Pikkujoulukutsuja ei satele

nainen30v

Kaikki ihmiset tuntuvat olevan erityisen kiireisen joulun lähestyessä. Perheellisillä on kiireitä joululahjojen ostamisessa ja jouluruokien valmistamisessa ja sinkuilla puolestaan kiire pikkujouluista toiseen. Itselleni ei kuitenkaan ole kutsuja sadellut. Työpaikan pikkujoulut ja yhdet muut pikkujoulut ovat ainoat, joihin olen saanut kutsun.

Olen kärsinyt jonkinasteisesta yksinäisyydestä jo jonkin aikaa. Minua ei pyydetä mukaan samalla tavalla kuin joitain muita ikäisiäni. Olen kuitenkin "normaali" työssäkäyvä nainen. Eroan ehkä joissain asioissa muista ihmisistä. Minulla esimerkisi on vähän erilainen huumorintaju ja kuuntelen sellaista musiikkia, jota ei moni tuntemani ihminen kuuntele. Töissä olen aina ollut ahkera ja tunnollinen. Minulla on korkea työmoraali ja pidän siitä, että saan asioita oikeasti aikaiseksi.

Mistä kolmekymppinen nainen voi löytää ystäviä? Itselläni ei ole mitään erikoisia harrastuksia, joissa voisi tutustua ihmisiin. Harrastan aika normijuttuja kuten salilla käymistä, uimista, lukemista, tv:n katselua ym.

37

897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toisistaan seuraa

      Sinulla taitaa olla avo/aviopuoliso?

    • vi.tuttaa.

      Minä en saanut edes työpaikan pikkujouluihin kutsua. Kaikille muille jaettiin sellanen lappu paitsi minulle. Teksi mieli polttaa koko firma kun ei 3 vuoden jälkeen kukaan arvosta.

      • Gjfjbglbknhmvb

        Kai kysyit syytä? Alistua EI saa jos kyse oli tahallisuudesta.


      • plan B

    • aarre.

      Haluatko miehen kaveriksi tai kumppaniksi, millaisen, kelpaako tavis, lyhyt, paksu, työtön, autoton, kaveriton?

    • er8tuho

      Minä en ole saanut yhtään pikkujoulukutsua, joten älä valita. Naisilla on aina niin paljon helpompaa, pikkujoulukutsujakin tulee tuosta vaan.

      • Tip tap

        Minä olen nainen. Ei yksiäkään pikkujouluja tänä(kään) vuonna.


      • ei ihan noinkaan
        Tip tap kirjoitti:

        Minä olen nainen. Ei yksiäkään pikkujouluja tänä(kään) vuonna.

        Ei mullekaan ole tullut yhtäkään kutsua vaikka olen 25 vuotias, tyässäkäyvä nainen ja "ystäviä" pitäis olla.


      • hohhoijaa
        ei ihan noinkaan kirjoitti:

        Ei mullekaan ole tullut yhtäkään kutsua vaikka olen 25 vuotias, tyässäkäyvä nainen ja "ystäviä" pitäis olla.

        yhyy pyhyy


    • kurjuuden maksimoint

      Pikkujouluja koettuna 0kpl. Mies 32v. työtön ja yksin.

    • Icebug

      Virallisia pikkujouluja tiedossa kahdet, kolmannetkin olisi mutta ne skippaan. Epävirallisia pikkujouluja eli ihan ystäväporukalla yhdet, jos löytyy kaikille sopiva ajankohta. Itse siirtäisin ne mieluummin tammikuulle, koska joululoman jälkeen olisin pirteämpi, mutta katsotaan nyt.

    • yksin puku päällä

      Jos sinulle ei tule kutsuja, niin sinun pitää itse kutsua muita. Jonkun pitää toimia järjestäjänä.

      Kun juhliin on joskus päässyt mukaan niin eivät siellä kaikki suinkaan ole kavereita keskenään, vaan niissäkin voi päätyä olemaan yksin. Erona on vaan se että on hienommat vaatteet. Juuri tästä syystä lopetin firman juhlissa käymisen, mutta oli kuitenkin hyvä tajuta että pelkkä osallistuminen ei tee juhlasta miellyttävää, vaan ne ihmiset joidenka kanssa muutenkin viihtyisi.

    • Mies, 48, Hki

      Ei yhtään pikkujoulukutsua, onneksi. En jaksaisikaan katsella sitä kännityperehtimistä. Muuten seura kyllä kelpaisi, mutten aio ryhdy alkoholistiksi asian vuoksi.

      • Icebug

        Meillä kuuluu työyhteisön pikkujouluun yksi lasi viiniä ruuan kanssa, jos joku haluaa ottaa. Toisetkin pikkujoulut ovat lähinnä hyvästä ruuasta nauttimista yhdessä, viiniä toki sielläkin on tarjolla. "Epävirallisissa pikkujouluissa" mennään pienellä porukalla - minnekäs muualle kuin syömään.

        Eli ei ne pikkujoulut aina kännityperehtimistä tarkoita.


      • hilsu

        Että alkoholisoituisit yhden tai muutaman illan takia...? Kai muiden örveltäminen kuitenkin on parempaa katsomista kuin telkkaria tai konetta joka ilta?


      • Mies, 48, Hki
        hilsu kirjoitti:

        Että alkoholisoituisit yhden tai muutaman illan takia...? Kai muiden örveltäminen kuitenkin on parempaa katsomista kuin telkkaria tai konetta joka ilta?

        Mitä kiinnostavaa kännisten idioottien örveltämisessä on?


      • jödddenotsoserious
        Mies, 48, Hki kirjoitti:

        Mitä kiinnostavaa kännisten idioottien örveltämisessä on?

        Mikä tekee kännisistä idiootteja? ovatko ne idiootteja muutenkin joita tunnet?? En tunne oikeastaan yhtäkään..no ehkä yhden joka saattaa..tai ei ei yhtään kännistä idioottia ole nähnyt mun tutuissa ja ns pikkujouluissa. Kännistä menoa kylläkin mutta kaukana idiotismista. Hauskoja juttuja ja seuraa vaan.


    • true love

      Järkkään omat pikkujoulut ittelleni laivalla.

      • nainen

        paperi vai kaarna


    • Harjuvalta_

      Luullakseni työpaikat niitä pikkujouluja lähinnä järjestävätkin, tai eri järjestöt. Tosin, mistäs sitä yksinäisenä tietäisi, onko yleistä kaveriporukan järjestää pikkujoulut? Epäilen kuitenkin, pidän niitä enemmän yritysten ja järjestöjen juttuna. Eli, jos haluaa saada lisää kutsuja pikkujouluihin, kannattanee liittyä sellaisiin järjestöihin, joiden katsoo edistävän omaa arvomaailmaansa.

      Yksinäisyyspalsta on toki vähän kylmä paikka löytää vinkkejä ystävien löytämiseen, koska, no, yksinäiset? Sanoisin kuitenkin, että ystäviä voisi löytää sieltä, missä ihmisiä käy, ja missä luonnollisella tavalla voi toisten kanssa keskustella. Kuntosalikin voi toimia sellaisena paikkana, vaikka toki, ihmiset ovat siellä lähinnä treenaamassa omaksi ilokseen, eikä ole suotavaa häiritä toisten keskittymistä. Normaalilla, ystävällisellä, käytöksellä kuitenkin löytää ne samankaltaiset ihmiset, joiden kanssa voi synkata.

      Sitten on tietysti muitakin harrastuksia, vaikkapa avoin yliopisto, mitä itse suoritan, tai mitä kaikkea sitä nyt harrastus-termin alle mahtuukaan.

    • mies37v

      Minä en ole ollut ikinä missään muissa kuin työpaikkojen pikkujouluissa. Niissä on ollut aina melko tylsää.

    • höhöö

      Pidän omat pikkujoulut kotona! Yksin. Elikkä pelailen tietokoneella ja hörpin jaloviinaa... -.-

    • n36v

      haluaisitko lähteä juhlimaan yksinäisten pikkujoulua kaksin? olen 36v nainen, mielestäni ihan normaali, käyn salilla ja harrastan, mutta ystävät ovat jo perheellisiä joten yksin viikonloput menevät.

      • 44v. mies

        Mistäpäin Suomea olet?


      • pipari.mies
        44v. mies kirjoitti:

        Mistäpäin Suomea olet?

        Oletko piparin perässä?


      • 44v. mies
        pipari.mies kirjoitti:

        Oletko piparin perässä?

        Ei kun tortun.


    • kiltti mies.

      Joo, ei yksin jaksa ainakaan mitään juhlia ei pikkujouluja eikä jouluakaan. Joulu- aattona meen ainakin salille ja sitten tuun kotiin saunaan ja ihan normi päivä se mulle on.

    • poro.

      Kyllä jaksaa

    • Olen ollut siinä luulossa että työpaikat ja jotkut urheiluseurat ovat ainoita, jotka pikkujouluja järjestävät.

    • 6+11

      Millaista musiikkia aloittaja kuuntelet?

    • epäonnistunut

      Eipä noita pikkujoulukutsuja ole vuosiin kuulunut. Joskus kauan sitten kun olin vielä töissä niin firman pikkujoulut oli ainoat minne oli kutsuttu. Nykyisin ei ole töitä, ei ystäviä, ei mitään. Pidetään sitten myös pikkujoulut yksinään, eli ryypätään joka päivä, kyllä se vähän helpottaaa tätä surkeaa elämämää.

      • nainen

        missä asioissa


      • nainen
        nainen kirjoitti:

        missä asioissa

        voisimpa sanoa jotain.


      • tänään ehkä on

        Se on totta, viina auttaa yksinäisyyteen ja ala-kuloon! Ei silti tarvitse olla holisti vaikka nautiskelee, no on se tietysti suurempi mahdollisuus tulla kuin absolutistilla, so?
        Yksinäisyydessä kysynnän ja tarjonnan laki ei toimi, vaatimus ei laske vaikka kauppa ei käy.
        Sellainen joka haluaisi ei kelpaa, sellainen jonka haluaisin ei halua.
        Mökötän iltaan asti ja lähden omiin tosi-mini pikkujouluihin.


    • MinäköVain
    • Sikuriinan letit

      Täytin marraskuussa 31 ja sain elämäni ensimmäisen pikkujoulukutsun vasta 2.12.2013. Siis yhtään en ole aikaisemmin saanut, ja töissäkin olen ollut isoissa firmoissa joissa sellaisia ei ole järjestetty, ja työkaverien kanssa en ole tarpeeksi läheinen ollut koskaan. Ystäviä ei ole ollut ennen kuin nyt pikkuhiljaa.

      En ymmärrä, mitä ap valittaa. Että on firman pikkujoulut ja yhdet toiset (niin mitkä?) ja silti on niin yksinäistä eikä kutsuja SATELE. Voi kyynel.

    • baarijöddde

      Jos ei satele kutsuja pitää itse keksii tai lähtee jonnekin..missä voisi olla seuraa.. no baarit..khöm baarit baarit...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1519
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      720
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe