NÄIN MEIDÄN ELÄ'KERAHOILLAMME MÄLLÄTÄÄN ???

Illallisviinit 1680 euroa - IL: Kevan Aasian-reissun hinta nousi yli 220 000 euroon
Talouselämä

Kuntien eläkevakuutuksen johdon matka Aasiaan maksoi odotettuakin enemmän, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan 19 hengen tutustumismatka Etelä-Koreaan ja Kiinaan loka-marraskuun taitteessa maksoi yhteensä 223 513 euroa. Luvut on saatu käymällä läpi matkalaskuja Kevan taloushallinnossa.

Matkalla on tehty kalliinpuoleisia illallislaskuja. IL esimerkiksi kertoo, että kuluihin on erikseen kirjattu viinitarjoilu kahdelle illalle lokakuun lopulla.
Aiheesta lisää

"Olin käynyt aamupalalla ja menin pitkäkseni" - Yle: Hallitusjäsen Vistbacka humalassa Kevan kaukomatkalla päivitetty 21.11.2013
IL: Kunta-alan eläkepomot matkalla Aasiassa tutustumassa sijoitustoimintaan - lasku ainakin 150 000 e 30.10.2013

"Yhdelle illalliselle varattiin 8 pulloa. Kun yksi pullo maksoi 105 euroa, tuli kyseisten ruokajuomien hinnaksi 1 680 euroa."

Ensimmäisenä iltana seurue illallisti Lotte Hotel Soeul -hotellin ravintolassa, jossa lasku oli yhteensä 2 850 euroa, 150 euroa henkilöltä.
4338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko missään ollut tietoa mikä oli reissun tarkoitus? Kuka siitä on vastuussa?

Äänestä

Ja tavlliset kevan virkailijat jotka vastailevat häänlaisten eleäkettä hakevien puheluihin-eivät taatusti saa noita etuja vaan juuri hallitus.Koska tämä ns johtotason porukka oppii että työläisten rahoja ei saa käyttää väärin. Hyvä että asioita aletaan penkoa-jospa se tekisi asioita läpinäkyviksi?

Äänestä
  • Siis hädänalaisten..ja eläkettä ..

    Äänestä

Jostakin syystä se "parempi" väki vaan aina käyttää meidän köyhempien rahoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MUUTOKSEN AIKA kirjoitti:

Illallisviinit 1680 euroa - IL: Kevan Aasian-reissun hinta nousi yli 220 000 euroon
Talouselämä

Kuntien eläkevakuutuksen johdon matka Aasiaan maksoi odotettuakin enemmän, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan 19 hengen tutustumismatka Etelä-Koreaan ja Kiinaan loka-marraskuun taitteessa maksoi yhteensä 223 513 euroa. Luvut on saatu käymällä läpi matkalaskuja Kevan taloushallinnossa.

Matkalla on tehty kalliinpuoleisia illallislaskuja. IL esimerkiksi kertoo, että kuluihin on erikseen kirjattu viinitarjoilu kahdelle illalle lokakuun lopulla.
Aiheesta lisää

"Olin käynyt aamupalalla ja menin pitkäkseni" - Yle: Hallitusjäsen Vistbacka humalassa Kevan kaukomatkalla päivitetty 21.11.2013
IL: Kunta-alan eläkepomot matkalla Aasiassa tutustumassa sijoitustoimintaan - lasku ainakin 150 000 e 30.10.2013

"Yhdelle illalliselle varattiin 8 pulloa. Kun yksi pullo maksoi 105 euroa, tuli kyseisten ruokajuomien hinnaksi 1 680 euroa."

Ensimmäisenä iltana seurue illallisti Lotte Hotel Soeul -hotellin ravintolassa, jossa lasku oli yhteensä 2 850 euroa, 150 euroa henkilöltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu