Tämä voi kuulostaa erikoiselta, mutta kun näen rakkauden kohteeni tai joudun olemaan hänen lähellään, tulee tunne, että tulen hulluksi. Onko kukaan muu vastaavalla tavalla tuntenut saanut lääkärin kirjoittamaan reseptin jotain rauhoittavaa lääkitystä ja onko tilanne helpottanut lääkityksellä? Alan olla itse ihan loppu tämän tunteeni kanssa ja haluan turruttaa sen täysin, jos siitä vain pääsisi jotenkin eroon. Uskon, että tämä rakkaus tappaa minut lopulta tavalla tai toisella, koska stressitasoni on niin korkea ja sairastun helposti muihin sairauksiin.
Onko lääkesuosituksia? Paniikkihäiriölääkitys? Tämä ei ole provo, vaikka voi jostain siltä kuulostaakin.
Onko lääkesuosituksia? Paniikkihäiriölääkitys? Tämä ei ole provo, vaikka voi jostain siltä kuulostaakin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
yhteyttä siihen tunteidesi kohteeseen. Taitaa olla ainut tapa "selvitä hengissä".
Ongelma on, että en pysty kertomaan hänelle asiasta, koska tiedän, että se on turhaa ja nolaan vain itseni. Hän on naimisissa ja en koskaan tule saamaan häntä. Siksi on turhaa kertoa. Mutta voi olla, että se saisi häntä lopettamaan flirttailun ja huomioimisen, jos tietäisi että olen tässä tilanteessa. Tiedän, että hänkin pitää minusta, mutta en halua aloittaa suhdetta hänen kanssaan, koska hän on naimisissa.
Minun on todella vaikea puhua hänen kanssaan ylipäätään mistään, kun pää lyö niin pahasti tyhjää ja tujotan vain hänen silmiään tai toisaalta en uskalla katsoa häntä. En kuule mitä hän puhuu, kun on vaikea keskittyä. Omista puheistani en muista jälkikäteen mitään. Pyörryttää, vapisen ja pulssi on tosi korkea, kun olen hänen lähellään.
Koskaan ei tunnu löytyvän oikeaa hetkeä, jolloin voisin kertoa hänelle mitä ajattelen. Tuntuu, etten ole koskaan valmis.
Saat myötätuntoni. Juuri tuolta se toisinaan tuntuu ja on kyllä epämiellyttävää. Omalla kohdallani se ilmenee etenkin silloin, kun paikalla on muitakin, joiden vaistoan tarkkailevan. Yritän olla normaali ja salata tilanteen ja luulenkin oman lamaantumiseni johtuvan siitä.
Nimittäin ollessamme kahden en mene samalla tavalla lukkoon, vaikka jännitänkin. En koe tarvetta salata häneltä mitään ja olen yrittänyt olla avoin sen verran, kuin se on mahdollista. Siksi minulle ei tule "olen roolissa jota en osaa" -tunnetta hänen seurassaan.
Vinkiksi sanoisin, että yritä jutustella hänen kanssaan tavallisia, arkipäiväisiä asioita. Tutustuminen liennyttää toivottavasti jännitettä välillänne, jolloin olosi normalisoituu ja voit jossakin vaiheessa suhtautua häneen samoin kuin muihin tuttuihin.
lääke on asian kertominen hänelle.
Vain paniikkihäiriö, jossa aivoissasi on jäänyt paniikki, pakene! - nappula päälle. Ei lainkaan harvinaista nykypäivänä.
Alkukantainen vaisto. Vaara > pakene, normaalia. Ei vaaraa > pakene, ei normaalia
Täällä jo hieman tasottunut vaikka toisesta ei vaan pääse. Voi olla että pahenee taas jossain vaiheessa. Varsinainen patti tilanne. Liika rypeminen ei tosiaan pitkällä tähtäimellä voi olla terveellistä.
Ehkä se yhteyden yrittäminen jollain tavalla suoraan voi olla se paras lääke.
Siis sulla iskee paniikkikohtaus toisen läheisyydessä. Tätä en oo vielä kuullutkaan. Tietty jos on altiutta noin ylipäänsä on. Tietysti rakastuessa ei kukaan ole tai käyttäydy täysin normaalisti. Kulutus pintakin on rajallinen
Tyttöystävälläni (entisellä) alkoi ilmaantua voimakkaita ahdistuksia suhteen vakiintuessa ja vakavoituessa. Pikku hiljaa hänen suhteellisuuden tajunsa hävisi lähes kokonaan. Hän syytti minua mitä ihmeellismmistä asioista ja lopulta en enää saanut häneen yhteyttä ollenkaan. Tähän asti ylireagoinnit oli saatu selvitettyä puhumalla ja terapia käynnit rauhoittivat aina tilannetta.
Kun tunteet syvenevät, tilanne käy vaan kestämättömäksi. Nähdäkseni ainoa ratkaisu tilanteeseen on tunnistaa ja hyväksyä tilanne, sekä oppia elämään sen kanssa. Jos haluaa parisuhteessa olla, on avoimesti kyettävä puhumaan ongelmistaan ja siitä kuinka näkee parhaaksi toimia ongelmien kanssa (siis partnerin kanssa). Ymmärtäväisen partnerinhan tuo tilanne vaatii, mutta se ongelmien peittely kaataa parisuhteen joka tapauksessa, jossain vaiheessa. Toinen pelkää, että hänet jätetään, jos ongelmat paljastuvat ja toinen luulee, että toinen ei halua olla yhdessä, kun ei tajua mistä toisen käytöksessä on kyse.
Lääkkeiden syöntiin on vaikeaa ottaa kantaa, mutta ei niitä ainakaan minkään leimautumisen pelosta kannata jättää syömättä. Ei se kenestäkään huonoa ihmistä tee, jos ongelmiinsa ratkaisua hakee, päinvastoin. Uskon kuitenkin, että jos kyse on traumaattisesta käyttäytymisestä lääkkeet eivät ole mikään lopullinen ratkaisu (siis puhtasti oma käsitykseni/näkemykseni), vaan omat ongelmia aiheuttavat käytösmallit, vaan täytyy oppia tunnistamaan ja hyväksymään, sekä niiden kanssa täytyy oppia elämään.
Ole nyt Markku hiljaa ja kasva ihmisenä. Jeesus auttaa sua, jos niin näkee tarpeelliseksi!
Mene kädelle ja sulje himosi siten. Tai sitten anna koko elämäsi Jeesukselle ja rankaise itseäsi! Piikkiköynnös reiteen ja orjantappura otsalle, älä sinä muiden elämältä samaa vaadi!
Minä koin vastaavaa sairastaessani masennusta ( vakavaa sellaista) ja lääkitystäni nostettiin tuplaan ylläpitoannoksesta.
Se muutti aineenvaihduntaani siten, että pystyin ohittamaan hänen aiheuttamat tunteet ( nöyryytys, viha, häpeä) ja keskittymään olennaiseen.
Sen sijaan minä en sairastunut muihin sairauksiin, vaan lähimmät ihmiseni sairastuivat minun menettämisen pelossa.
Miten sitten se konkreettisesti muutti arkeani:
Tässä selitystä: Asiat eivät jääneet pyörimään yökausiksi mieleeni. Sain nukuttua kunnon yöunia.
Tosin, tarvitsin alkoholia harrastaakseni seksiä, mutta se oli ihan okei, ei siinä mitään. Nollaus on nollaus ja ainakin molempi osapuoli nautti saamastaan. RENTOA!
Pystyin keskittymään. Muistini oli tehokas ja suoriuduin tulevista tehhtävistä ILMAN menneiden tapahtuneiden musertavaa muisteloa ja muiden naurantaa. Maailma on masentuneelle introvertille julma.
Mutta sanoja minulla on. En ole tärissyt nurkassa, kun muut ovat tanssineet pöydillä. Minä olen lukenut kirjallisuutta sillä aikaa ja kokenut kaiken yhtä voimakkaana kuin kuka tahansa ekstrovertti. Ja elänyt siinä samalla etsien keinoja, kuinka selvitä tuolla typerien, kaiken tietävien kovaäänisten seassa!
Kaiken tietävää vääräsäärtä ja karvoja ajelematonta on tiedossa. Haisee hieltä ja muutenkin kokee kaikessa epäonnistumista.
Olen juuri lukenut Sijulan Kuinka käsitellä vihaa ja ilkeyttä. Otin kaiken itseeni. Ja nyt me kohtaamme toisemme!Minä tunnen itseni, kiitos kaikkien opettajien.
Se on sinun vahvuutesi, että et ole jäänyt paikallesi vaan olet etsinyt ja löytänyt keinoja selvittää ongelmia ja purkaa pahaa oloasi.
Älä suutu tästä ulkopuolisen ja asiaa ymmärtämättömän kommentista.
En suutu.Minä olen tavallaan jäänyt juuri siihen missä olen koko ajan ollutkin eli paikalleni. Olen vain käyttänyt aikaani eritavoin ja ollut ns. tiedon lähteillä.
Hauskaa, sillä en ole ennen näitä koskaan käyttänyt juurikaan nettiä ja nyt minusta on kuoriutunut tälläinen zättäilijä! Kaikkea ihmeellistä sitä voikin sattua!
Toivoin noin 5 vuotta sitten perheeseemme nettiä, että voisin etsiä ruokaohjeita, jotta voisin tehdä jotakin erikoista ruuaksi. Siis meidän perheessä ei ollut internettiä eikä edes konetta! Olihan se hankinta-aikeissa mutta sitten jokin asian myötä se oli pakko hankkia.