Valhe messias pian tulossa!

Raamattu kertoo meille antikristuksesta...
Kaikki maailman uskonnot tai uskomukset odottavat messiasta palaavaksi,
tai ns."maailmaan tulevaa opettajaa ja pelastajaa (maitreya)"

Hyvin surullista on että jopa suuri osa kristityistä tulee pitämään tuota valhe
messiasta "Jeesuksena"
Tämä on raamatussa ennustettu....

Ilmestyskirja kertoo että KAIKKI IHMISET keiden nimi ei ole kirjoitettu
elämän kirjaan,niin he tulevat uskomaan tuon valheen!

Onko nimesi tänään elämän kirjassa?
Jos nimesi ei ole kirjoitettuna elämän kirjaan niin joudut heti kuolemasi jälkeen suoraan helvettiin!
Ja viimeisellä tuomiolla kohtalosi loppu on ikuisuus tulisessa järvessä....
45196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Kaikennäköisiä messiaita on ollut tulossa jo noin kaksituhatta vuotta. Paavalikin kehoitti miehiä olemaan menemättä naimisiin. Ei kuulemma kannattanut kun Jeesus ja maailmanloppu tulee ihan tuossa tuokiossa.
No, ei ole näkynyt Jeesuksia, eikä maailmanloppuja, eikä valhemessiaita ja veikkaan ettei tule näkymäänkään.

Äänestä
  • Niin sinä luulet! Koska ELÄT PIMEYDESSÄ!

    Äänestä

  • Paavali puhui oman aikansa tilanteesta ja varoitti aiheellisesti. Hänetkin pian tuon varoituksen jälkeen teloitettiin ja muut joutuivat piiloutumaan ja pakemaan rauhallisemmille seuduille.
    Erityisesti kun oli juutalainen ja uskova.
    Lasten ja odottavien äitien oli todella vaikea selviytyä niissä oloissa joissa yksinäiset selvisivät töintuskin.

    Äänestä

  • totta varoitti kirjoitti:

    Paavali puhui oman aikansa tilanteesta ja varoitti aiheellisesti. Hänetkin pian tuon varoituksen jälkeen teloitettiin ja muut joutuivat piiloutumaan ja pakemaan rauhallisemmille seuduille.
    Erityisesti kun oli juutalainen ja uskova.
    Lasten ja odottavien äitien oli todella vaikea selviytyä niissä oloissa joissa yksinäiset selvisivät töintuskin.

    Hah hah haa! Kiellä nyt heti "totta varoitti" Se että ilmestyskirja ei ole se ilmoitus LOPUN AJAN SEURAKUNNALLE!

    Äänestä

  • reality kirjoitti:

    Hah hah haa! Kiellä nyt heti "totta varoitti" Se että ilmestyskirja ei ole se ilmoitus LOPUN AJAN SEURAKUNNALLE!

    sori .... " totta varoitti"...varmaan kirjoituksesi oli tarkoitettu "weccu'lle?

    Äänestä

  • reality kirjoitti:

    sori .... " totta varoitti"...varmaan kirjoituksesi oli tarkoitettu "weccu'lle?

    wecculle tottamaar...

    mutta pidän pääni....

    Äänestä

  • reality kirjoitti:

    Niin sinä luulet! Koska ELÄT PIMEYDESSÄ!

    Sähkövalo keksittiin jo 1800-luvulla. Mistäs sulle saatais?

    Äänestä

Pidä partapellesi, typerys.

Äänestä
  • "No jos uskova pitää päänsä niin...seuraavat videot pitäisi kyllä kiinnostaa edes hieman?"

    Herkköuskoisenä hölmöna hörhönä kannattaaki katsella kaiken maailman huuhaavideoita, jotka on just suunnattu herkkäsuskoisille hölmöille hörhöille kuten sulle :D

    Ja hörhöt uskoo. Hih hih.

    Äänestä

  • PuolimutkaNWO kirjoitti:

    "No jos uskova pitää päänsä niin...seuraavat videot pitäisi kyllä kiinnostaa edes hieman?"

    Herkköuskoisenä hölmöna hörhönä kannattaaki katsella kaiken maailman huuhaavideoita, jotka on just suunnattu herkkäsuskoisille hölmöille hörhöille kuten sulle :D

    Ja hörhöt uskoo. Hih hih.

    Kyllä se on vaan niin "hauskaa" kun Obama itse on kirjoittamassaan kirjassa kertonut kuinka vieraili keniassa isänsä synnyinmaassa eka kerran vuonna 1988 ja yllätys yllätys MAITREYA ilmestyi samaan aikaan keniassa tekien ihmeitä eräässä kokouksessa!
    ota selvää edes jostain....

    Hih hih. Huvittava hörhö. Kaikkee se on valmis uskomaan. :D

    Äänestä

  • PuolimutkaNWO kirjoitti:

    "No jos uskova pitää päänsä niin...seuraavat videot pitäisi kyllä kiinnostaa edes hieman?"

    Herkköuskoisenä hölmöna hörhönä kannattaaki katsella kaiken maailman huuhaavideoita, jotka on just suunnattu herkkäsuskoisille hölmöille hörhöille kuten sulle :D

    Ja hörhöt uskoo. Hih hih.

    Jos puolimutka NWO:telee siinä?Niin silloin puolimutka tietää varmaankin että
    NWO:n valitsema maailman johtaja on jo virassaan?
    Ja oottaa vaan todellista esiin nousuaan....mistä te ette tiedä yhtään mitään!

    Äänestä

  • reality kirjoitti:

    Jos puolimutka NWO:telee siinä?Niin silloin puolimutka tietää varmaankin että
    NWO:n valitsema maailman johtaja on jo virassaan?
    Ja oottaa vaan todellista esiin nousuaan....mistä te ette tiedä yhtään mitään!

    Parempi olla tietensä tietämätön kuin laillasi kuvitella tietävänsä vaikka mitä.

    Äänestä

Tässä näkee, miten pienen välimerkin unohtaminen muuttaa koko viestin sitällön. Oikeasti otsikon tulisi olla:
Valhe: messias pian tulossa.

Äänestä
  • Älä yritä väärentää tekstiäni!!!! Tarkoitin todellakin VALHE MESSIAS=ANTIKRISTUS

    Äänestä

  • reality kirjoitti:

    Älä yritä väärentää tekstiäni!!!! Tarkoitin todellakin VALHE MESSIAS=ANTIKRISTUS

    Eikös se jo Antti Kristus kirja ilmestynyt? XD

    Äänestä

  • BlackNemo kirjoitti:

    Eikös se jo Antti Kristus kirja ilmestynyt? XD

    Onkos tämä sama kun se Isontalon Antti Kristus? Eikös se jo tulllut ja mennyt?

    Äänestä

Ehkä ajattelet olevasi varmuudessasi ainutlaatuinen, koskaan ei yksikään ihminen ole ollut näin varma näistä asioista niin kuin sinä? Osaisitko arvoida, kuinka monta kertaa varmempi asiasta olet kuin keskiverto-milleriitti 1800-luvulta? Tiedäthän Suuren Pettymyksen? Oletko yhtä varma kuin Pietari ensimmäisessä kirjeessään?

Äänestä
  • En ole ainoa kuka on näistä asioista TÄYSIN varmoja....

    Äänestä

  • reality kirjoitti:

    En ole ainoa kuka on näistä asioista TÄYSIN varmoja....

    Oletko tehnyt jotain konkreettista asian eteen? Luopunut omaisuudestasi, kiertänyt kauppakeskuksessa julistamassa tai vastaavaa? Kuinka odotus näkyy arjessasi?

    Äänestä

  • entäs kirjoitti:

    Eräs mies on ollut varmempi.

    http://www.youtube.com/watch?v=5k0bilkY55g&list=PLr6N2qF_3jI_S9Sl-zI6_2JR2t5ix2XUU&index=8

    Vakavaa asiaa.

    Laskekoon jokainen pikku lapsi näin aluksi 1 1=2

    Obamacare =Name of the Beast

    RFID CHIP in OBAMACARE= Mark of the beast or number of his name...

    sen lisäksi Obaman nimi on 666 ,myös raamattu kertoo jo uudessa testamentissä että sen antikristuksen nimi on hepreaksi suurin piirtein tuo "Barah obamah"
    Kaikki tieto löytyy teille netistä luettavaksi!

    Jeesus mikä urpo. EI kannattais katsoo YouTubee, jos ei oo tarpeeksi älyä, suhtellisuudentajua ja kykyä lähdekriittisyyteen. Niin ja neidin kannattaa varmaanki jättää se HPV-rokote ottamatta ettet vaan saa mikrosiruu tai täsmäsuuniteltua virusta kehoos.

    Sääli, että kohta menetät tuon keppihevosesi, kun USA:ssa pidetään seuraavat presidentinvaalit. Tuskinpa se sekoilusi tahtia juuri haittaa.

    Nämä USA:n uskonnollisen äärioikeiston juttuja kritiikittömästi kopioivat ovat erinomainen esimerkki siitä, mikä voima dogmaattisella uskolla on. Kun joku pystyy näille tomppeleille "todistamaan" että edustaa Raamatullista näkemystä, niin hän voi syöttää näille herkkäuskoisille mitä tahansa tuubaa ihan riippumatta siitä perustuuko hänen juttunsa Raamattuun tai ovatko ne jopa sen opetusten vastaisia.

    Teidän oppi-isänänne pitämä hahmo sanoo tarinan mukaan: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." Sitten kun joku julkea demokraatti Amerikassa ehdottaa, että kaikilla varallisuudesta riippumatta olsi oikeus asialliseen sairaanhoitoon, niin tämä mies onkin sitten jo Antikristus ja Saatanan sanansaattaja. Köyhille voidaan toki paita antaa, mutta sairauksiinsa ne saavat kuolla rauhassa?

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Sääli, että kohta menetät tuon keppihevosesi, kun USA:ssa pidetään seuraavat presidentinvaalit. Tuskinpa se sekoilusi tahtia juuri haittaa.

    Mitkä seuraavat presidentinvaalit? Kiinalainen presidentti?

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    Nämä USA:n uskonnollisen äärioikeiston juttuja kritiikittömästi kopioivat ovat erinomainen esimerkki siitä, mikä voima dogmaattisella uskolla on. Kun joku pystyy näille tomppeleille "todistamaan" että edustaa Raamatullista näkemystä, niin hän voi syöttää näille herkkäuskoisille mitä tahansa tuubaa ihan riippumatta siitä perustuuko hänen juttunsa Raamattuun tai ovatko ne jopa sen opetusten vastaisia.

    Teidän oppi-isänänne pitämä hahmo sanoo tarinan mukaan: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." Sitten kun joku julkea demokraatti Amerikassa ehdottaa, että kaikilla varallisuudesta riippumatta olsi oikeus asialliseen sairaanhoitoon, niin tämä mies onkin sitten jo Antikristus ja Saatanan sanansaattaja. Köyhille voidaan toki paita antaa, mutta sairauksiinsa ne saavat kuolla rauhassa?

    Usasa ei terveydenhoito parane opamakaren kanssa.
    Siihen liittyy asioita jotka eivät sovi vapaaseen valintaan.
    Sillä ei oikeasti ole mitään terveyden kanssa .
    Ihmisestä tulee sen mukana kuin auto joka on katsastettava joka vuosi.
    Se edellyttää sitoutumaan yhteen jos toiseenkin velvollisuuteen.
    Esim. pakkorokotukset liittyvät siihen.
    Minua esim. ei ole rokotettu 44 vuoteen (SA int.) ja olen terve kuin pukki.

    Minä en pidä suomalaista järjestelmää vastaavana kuin opaman järjestelmä. Meillä on moninverroin parempi.

    Äänestä

  • tutustuin asiaan kirjoitti:

    No et kyllä aivan terveeltä vaikuta. Olet siis sitä mieltä, että Obaman ajatus siitä, että myös ne köyhät joilla ei ole varaa maksaa nykyisen mukaista sairausvakuutusta amerikassa, saisivat korvauksetta sairaalahoitoa/lääkäripäivystystä. Ja mitenkä tälläinen ajatus eroaisi suomalaisesta järjestelmästä? Miksi se olisi väärin, että varattomat saisivat hoitoa??!

    Äänestä

  • Puolimutka666 kirjoitti:

    Jeesus mikä urpo. EI kannattais katsoo YouTubee, jos ei oo tarpeeksi älyä, suhtellisuudentajua ja kykyä lähdekriittisyyteen. Niin ja neidin kannattaa varmaanki jättää se HPV-rokote ottamatta ettet vaan saa mikrosiruu tai täsmäsuuniteltua virusta kehoos.

    No katso vaan edelleen telkkarin uutisia,ja lue sanomalehtiä!
    Ne ei tule sulle koko totuutta silti ikinä kertomaan....

    Äänestä

  • BlackNemo kirjoitti:

    No et kyllä aivan terveeltä vaikuta. Olet siis sitä mieltä, että Obaman ajatus siitä, että myös ne köyhät joilla ei ole varaa maksaa nykyisen mukaista sairausvakuutusta amerikassa, saisivat korvauksetta sairaalahoitoa/lääkäripäivystystä. Ja mitenkä tälläinen ajatus eroaisi suomalaisesta järjestelmästä? Miksi se olisi väärin, että varattomat saisivat hoitoa??!

    Kyse ei ole MISTÄ TAHANSA sairausvakuutusjärjestelmästä!
    Kyse
    on viimeisten päivien PETO/ANTIKRISTUS JÄRJESTELMÄSTÄ!
    (raamatussa ennustettu)

    Kyseinen Obamacare (sisältäen pakollisen RFID-sirun joka toimii viimeisinä vuosina myös käteis rahan ja pankkikorttien vastikkeena)tulee maailman laajuiseksi lopun aikana(vaivan ajan viimeiset 3 1/2 vuotta ,ennen kuin Jeesus palaa näkyvästi maailmaan takaisin,ja perustaa 1000 vuotisen valtakunnan!

    Äänestä

Kyllä se antikristus tulee tiettyyn maailmanaikaan, Raamattu puhuu ihan selkeästi
tuosta olennosta, ja Ilmestyskirjassa hänestä käytetään nimeä peto, joka osuvasti kuvaa hänen olemustaan-lampaiden lahtari!

Äänestä
  • Anti-kristuksen yksi tunnus on se, ettei hän pidä huolta OMASTA LAUMASTAAN:

    Eli hän on omassa virassaan kansansa vihollinen ja hävittää heitä vääriin säädöksiinsä perustuvilla toimilla. Erityisen mustasukkainen hän on itse säätämiensä sääntöjen rikkomisesta ja rankaisee niistä kaikkein rankimmin.

    Äänestä

  • Surraako päässääs? Entä kuuletko ylimääräisiä ääniä.?

    Äänestä

>Tämä on raamatussa ennustettu....

No sitten ei ole mitään hätää. Raamatun ennustuksissa puhutaan 2000 vuotta vanhasta maailmasta, ei nykyisestä.

Äänestä

Mistäs tiedät että jeesus ei ollut valhemessias? Ainakin juutalaiset uskovat niin

Äänestä

>> Kaikki maailman uskonnot tai uskomukset odottavat messiasta palaavaksi,

Ettet nyt vain v ä h ä n liioittelisi?

Äänestä

Ja tiedän että en tule uskomaan mitään messiassontaa niin minunkin nimeni varmaan on siinä "elämän kirjassa".

Äänestä

Ja miksi jumala sitten loi sellaisia ihmisiä joiden nimi ei ole "elämän kirjassa"?

Äänestä
  • Itsehän siitä irtisanoudutaan.

    Äänestä

No ainakaan ateistit ei odota mitään messiaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

reality kirjoitti:

Raamattu kertoo meille antikristuksesta...
Kaikki maailman uskonnot tai uskomukset odottavat messiasta palaavaksi,
tai ns."maailmaan tulevaa opettajaa ja pelastajaa (maitreya)"

Hyvin surullista on että jopa suuri osa kristityistä tulee pitämään tuota valhe
messiasta "Jeesuksena"
Tämä on raamatussa ennustettu....

Ilmestyskirja kertoo että KAIKKI IHMISET keiden nimi ei ole kirjoitettu
elämän kirjaan,niin he tulevat uskomaan tuon valheen!

Onko nimesi tänään elämän kirjassa?
Jos nimesi ei ole kirjoitettuna elämän kirjaan niin joudut heti kuolemasi jälkeen suoraan helvettiin!
Ja viimeisellä tuomiolla kohtalosi loppu on ikuisuus tulisessa järvessä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu