Itseäni kiinnostaa naisen suklaaosasto, eli
peppureijän hyväily ja nuoleminen (jos nainen
nauttii siitä). Ja myös pepun tuoksu kiihottaa.
Siis ei kakan tuoksu, vaan esim. vuorokausi pesun
jälkeen peppu tuoksuu omalla kiihottavalla
tavallaan. Olen kuitenkin aina ihmetellyt, että
voiko varsinainen anaaliseksi tuntua naisesta
hyvältä, ja olen sitä epäillyt.
No sittenpä päätin kokeilla itse. Eli muotoilin
porkkanasta kalun, jonka sitten työnsin omaan
ahteriini. Aluksi ei tuntunut miltään, mutta
vähitellen alkoi tuntua hyvältä. Sitten noin 10
min. päästä kun olin liikutellut porkkanaa, oli
jo todella hauskaa ;) Mietin että mikä tässä nyt
tuntuu näin hyvältä, ja tulin siihen tulokseen
että sehän on KAKKAHÄTÄ x 10. Pötkylä tulikin
sitten aika liukaasti porkkanan mukana. Eli
ainakin minulla kysymys oli samasta tunteesta
kuin pökäleen tulo pitkän pidättelyn jälkeen, ei
sen kummenpaa.
Voihan olla että joidenkin naisten tai miestenkin
anus kiihottuu tavalla jolla on enemmän tekemistä
seksuaalisuuden kanssa, mutta itselläni se menee
näin. Hyväily on kylläkin eri asia.
Juu tiedän, olen perverssi, mutta laittakaa
muitakin kommentteja.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Täytyy myöntää että on tullut itsekin kokeiltua
anaaliseksiä poikaystävän kanssa ja idea on just
siinä että hyväily tuntuu hyvältä...siis tosi
hyvältä, mutta jos ineen menee jotain järeempää
kalustoa niin johan alkaa naama vääntymään
kivusta ja siitä että se mikä siellä sisällä on,
on saatava ulos ja äkkiä!
Et oo pervo ym ym.. Näin sanoo nainen, joka
ymmärtää miltä susta tuntuu. Rakastan
anaaliseksiä! Tuntuu kiihottavalta kun mies
hyväilee pyllyn seutua ja reikää sekä ujuttaa
sormiaan sinne. Sen kun vielä kruunaa
kalulla:olen aivan sekaisin. Pidän muutenkin
rajuista otteista, joten parhaalta tuntuu, kun
mies tulee lujaa ja todella syvälle! Nam..
..ei tuollaisia saa puhua netissä!
;-)
No just siltä se tuntuu kun jotain työnnetään
paksusuoleen, puh ja helpotus kokemus sinänsä
muttei mitenkään liity mielestäni seksiin ehkä
sen johonkin alajaostoon.......kuten eläimiin
sekaantujat....?ehkei ihan