Moikka! Kyselisin ihan vain mielenkiinnosta teidän näkemyksiä seuraavaan asiaan.
Mulla on ikäiseni parikymppinen kaveri, itse olen heteronainen ja hän on homomies (ei siis omien sanojensa mukaan bi). Melkeinpä aina jos olemme olleet humalassa, on tämä kaverini alkanut puhua mulle kaksimielisiä juttua, silitellyt, leikkinyt hiuksilla, halaillut jne. ja jopa joskus suudellut mua. Olemme myös joskus nukkuneet sylikkäin yhdessä. Tätä kaikkea hän ei tee muiden naisten tai muiden kavereidemme kanssa. Hän on myös sanonut esim. että jos hän vain ei olisi homo, niin olisin täydellinen nainen yms. Kuitenkin muuten, siis ei humalassa, hän on aikamoisen stereotypinen homo (jos näin nyt voi sanoa) ja myös aika innoissaan elämästään kaapista tulon seurauksena. Itse suhtaudun kaveriini tietyllä lailla sisarellisesti ja en ole kiinnostunut hänestä "romanttisessa mielessä", vaikka hän kaikin puolin viehättävä ihminen onkin. Mietityttää vain, että onko edellä kuvailtu toiminta ihan perussettiä vaikka homo onkin ja menee humalan piikkiin? Ja eihän tähän absoluuttista vastausta voi tietää kuin kaverini jos hänkään tarkalleen, mutta mielipiteet olisi kiinnostavia!
Mulla on ikäiseni parikymppinen kaveri, itse olen heteronainen ja hän on homomies (ei siis omien sanojensa mukaan bi). Melkeinpä aina jos olemme olleet humalassa, on tämä kaverini alkanut puhua mulle kaksimielisiä juttua, silitellyt, leikkinyt hiuksilla, halaillut jne. ja jopa joskus suudellut mua. Olemme myös joskus nukkuneet sylikkäin yhdessä. Tätä kaikkea hän ei tee muiden naisten tai muiden kavereidemme kanssa. Hän on myös sanonut esim. että jos hän vain ei olisi homo, niin olisin täydellinen nainen yms. Kuitenkin muuten, siis ei humalassa, hän on aikamoisen stereotypinen homo (jos näin nyt voi sanoa) ja myös aika innoissaan elämästään kaapista tulon seurauksena. Itse suhtaudun kaveriini tietyllä lailla sisarellisesti ja en ole kiinnostunut hänestä "romanttisessa mielessä", vaikka hän kaikin puolin viehättävä ihminen onkin. Mietityttää vain, että onko edellä kuvailtu toiminta ihan perussettiä vaikka homo onkin ja menee humalan piikkiin? Ja eihän tähän absoluuttista vastausta voi tietää kuin kaverini jos hänkään tarkalleen, mutta mielipiteet olisi kiinnostavia!
Vastaukset 12
Vanhimmat
No eihän tuollainen ole läheskään tervettä. Jos hän kerran väittää olevansa homo ja kuitenkin käyttäytyy noin sikamaisesti. Tuollaisista hörhöistä kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana jotka puhuvat ja tekevät aivan toista.
Mikä tuossa on epätervettä..? Eikä hän ole sikamainen ollenkaan, päinvastoin. Olenhan myös itse antanut tuon tapahtua ja lähtenyt siihen mukaan, joten ei tuo ole mua sen kummemmin haitannut, kun kumpikin ollaan sinkkuja jne... Mietityttää vain hiukan :)
Ja pahoittelut tuosta termistä "stereotypinen homo", koska se voi olla loukkaava ilmaisu. Tarkoitin vain lähinnä avointa homoseksuaalisuutta eri tilanteissa, asian ehkä korostamista, oleskelua paljolti lähinnä muiden homoseksuaalien kanssa, naiseksikin pukeutumista yms.
Itselläni samanlainen kokemus ja odotankin mielenkiinnolla, josko tulisi homoilta vastauksioa tähän asiaan.
No ei kukaan oikea homo ala kuolaamaan naisten perään, ei tulisi mieleenkään! Eikä kysymyksessä näytä olevan mikään julkihomo vaan kaappihetero aivan selvästi. Se vaan valehtelee sinulle olevansa homo tai sitten se on niin tyhmä ettei edes tiedä mikä homo on. Sinä vaan uskot sinisilmäisesti kaiken potaskan mitä se sinulle syöttää mutta näkeehän tämän tekstistäsi nyt sokea reetakin että kysymyksessä ei todellakaan ole mikään homo.
Voihan hän olla bissekin. Hän on päässyt kokemaan kuinka pehmeä sekä lämmin on naisen syli ja taitaa tykätä olla naisen kanssa. Voihan olla että kaipuu naisen luo voittaa ja voihan nainen antaa miehelle jotain sellaista johon mies ei pysty eli perheen. Naiseksi pukeutuminen on minusta usein vain kinkyilyä. Ovathan monet heteromiehetkin välillä sängyssä "tytön" roolissa eli ottavat straponia pyllyyn.
Aika moni heteromies on raportoinut naisista samaa; kovasti annetaan ymmärtää, mutta ei ymmärretä antaa. Sitten lopuksi kiistellään siitä, mitä se hymy, pusu, drinksun tarjoaminen, aamuöinen tekstari ja puheet tarkoittivat loppupeleissä. Vai tarkoittivatko yhtään mitään.
On odotuksia, on toiveita, on ristiriitaista viestintää ja ties mitä. Siitäpä sitä diskuteeraamaan, yhtä nimitetään peräkammarin pojaksi, joka elättelee turhia toiveita, toista puolestaan kutsutaan tunteista piittaamattomaksi pelimieheksi ja kolmatta narsistiksi jne.
Heteromiesten johtopäätös on keskimäärin se, että naiset ovat ailahtelevia, eli tuulella mennään - ja ne menkat tietävät todella ikävää tuulta. Humalassa voidaan jotain luvata ja yhtä helposti kuin se lupaus irtoaa huulilta, se katoaa naisen mielestä. Naisten ajatuksista on vaikea päästä selville, jos itsekään niitä osaavat tulkita.
Noh, nyt näyttää arvon neiti tavanneen "vertaisensa" >:D
Perhe ja perhe. Tämä on taas niin kuin jossain vanhoillis lestadiolaisten sivuilla. Jos maapallon elämä on siitä kiinni että miesten täytyy nussia akkoja niin olen omalta osaltani erittäin mielellään edes auttamassa ihmisten kuolemaa sukupuuttoon. Eihän miehet ja naiset mene yleensä samaan saunaankaan, niin saatikka sitten sänkyyn saastuttamaan toisia, hyi helvetti sanon minä! Ja muutenkin kyllä mies ymmärtää ja osaa rakastaa miestä paljon paremmin mitä joku saakelin kaakattava kana. En kertakaikkiaan saata ymmärtää mitä heteromiehet näkevät naisissa, sellainen elämä on kuin jostain apinatarhasta. No vanhoille äijillehhän on tietenkin sama mitä ne houriopäissään touhuavat, ja niiden touhut eivät vois edes vähempää kiinnostaa. Mutta nuorilla pojilla luulis sentään olevan vielä järkeä päässä.
Olen muuten aina ihmetellyt miksi joillekin homoille ja lesboillekin tulee tarve saada jälikasvua. EIhän järjellä ajatellen lasten tekemisessä ole järjen häivääkään sillä eihän niistä ole kuin valtavasti ylimääräistä työtä, huolia ja rahanmenoa. Miehelläkin rupeaa kuitenkin tietyssä iässä "biologinen" kello tikittämään. Ja kyllä minä muuten menen naiseni kanssa yhtä aikaa saunaan ja vielä kalu pystyssä:D
No lesboille sentään omien lasten saanti on suht helppoa, toisin kuin homomiehille. Kieltämättä haluaisin joskus lapsia, ainoa vaihtoehto olisi varmaan jonkun lesboparin kanssa...
"Ja kyllä minä muuten menen naiseni kanssa yhtä aikaa saunaan ja vielä kalu pystyssä"
No sitten sinulla ei ole tänne mitään asiaa jos kerran olet huorapukki. Tämä on Gay sivu jos osaat lukea!
Jotenkin nämä keskusteluaiheet tuntuva toistuvan.....
Nallejen halimistesta ja koirien tai kissojen silittelystä pitävät melkein kaikki. Se on hyvin kaukana siitä, että mikään jäykistelisi haarojen välissä.
Sinä olet hetero ja ylitulkitset asioita. Teet ihan saman virheen, minkä me homot tehdään, kun kaunis heteropoju hymyilee meille. Me ylitulkitaan ja sitten sydän särkyy. Homous on homoutta ja sillä siisti.
Myös biseksuaaleja on olemassa. Kinsey oli sitä mieltä, että meitä on jos jonkinmoista liukumaa. Älä siis kysy minulta. Minä olen oikea homo. Minä pidän lämmöstä ja silittelystä, mutta tussusta minä en pidä
No moii :) ite en oo ehkä kaikista stereotypisin homo ettei musta heti nää homoutta mut kaverit tietää niin aina halailen mun naispuolisii kavereita ja siis niistä se on ollu aina ok, kun ne tietää ettei mulla oo mitään taka-ajatuksia. Riippuu vähä ihmisestä että mitä tykkää kamujen kaa tehä, ainakin mun yks tyttökaveri on välillä pussaillukki mun kaa sillee et ollaa vaa naurettu ja vedetty jtn seksiorgian parodiaa yhdessä. Hauskanpidostahan siinä on kyse, en todellakaan haluis sekstata naisen kaa ja todellakin lopetan heti halailun jos kaveri pitää mua liian tunkeilevana. XD