Virkavallan fyysinen kunto Ikaalisissa

laivat puuta

"Ennen oli miehet rautaa" ! Näin lauletaan laulussakin. Yksi Ikaalisten kovakuntoisimmista poliiseista on poissa. Martti Seppä menehtyi alkusyksystä Etelä-Pohjanmaalla.

Martti muistetaan Ikaalisissa hyvänä poliisina ja koiranharrastuksestaan.

26

728

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sianpää kidius

      Ma asun marttiinin vanhassa talossa.

    • ritva soitti martin

      Karvanoppa ja Martti otti juoksukisan joskus 80 luvun lopulla Läykkäläntie 16 pihamaalla
      Eipä mennyt monta sekunttia kun Karvista talutettiin jo nurkan takaa

      • Rouva Hoikkala

        Karva noppa oli juopotellut koko päivän ja oli istunut parkkipaikalla autossaan. Musiikki oli soinut täysillä ja autoa välillä kaasuteltiin kovaa. Naapurit olivat seuranneet tilannetta huolestuneina. Lopulta auto olikin pihaojassa ja poliisit saapuivat paikalle. Karva noppa oli lähtenyt juosten karkuun, mutta Martti oli ottanut tämän helposti kiinni, vaikka pakenija oli liki 20 vuotta nuorempi.


      • Rouva Hoikkala
        Rouva Hoikkala kirjoitti:

        Karva noppa oli juopotellut koko päivän ja oli istunut parkkipaikalla autossaan. Musiikki oli soinut täysillä ja autoa välillä kaasuteltiin kovaa. Naapurit olivat seuranneet tilannetta huolestuneina. Lopulta auto olikin pihaojassa ja poliisit saapuivat paikalle. Karva noppa oli lähtenyt juosten karkuun, mutta Martti oli ottanut tämän helposti kiinni, vaikka pakenija oli liki 20 vuotta nuorempi.

        Avaranäkö on useasti toikkaroinut lääketokkurassa kadulla
        joten Ritva on soittanut poliisit korjaamaan lesken talteen.


      • Rouva Hoikkala
        Rouva Hoikkala kirjoitti:

        Avaranäkö on useasti toikkaroinut lääketokkurassa kadulla
        joten Ritva on soittanut poliisit korjaamaan lesken talteen.

        Jopas jotakin! Aiemmin palstalla esiintyi "feikki-Jarmo" ja "vale-Jarmo", jotka lopulta paljastuivatkin oikeaksi Jarmoksi eli karva nopaksi.

        Nyt palstalle on ilmestynyt "vale-Rouva Hoikkala"! Sama mieshän se siellä taas. Sukupuolenkorjausleikkauksen jälkeen ilmeisesti?


      • sattuuhan sitä
        Rouva Hoikkala kirjoitti:

        Jopas jotakin! Aiemmin palstalla esiintyi "feikki-Jarmo" ja "vale-Jarmo", jotka lopulta paljastuivatkin oikeaksi Jarmoksi eli karva nopaksi.

        Nyt palstalle on ilmestynyt "vale-Rouva Hoikkala"! Sama mieshän se siellä taas. Sukupuolenkorjausleikkauksen jälkeen ilmeisesti?

        Rouva Hoikkala on taas yrittänyt olla liian näppärä ja
        hänellä on tottumuksesta tullut käytetyksi tuo oma
        vakinimmari.


      • Rouva Hoikkala
        sattuuhan sitä kirjoitti:

        Rouva Hoikkala on taas yrittänyt olla liian näppärä ja
        hänellä on tottumuksesta tullut käytetyksi tuo oma
        vakinimmari.

        Kirjoitat kovin sekavia. Oletko huumeiden vaikutuksen alaisena?


    • lapion varressa

      Tälläkin aloituksellaan Rouva Hoikkalan ainoa tarkoitus on
      ohjata keskustelu tiettyyn suuntaan kuten jatkossa taas
      ilmenee.

      • Rouva Hoikkala

        Miksei huumeriippuvuudestasi ei saa keskustella?


    • pöllyä pöllyä

      Karvanoppa on vaan ollu niin sekasin että pikkulapsikin ois sen saanu kiinni.

    • piripirkko1

      Mitkä on karvanopan lempiaineet ?

      • Matin tukiryhmä

        Piri ja polle sekä lääkkeet viina


    • lihasmassaa

      Kyllä Ikaalisten viekavallassa on kovakuntoisen näkösiä kavereita nykypäivänäkin.Varmaan punttisali on kovassa käytössä.

      • valkoistalihasmassaa

        Kenen kanssa siellä salilla olette toisianne ihailleet?


    • tuplamarttiini

      Mitä Jarmolle tapahtu kun Martti oli saanu sen talteen ?

      • kermaa ja suklaata

        Kumpi antautui toiselle ?


      • Kake Romula
        kermaa ja suklaata kirjoitti:

        Kumpi antautui toiselle ?

        Jarmo antautui lyhyehkön pakomatkan jälkeen kun se huomas ettei pärjää Martille juoksussa.Sitte Jambe vietiin verikokeisiin ja putkaan.


      • Rouva Hoikkala
        Kake Romula kirjoitti:

        Jarmo antautui lyhyehkön pakomatkan jälkeen kun se huomas ettei pärjää Martille juoksussa.Sitte Jambe vietiin verikokeisiin ja putkaan.

        Tuliko tästä tapauksesta linnaa?


      • 3 kk
        Rouva Hoikkala kirjoitti:

        Tuliko tästä tapauksesta linnaa?

        Muutama kuukaus vaan


    • Kyttä=Nazipaska

      Ikävä sanoa, mutta ainoastaan kuollut kyttä on hyvä kyttä. Rikollista porukkaa, jotka tekevät huumekauppaa(esitutkinta saatu päätökseen), uhkailevat kansalaisia väkivallalla(tuomio annettu), ronkkivat salaa rekistereitä(tuomiot annettu), lisäävät syyttömiä ihmisiä laittomiin rekistereihin(oikeuskanslerin moite), tapailevat tunnettuja rikollisia vankilassa valheellisin perustein(esitutkinnassa), hakkaavat vaimojaan ja sivulisia(tuomio annettu), eivätkä osaa tehdä työtänsä(esim.Ulvila-keissi.

      Ja nuo esimerkit ovat nyt vain vuoden-parin sisällä tapahtuneita JULKISUUTEEN tulleita asioita. Kuinka paljon näitä rikoksia painetaan Villasella?

      • sieltä se lähtee

        Poliitikot itse lainsäätäjinä näyttävät esimerkkiä sekä valtiollisella
        ja kunnallisella tasolla joten mikä ihme ettei tapa polliiseihinkin
        tartu.
        Useimmilla poliitikoillamme on oma koti- talousrikollinen nykyisin
        kun ennenvanhaan poliitikot tyytyivät kotirysssään.


    • hoikkalan.päät

      Oliko Hoikkala vaan liian kännissä ettei siksi pärjännyt Sepälle? Ehkä Jarmo olis pystynyt päihittään Martin selvinpäin??? Ken tietää???

      • hullun.ainon.horinoita

        Siinä hullulle Ainolle pohdittavaa.


      • Jarmon naapurilta saadun tiedon mukaan Jarmo oli aivan räkäkännissä. Mikäli Jarmo olisi täysin selvinpäinkin, olettaisin Martin päihittävän hänet juoksukisassa.


    • Onko humalassa urheilu suosittu harrastus paikkakunnallamme?

      • Ainoastaan viranomaisia karkuun juostessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      86
      902
    2. 53
      839
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      67
      664
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      610
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      58
      598
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      542
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      538
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      468
    10. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      39
      453
    Aihe