsissa asuva suomalainen jälleenmyyjä. Ottakaa mielellään yhteyttä suoraan yritykseen kysyäksenne lisää: www.aseaglobal.com (suomalaiset sivut löytyvät myös). Tämä kestää kriittisen tarkastelun.

    Äänestä

  • Mihin tämä tutkinta johti Violet57?
    Aseaan kun ottaa suoraan yhteyttä- vastaanotto on todella tympeää mikäli ei usko "näyttöjä" ja suurta läpimurtoa mikä on päässyt tapahtumaan.

    Äänestä

En usko tähän tuotteeseen.
Huomasin trollausta tulevan muualtakin kuin Pietarista

Äänestä

Minä olen saanut hienoja tuloksia tuotteella. Tunnen itseni energisemmäksi, jaksan paremmin, olen päässyt eroon syylistä jaloissani, epäsäännölliset sydämentykytykset ovat hävinneet ja ihoni on paremmassa kunnossa.

Äänestä
  • Aion kokeilla tuotetta moninaisiin vaivoihini, mm. vatsa- ja suolistovaivat, jatkuva väsymys ja turvotus, muutamia vain mainitakseni. Kun sain tästä tarkempaa tietoa, kävi ilmi, että kaikki alkaa puhdistuskuurilla, joka saattaa aiheuttaa hyvinkin hankalia reaktioita. Onko kellään kokemusta näistä puhdistumisen aiheuttamista reaktioista ja siitä, miten hankalia nämä ovat?

    Äänestä

Kun on riittävän typerä niin lähes mikä tahansa höpinä uppoaa.

Äänestä

Se on ruotsalainen huijarifirma!
Joten unohda koko juttu!

Äänestä

Miksi yrityksen väittämistä 30 patentista löytyy vain 7? Missä loput?

Äänestä
  • IAEA on ehkä määrännyt ne salaisiksi, ettei ydinteknologia leviäisi embargolistalla oleviin valtioihin.

    Äänestä

Mua kyllä kiinnostaisi kokeilla, mutta järkyttävän korkea hinta estää. Vai millä hinnalla olette saaneet hankittua ja mitä kautta?

Äänestä

Camilla Helström myy rohtoa WellnesLabissa halvalla, puolta halvemmalla kuin muualla. Lisäksi hän takaa tehon.

Äänestä
  • Mihin WellnessLabiin viittaat? Tiedoksi, että Camilla Holmström wellnesslab.fi EI MYY Aseaa. Eikä ole missään tekemisissä Asean kanssa.

    Äänestä

Kai sitä jokainen ylipainoinen menettää vatsanympärykseltään useitakin senttejä aloittamalla veden juomisen. Ja kun on ostettu vettä kallilla, sitä sitten juodaan ehkä enemmän kuin hanavettä aiemmin. Mikään ei todista, että juuri ASEA-vesi olisi laihtumisen aiheuttanut. Tavallinen runsas veden juonti aiheuttaa kokemukseni mukaan samat hyvät seurakset. Ihon kosteus paranee, paino laskee, vatsa toimii, krampit vähenee ym ym..

Äänestä

Luin näitä juttujakiinnostuksella, koska tunnettu silmälääkäri suositteli tätä minulle jakertoi taustalla olevan mm. Nobel-palkinnon.... mitä tässä sitten uskoa...

Äänestä
  • Minulle suositteli jalkalääkäri, joka on myös Ruotsin kuninkaallisten henkilääkäri. Uskon ehdottomasti tähän suolaveteen. Juon joka päivä lasillisen merivettä.

    Äänestä

Keskustelua aiheesta

Äänestä

Hölynpölyä koko juttu

Äänestä

Täyttä huijausta. Suolavettä hienolla nimellä ja siihen nähden kovalla hinnalla. Ikävää, että täällä kirjoittelee nämä huijarimyyjät näitä roskatuotteiden puolustuspuheita.

Äänestä

Taitaa olla samaa tavaraa kun
Suolavettä joisi.

Äänestä

Olen käyttänyt ASEA nestettä reilun puolentoista vuoden ajan säännöllisesti. Kun aloitin en sietänyt gluteenia vähäisimmässäkään määrin, seurauksena oli välitön, voimakas ripuli. Tilanne nyt: voin käyttää kotimaisia viljoja normaalisti. Vältän kuitenkin puhdistettua vehnäjauhoa, jonka en koe olevan hyväksi ruuansulatukselleni. Sekään ei kuitenkaan enää aiheuta ripulia, vaikkakin mahanesteisiä röyhtäyksiä suuhun. Jaksan paljon paremmin. enemmän ja pitempään fyysistä rasitusta. En enää ole jatkuvassa flunssa, ym. infektiokierteissä kuten ennen. Tässä vain tärkeimmät mainittuna. Minulle nämä kokemani riittävät todistukseksi siitä, että tämä tuote toimii.

Äänestä
  • Pelkkää kusetusta.

    Äänestä

  • Täyttä huijausta. On hämmentävää huomata, miten ajattelemattomia jotkut voivat olla! Kommenteista mm"jaksan paljon paremmin, enemmän ja pidempään fyysistä rasitusta, kun nautin ASEA -nestettä..." pitäisi normaalin järkevästi ajattelevan ihmisen heti huomata, millä tasolla nämä ASEAA:n uskovat ihmiset ovat. Surullista! Vähäiset rahat tuhlataan järkyttävän kalliisiin huijaustuotteisiin, joita markkinoidaan poikeuksetta verkostomarkkinoinnin avulla.

    Äänestä

  • Totta puhut. surullista, moni tuhlaa rahansa ja osa rikastuu...

    Äänestä

  • SURULLISIMPIA ovat kyyniset ja mollaavat kommentit! Jos ei oma, henkilökohtainen kokemus vakuuta, niin mikä sitten?????!!!! Tuotteen käyttäminen on minulle investointia terveyteen ja hyvinvointiin ja siitä olen valmis maksamaankin. Tähän astiset kokemani
    tulokset puhuvat jo puolestaan!

    Äänestä

Toivottavasti jokainen tätä ketjua lukeva ymmärtää osan viesteistä trollien tekemiksi. Eli puolustuspuheita tuotteen puolesta kirjoittavat myyjät nimimerkin takaa.

Äänestä

Aivan käsittämätön huijaus. Ja ihmiset menee tähän. Ei ole todellista. Sääliksi käy.

Äänestä

Eikös jokainen ole itse vastuussa mitä ostaa tai on ostamatta mitä juo,syö tai on juomatta tai syömättä. Eihän se ole keneltäkään muulta pois tai lisää. Eiköhän jokainen saa uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta. Turhaa energian tuhlausta väitellä puolin tai toisin. Onneksi emme ole kaikki samasta puusta veistettyjä.

Äänestä
  • Meillä on kuluttajia suojaava lainsäädäntö, jota puoskaritököttien valmistajienkin on noudatettava.

    --
    t. kajottava solu

    Äänestä

AseaBB:n tuotteet ovat todella hyviä, aivan ensiluokkaisia!
Voin suositella kaikille.

Äänestä
  • Käärmeöljykauppiaiden huijaus.

    Äänestä

On testattu. Minulla ei mitään tehoa.

Äänestä

Samoin minä. Ei tehonnut.

Äänestä

Oli kuukauden päivät testissä. Lopetin käytön. Voinnissa ei eroa. Ei siis tehoa. Huijaus.

Äänestä
  • KANNATTAA NOUDATTAA KÄYTTÖ OHJEITA! EI SUKSETAAN PIDÄ/LUISTA JOS EI OSAA OIKEIN VOIDELLA NIITÄ. KÄYTIT LIIAN VÄHÄN AIKAA .SOLUTASOLLA MUUTOKSET TARVITSEVAT AIKAA 3-6KK.
    VARMASTI TOIMII.
    NIMIM. KOKEMUSTA OMASTA JA PERHEENI PUOLESTA .

    Äänestä

Nettisivulla mainitaan tuotteen koostumuksesta näin:

Ingredients Chloride 190 mg, Sodium 123 mg Other: Distilled Water, Sodium Chloride.


Eli kyseessä aika tavallisen kallis mieto suolavesi. Akkuvedestä ja ripauksesta suolaa saa samaa halvemmalla. Tosin tavallinen kraanavesi lienee terveellisempää.

Äänestä

Missä tieteelliset tulokset?

Äänestä

Jep terot vittuunnsuomesta

Äänestä

Siis aivan täyttä humpuukia. Vanha kunnon verkostomarkkinointikusetus. Tunnen yhden myyjän Lahesta ja sen tyypin perusteella pysyisin kaukana koko firmasta.

Äänestä

Onko uutta tietoa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Höynäytysyrityskö kirjoitti:

Haluaisin kuulla järkeviä, perusteltuja kommentteja Asea Advancing Life -tuotteen käyttäjiltä, tai moisesta solubiologiasta enemmän ymmärtävältä. Sain pullon lahjaksi, ja käytinkin, mutta en oikein jaksa uskoa moiseen ihmeaineeseen, vaikkakin myönnän, että JOS se sellaista olisi, niin tuskin yksi pullo tätä vaivattua tomumajaa olisi ehtinyt vielä korjata!. En kuitenkaan ole ryhtymässä itse tilaajaksi, paitsi jos omin silmin näen jonkun toenneen moisesta suolavedestä... Kertokaa nyt herran tähden jos olen liian epäilevä ja tuomitsen uuden hienon asian suotta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu