Kun kilpailuviraston toimesta paljastettiin Asfalttikartelli jo vuosia sitten,niin pelkästään Lemminkäinen oli laskuttanut yli miljardin markan verran liikaa.
Sitten alkoi Valtionsyyttäjälaitoksen johdolla viivytystaistelu Isänmaanpetoksellisen
terroristijärjestö Kokoomuksen myötävaikutuksella käräjäoikeuden odotettuun
päätökseen että suurin syyllinen onkin Suomen valtio eikä Lemminkäinen,jolle verorahoista maksetaan miljoonakorvaukset.
Odotettavasti Kilpailuviraston kartellin paljastanut tutkija saa syytteen ja tuomion,
että saattoi Kokoomuksen kummisedät vaikeaan tilanteeseen.
Ja valtion syyttäjälaitos,joka on todellinen vitsi,saa Kokoomuksen puoluetoimistosta määräyksen tutkijanaisen syytteeseen laittoon.
Kokoomus on rappioittanut Suomen talouden lisäksi myös oikeuslaitoksen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
rapparoinut