Liian myöhäistä saada kavereita?

Kuka haluaisi tutustua toiseen syrjäytyneeseen? No toinen syrjäytynyt tietysti höpsö. :) Sinun täytyy vaan löytää ihmisiä joita tuo päävika ei haittaa.

Harrastatko jotain? Kiinnostaisiko joku harrastus? Sieltä niitä kavereita saa!
Rohkeasti vaan kyselemään ja mukaan toimintaan

Ei ole yhtään myöhäistä. Yksinäisiä ja syrjäytyneitä on kaiken ikäisiä. Etsi toisista syrjäytyneistä seuraa netissä ja tutustu sitä kautta, vaikka jollain "päävikaisten" keskustelupalstalla. Olen itse yli kolmikymppinen ja minulla on yksi ystävä ennestään, siis parinkymmenen vuoden ajalta yksi ainut, ja eilen taisin saada toisen ystävän, netin kautta. Myönteinen asenne auttaa siis tässäkin asiassa.

Koskaan ei ole liian myöhäistä. Mistä päin olet? Haluiaisitko laittaa sähköpostiossas tänne, että suhun vois ottaa yhteyttä?

Höps.. Uusiin ihmisiin tutustumiseen ei tarvita oikeastaan muuta kuin avointa mieltä, itseluottamusta sekä aktiivista toimintaa. Aloita pienestä, lähde ulos, heitä small talkia osuvassa tilanteessa jollekin satunnaiselle ihmiselle (usko pois, tuntemattomillekin juttelevia ihmisiä löytyy Suomesta) joka päivä. Jatka tätä aktiivista toimimista niin huomaat joku päivä läppää lentävän suusta kuin vanhalta viikarilta konsanaan, ja sovit lähteväsi yksille uuden hyvän frendin kanssa.

Eipä se kait koskaan ole liian myöhäistä ja aina kannattaa yrittää, mutta haastellisempaa se kavereiden löytäminen kyllä, kun sosiaaliset taidot on heikot. Minulla ongelma on se, että mistä edes saisin ystäviä. En oikein missään tapaa omaikäisiäni, vaikka en sillai olekaan ujo juttelemaan.. Kun en töiden ohessa ehdi harrastamaan oikein mikään pitkien työmatkojen vuoksi, kaikissa kerhoissa ja kursseila tapaisi mukavia tyyppejä, mutta sitten vaan masentaisi lisää... kun ne harrastukset loppuisi ennen pitkään eikä siltikään toverisuhteita muodostuiso.

Eikä oikein netin kauttakaan tahdo kavereita löytää, jos sitten toinen yllättäen lopettaakin mailailun tjn. Kauan olen yrittänyt kirjeenvaihtopalstoilta ystäviä saada ja vain yhden ihmisen löysin ystäväkseni. No joo, tietysti parempi kuin ei mitään. Helpointa olisi jutella skypen kautta ja sitten tavata, noissa sähköposteissa ei saa oikein mitään toisesta irti.

Meitä on monta ja tuntuu siltä että lukumäärä vaan kasvaa.

Ja näinkin hullussa maailmassa sopeutuminen on häiriö. Tutustupas sellaiseen kuin Alkuajatukseen, siitä löydät erilaista näkökulmaa. Googlaa, ja katso niiden kotisivu, sieltä voi ladata maksutta tosi hyvän sähkökirjan.

Sain parhaat kaverit vasta 30 , lisää 40 ikäisenä.
Moni oppii vasta myöhemmin arvostamaan ystävyyden ylläpitoa, nuoremmilla usein on niin monta rautaa tulessa ettei oikein jouda sitoutumaan ystäviin, luulisin.

Miksi kaikki kaverisuhteet pitäisi solmia 10-18-vuotiaina? Kuka niin on sanonut? Ihan typerä oletus! Ihan kun ihminen ei 18 vuotta täytettyään kävisi missään missä voisi tutustua uusiin ihmisiin. Mun käsitys on se että 10-18-vuotiaana solmitaan kaverisuhteita, jotka on melko lyhyitä ja jotka yleensä päättyy siinä 20-vuotiaana.

Nykyinen hölmöläiskulttuuri ihannoi jostain syystä teini-ikää, mitä en tajua. Elämäni oli teini-ikäisenä täyttää paskaa ja samoin oli monien muiden. Ihmiset elää nykyään keskimäärin noin 80-vuotiaiksi joten miksi pitäisi ajatella että ensimmäisten 18 vuoden jälkeen ei tapahdu mitään?

Itse olen myös 22-vuotias ja ajattelin pari vuotta sitten, lukion loputtua että nyt mun elämä on ohi ja edessä on vaan syrjäytyneen ihmisen surkeaa olemassaoloa kuolemaan saakka. Mutta kuluneen vuoden aikana olen kuin ihmeen kautta onnistunut löytämään uusia ihmisiä elämääni, vaikka olin ihan varma ettei niin tule käymään. Olin täysin varautunut loppuiän kestävään totaaliseen yksinäisyyteen. Ja enkä ole mitenkään erityisen taitava sosiaalisesti enkä ole kovin hyvännäköinen eikä minulla ole koskaan rahaa ollutkaan...

Ajattelen nykyään että mulla on todella paljon elämää jäljellä ja mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin. Jos ei nyt ihan vaan neljän seinän sisällä vietä jokaista päivää, niin kyllä mahdollisuuksia tulee. Ei ehkä ihan silloin kuin haluaisi, mutta tulee.

Yhteyttä vaan ottamaan meihin samanlaisiin.

Yksinäisyys on kaikkein yleisintä juuri tuossa iässä, se ei ole mitenkään epätavallinen kokemus. On tutkittu, että individualistisissa kulttuureissa ihmiset usein tapaavat attribuoida yksinäisyytensä henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa, joita ei voi muuttaa. Olet yksin, koska sinun päässäsi on vikaa -attribuutio on tulkinta, joka sopii kulttuuriseen viitekehykseen. Yksilökeskeisyys kannustaa minäkäsityksen muodostumisessa sellaisia asioita, jotka liittyvät yksilön ominaisuuteen, tavallaan ne ovat erillään sosiaalisista rooleista. Kollektiivisissa kulttuureissa yksinäisyys taasen koetaan johtuvan yleisemmin ulkoisista tekijöistä. Se miten tulkitsee itseään ja muita vaikuttaa vahvasti siihen, miten muut reagoivat sinuun. Kroonistunut yksinäisyys on ikävä noidankehä, jossa yksilö on herkitynyt negatiivisille viesteille suhteessa itseensä ja näkee myös muut negatiivisemmassa valossa. Tämä taas tekee ihmisestä epävarman, itsetietoisen ja epäviehättävän toisten silmissä -ei kukaan pidä ihmisestä, joka ei pidä itsestään eikä heistä. Yksinäisyys myös tekee ihmisestä itsekeskeisemmän, mikä koetaan epäviehättävänä -ihminen joka puhuu jatkuvasti itsestään on puuduttavaa seuraa, pitää olla kiinnostunut toisesta. Tämä ei ole varmaankaan persoonallisuuden piirre, vaan lähinnä mielentila, opittu tapa tulkita sosiaalisia tilanteita negatiivisessa valossa. Kannattaa muistaa, että ihmiset tykkäävät ihmisistä, jotka tykäävät heistä ja joita he tapaavat usein. Lisäksi samankaltaisuus viehättää, samanlaiset arvot ja persoonallisuuden piirteet. Toisten ihmisten lähelle pääsee helpommin olemalla kiva toisia kohtaan, kuuntelemalla heitä ja olemalla aidosti kiinnostunut heistä. Hanki harrastuksia, opi mistä pidät, millaiset arvot omaat, etsi siis jotain mielekästä tekemistä. Älä jatkuvasti peilaa itseäsi negatiivisten stereotypioiden kautta, ne ovat pelkkiä sosiaalisia konstruktioita, sosiaalista kontrollia jolla tuotetaan ylläpidetään poikkeavuutta. Tuskin sinun päässäsi on sen enempää vikaa kuin kenenkään muunkaan. Tuollainen määrittely syrjäytyneeksi, jotenkin "mieleltään vajaaksi" on osin näkymätöntä vallankäyttöä, johon liittyy olennaisesti se että sinä omaksut nuo määreet osaksi identiteettiäsi. Sinun ei ole kuitenkaan pakko omaksua niitä määreitä, voit tulkita maailmaa ja itseäsi myös toisin, rakentavammalla tavalla.

Minusta on todella tärkeää löytää samassa tilanteessa olevia tai muuten samanlaisia ihmisiä. En voisi kuvitella itseäni jonkun todella sosiaalisen kaveriksi. Siitä ei vaan tulisi mitään. Myös sellaiset todella suositut ihmiset joilla on paljon seuraa ja iso porukka ympärillä on syytä unohtaa. On niin helpottavaa myöntää omat heikkoudet sellaiselle, joka ymmärtää.Ei myöskään tarvitse hävetä, koska toisella on samoja kokemuksia esim. yksinäisyydestä. Sellaisen samoja kokeneen ystävän kanssa on helppo vähitellen kerätä lisää rohkeutta, eikä tarvitse pistää itseään liian vaikeaan tilanteeseen esim. jos sosiaalinen ihminen kutsuu juhliin ja minua kauhistuttaa ihmispaljous ja toinen ei ymmärrä tai loukkaantuu, kun en tulekkaan.

Esimerkiksi minua ahdistaa suuri ihmisjoukko, ahtaat käytävät tai muu "ruuhka" esim. bussia odotellessa/bussissa, jonotus jne. Sellaisessa tilanteessa on kiva jos vierellä on joku joka ymmärtää ja jolle ei tarvi selitellä mitään. Ihminen, joka myöntää heikkoutensa on minulla parempi kaveri, kuin itsekeskeinen. Yhdessä voidaan sitten vähitellen "rohkaistua". No, kyllähän kaikenlaiset ihmiset varmasti seurakseni kelpaisivat, ystävyys voisi kuitenkin toisten kanssa jäädä aika pinnalliseksi.

Sähän olet vielä tosi nuori poika/tyttö! Ei ollenkaan myöhäistä. Onhan syrjäytyneitä Suomessa vaikka millä mitalla mutta eihän niitä helposti tapaa kun pysyvät paljon kotonaan :) No ei kaikki mutta monet. Netin kautta voi löytää uusia tuttavuuksia sosiaalisesti aratkin ihmiset.
Olet varmaan masentunut jos koet itsesi vanhaksi. Sinullahan on elämä edessäsi. Minusta kaikki alle 30-vuotiaat ovat nuoria, myös minä 26 vuotias.

Lopettakaa se kaverien etsiminen ja etsikää itsellenne joku harrastus tai projekti. Sitten kun on löytynyt harrastus tai projekti niin sitten etsikää niitä kavereita joiden kanssa harrastaa ja rakentaa omia projekteja.

"toivottavasti kuolen johonkin sairauteen pian"

Kaverien etsiminen on sairaus johon tulet kuolemaan jos et lopeta sitä.

Annan sulle ohjeen:
Joka yö kun menet nukkumaan niin ala pelkäämään ihan kauheasti yksinäisyyttä. Kuvittele että yksinäisyys on sellainen mörkö joka asuu sun sängyn alla. Se tulee sieltä sängyn alta heti kun laitat valot kiinni tai nukahdat. Ja sitten mieti kuinka säälittävä sä olet kun sä uskot mörköihin, yksinäisyyteen ja siihen että sä kuolet jos tää mielikuvitusolio saa vallan sun päässä. Vaihtoehtoisesti voit lopettaa niiden kaverien etsimisen ja mörköjen pelkäämisen ja hankkia jonkin harrastuksen. Tossa yksinäisyyden pelkäämisessä ei nimittäin ole yhtään mitään järkeä. Voit tietysti vaihtoehtoisesti myös ripustaa kaulaan lapun "yksinäinen" ja mennä jonnekin kauppakeskuksen edustalle tuo kyltti kaulassa, kunhan näytät jokaiselle vastaantulevalle keskisormea. Etenkin mummoille! Tämä luo katu-uskottavuutta ja ihmiset eivät tällöin pelkää sua kun ne tietävät että sä et itsekään pelkää yksinäisyyttä.

Tai sitten sä voit alkaa lukemaan psykologiaa ymmärtääksesi omia pelkotiloja ja saada rahaa siitä kun sä puhut muille ihmisille (potilaillesi) siitä ettei yksinäisyyttä tarvitse pelätä. Tosin et kai säkään halua maksaa psykiatrille siitä että se kertoo sulle ettei yksinäisyyttä tarvitse pelätä, vai haluatko? Sähän sait tämän vinkin multakin täysin ilmaiseksi.

No on vielä kolmas vaihtoehto. Alat opiskelemaan fysiikkaa ja kehität raketin jolla me päästään sille planeetalle missä Jumala asuu ja tätä kautta me voidaan solmia rauha Jumalan kanssa ja jokaikinen saa ikuisen elämän kunhan ollaan päästy rauhaan Jumalan kanssa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoterapia
^ Kelan korvaamaan kuntoutuspsykoterapiaan on oikeus sellaisilla 16–67-vuotiailla henkilöillä, joiden työ- tai opiskelukyky on heikentynyt mielenterveyshäiriön vuoksi ja tavoitteena on parantaa työ- tai opiskelukykyä.

Voit tietysti myös koittaa sitä leikkiä että rukoilet apua Jumalalta ja yrität tulkita omien ajatustesi pohjalta mitä Jumala todennäköisesti haluaa sinulta. Moni ihminen katsoo tämän olen täysin järjetön leikki, mutta hyvin usein psyykkiset ongelmat johtuvat siitä että ihminen alitajuisesti tietää toimivansa jollain tapaa epäedullisesti itsensä suhteen vaikka ihminen ei loogisesti pystyisi ymmärtämään oman elämän ongelmia ja tähän rukoilu toimii. Kun ottaa kolmannen osapuolen mukaan omiin ajatuksiin jonka kautta yrittää nähdä mikä on omassa elämässä tärkeää kunakin päivänä niin tällöin osaa priorisoida asioita. Jos on liikaa ajatuksia päässä niin tällöin on vaikea keskittyä yksittäisiin asioihin. Rukoilu on hieman samanlaista kuin meditointi ja käsittääkseni meditoinnin tarkoitus on tyhjentää mielestä ylimääräiset ajatukset.

Valitse siitä joku ratkaisu. Sen ei tarvitse olla Lopullinen Ratkaisu.

Ei ole. Ne kaverit joihin tutustuin 8-10 vuoden iässä katosivat jo alta 20senä ja muutama jäi. Nyt heillä perheet ja asuvat muualla. Ei paljon yhteyksiä. Uudet kaverit tulivat tuossa sinun iässä.. ja myöhemmin. Pitää liikkuu.