Koira tekee tuhoja yksin ollessaan

keinot lopussa

Minulla on 1,5 vuotias leikattu mittelipoika. Ongelma on siinä että koira tekee tuhoja poissaollessani.. Tuhoaa kaiken mitä lattialle on vahingossa sattunut jäämään, syö listoja ja sohvaakin on maistellut.

Virikkeitä koiralle jätän poistuessani paljon ja erilaisia mm. luita, kongeja, pehmoleluja.. Käytän pari kertaa viikossa koirapuistossa ja lenkitän koiran aina ennen kun lähden pois kotoa. Pois ei tarvitse olla kuin pari tuntia niin koiran tuhot ovat jo valtavia. Asun yksin niin koiran on pakko olla yksinkin.

Joten olisko kenelläkään hyviä vinkkejä lisä virikkeiksi tai muuta toimivaa konstia tuhojen teon lopettamiseen? Tabascoa olen laittanut sohvaan, mutta se ei näköjään auttanut ja nyt kokeilen etiikkaa.. Omat keinot alkavat jo loppua, ja pelkään että on kohta pakko luopua koirasta :((

29

3173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rusettirinta

      Ei nuo virikkeet aina ole mikään ratkaisu. Niistä vaan koirat tottuvat yksin jäädessään touhuamaan luvatontakin. Ei ne ymmärrä, että lattialista on sun ja kongit ym on mun. Opettasin koiran rauhoittumaan yksin jäädessään. Tilanne sama, kun emosusi lähtee pesästään, niin pennut nukkuvat hiljaa, ettei pesäpaikka paljastuisi.

      Rajaa koiralle pieni tila ja jätä vain luut naposteluun. Sopivan kokoiseen pentuaitaukseen voit myös laittaa tumman kankaan katoksi, mikä rauhoittaa koiraa.

      Vieras esineiden aiheuttama suoliston tulehdus, närästys, anaalirauhaset, jos ei ole poistettu ym. voivat muuttaa koiran tunnetilaa.

    • keinot lopussa

      kiitos vinkistä!

      onko vielä neuvoja siihen miten koiran saa rauhoitettua ennen kuin lähtee ovesta? kun se alkaa hätääntyä jo siitä ku alkaa pukea takkia ja kenkiä. Häkkiä olen kokeillut, mutta koira vaan ahistuu siellä ja haukkuu kokoajan.

    • näin meillä

      Noh...itellä toimii täl hetkellä se, että koira on hihnassa kiinni sen aikaa ku oon poissa. Aluks tein niin, että olin meneväni pois mutta jäin oottamaan hiljaa, ja kun koira rupes haukkuman menin suihkauttaa vettä pullosta. Luulen et meil toimis sitruunapanta jos sellasen hommaisin, mut aika hyvältä näyttää täl hetkel. Koira ruoes olee hiljaa, ja muutaman kerran otin videokuvaa, niin ei hirveemmin haukkunut.
      Vapaana en vielä aijo pitää kun en usko et se osais olla niin rauhallisesti kuin narussa ollessa. Meillä myös teki tuhojaan kun pidin vapaana. Ja oli pakko kokeilla tätä menetelmää..

      • ...

        Ilmoita asiaton viesti -painiketta on jo painettu.

        Viesti ylläpidolle: "En halua viestiä poistettavan, vaan kyseisessä viestissä kerrotaan toimittavan Suomen lakeja vastaan. Koiraa ei saa pitää sisätiloissa kytkettynä. Toivon ylläpidosta asiaan puututtavan ja ilmoitettavan asianmukaisesti eläinsuojelu viranomaisille kyseisen kirjoittajan koiran elinolosuhteista."

      • sama asia
        ... kirjoitti:

        Jos koiraa pitää häkissä sisällä on se sama asia kuin jos on muuten kiinni.

      • näin meillä
        sama asia kirjoitti:

        Jos koiraa pitää häkissä sisällä on se sama asia kuin jos on muuten kiinni.

        Hyväksyttävästä syystä koiraa saa pitää sisällä tilapäisesti kiinni. Meillä koira on rauhallisesti kun se on kiinni sen aikaa kun vie esim. Lapset kouluun. Siihen ei mene kauaa. Koira ei kärsi. Häkitys on aivan sama kuin jos koira on narun päässä. Aivan naurettavaa joka on laittanut ylläpidolle viestiä. Mutta kiusantekoa tuo on eikä muuta.

      • ...
        sama asia kirjoitti:

        Jos koiraa pitää häkissä sisällä on se sama asia kuin jos on muuten kiinni.

        Ei todellakaan ole, mutta silti myös koiran pitäminen häkissä muutoin kuin tilapäisesti on laitonta.

      • ...
        näin meillä kirjoitti:

        Hyväksyttävästä syystä koiraa saa pitää sisällä tilapäisesti kiinni. Meillä koira on rauhallisesti kun se on kiinni sen aikaa kun vie esim. Lapset kouluun. Siihen ei mene kauaa. Koira ei kärsi. Häkitys on aivan sama kuin jos koira on narun päässä. Aivan naurettavaa joka on laittanut ylläpidolle viestiä. Mutta kiusantekoa tuo on eikä muuta.

        Teillä ei ole hyväksyttävää syytä. Vai milloin koiran kouluttamisen laiskuus on ollut oikeutus eläinrääkkäykseen?

        Häkittäminen on takapuolesta, mutta ei missään nimessä mitenkään verrattavissakaan sen raakuuteen, että koiraa pidetään hihnalla kytkettynä... Olen ihan kuvitellut, että joskus 1950-luvulla on Suomesta kuolleet viimeistään ne ihmiset jotka pitävät tuota jotenkin terveenä toimintana.

        Ensinnäkin koiran loukkaantumisen riski on niin äärettömän suuri. Toisekseen ei voi kuin arvailla koiran psyyken tilaa, koska koira kuin koira normaalina elukkana purisi kaikki hihnat poikki, jos pidettäisiin sisällä kytkettynä, eli nämä koirat jotka tyytyvät olemaan hihnassa, miten kauhean ahdistuneita ne ovat, kun tuollainen ihan perustoimintakeino ei toimi?

        Toivon todella että myös sinun vastauksesi suhteen, ylläpito kokee vastuullisuutensa ja eläimet saavat paremman elämän muualla tai te sanktioiden pelossa muutatte toimintaanne. Tarkoitus ei ole kiusata teitä ihmisiä, vain ainoastaan auttaa eläimiä.

        Ja viesti ilmoituksen yhteydessä:

        "Henkilö kertoo rikkovansa Suomen eläinsuojelulainsäädäntöä ja lisäksi myös "infoaa" muita ihmisiä sen olevan hyväksyttävää. Lasten vienti kouluun on normaali tapahtuma, eikä missään nimessä lain antama poikkeustapaus, jolloin koiran saisi häkittää (koiran sairaus, matkustaminen...), mutta kirjoittaja ei häkitäkään, vaan kytkee koiran hihnaan, mikä on aina lain vastaista sisätiloissa. Toivon ylläpidon ilmoittavan kirjoittajan koiran elinolosuhteista asianmukaisille eläinsuojeluviranomaisille."

        Meillä pidettiin koira kyllä vapaana. Mutta paskaa oli ympäriinsä ja keittiö tuhottu. Tämä kiinnipitäminen on ollut tarkoituksena totuttaa koira yksinoloon. Yleensä se kulkee jokapaikkaan mukana mutta sillointällöin on pakko pitää pieniä hetkiä yksin että tottuis. Ei ole todellakaan joka päivä narussa. Ja tällä menetelmällä se on rauhallisesti. Ei pasko ja luita on mitä voi järsiä. Mutta yksin se on todella vähän ja siks on pakko kokeilla mikä toimii. Eikös häkit ole pieniä? Ei koira niissä pääse liikkumaan?

        Eli se on tilapäistä että koira on kiinni. Jos koira olisi jotenki paniikissa niin nopeasti se olisi tuon narun purrut poikki. Ja oma peti on missä nukkua. Saa meille katsomaan tulla jos haluaa.

      • Prioriteetti
        ... kirjoitti:

        Ja viesti ilmoituksen yhteydessä:

        "Henkilö kertoo rikkovansa Suomen eläinsuojelulainsäädäntöä ja lisäksi myös "infoaa" muita ihmisiä sen olevan hyväksyttävää. Lasten vienti kouluun on normaali tapahtuma, eikä missään nimessä lain antama poikkeustapaus, jolloin koiran saisi häkittää (koiran sairaus, matkustaminen...), mutta kirjoittaja ei häkitäkään, vaan kytkee koiran hihnaan, mikä on aina lain vastaista sisätiloissa. Toivon ylläpidon ilmoittavan kirjoittajan koiran elinolosuhteista asianmukaisille eläinsuojeluviranomaisille."

        Kolmipiste, kyllä sulla menee tolkuttomasti ylireagoinniksi. Vai että oikein eläinrääkkäystä? Riehu oman koirasi kanssa 24/7 jos haluat, mutta älä oleta, että normaalit ihmiset toimisivat samoin. Mitä rääkkäystä on, että koira on hihnaan kytkettynä 15 min?
        Ja faktaa kiitos, eikä noita omia koirapsykologisia satujasi.

      • näin meillä
        Prioriteetti kirjoitti:

        Hyvä kuulla muittenki kommentteja asiaan :) koska itse en missään vaiheessa ole nähnyt koirasta että se jotenkin kärsisi? Rauhallinen se on verrattuna siihen kun monet kerrat sai vapaana mellastaa. Ja toki saa olla vapaana kun välillä kokeilemme miten se onnistuu. Mutta mielestäni se oppii tällä tavoin ettei tarvi hermostua vaikka jäisi yksin. Oppii rauhallisuutta?

      • ...
        Prioriteetti kirjoitti:

        Kolmipiste, kyllä sulla menee tolkuttomasti ylireagoinniksi. Vai että oikein eläinrääkkäystä? Riehu oman koirasi kanssa 24/7 jos haluat, mutta älä oleta, että normaalit ihmiset toimisivat samoin. Mitä rääkkäystä on, että koira on hihnaan kytkettynä 15 min?
        Ja faktaa kiitos, eikä noita omia koirapsykologisia satujasi.

        Suomen lainsäädäntö:

        "2 luku

        Eläintenpito

        3 §

        Yleiset periaatteet

        Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.

        Asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitä on pidettävä tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamisena eläimille.

        4 §

        Eläinten pitopaikka

        Eläimen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinlajin tarpeet. Eläimen pitäminen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty.

        Asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä eläimen pitopaikalle asetettavista vaatimuksista. Asetuksella voidaan myös säätää, että maa- ja metsätalousministeriö voi antaa niistä tarkempia määräyksiä."

        Maa- ja metsätalousministeriön säädökset koiran kiinnipidosta:

        "10 §

        Koiran kytkeminen

        Koiraa saa muuten kuin tilapäisesti pitää ulkona yhteen paikkaan kytkettynä vain asuttuna olevan rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Alle vuoden ikäistä koiraa saa vain tilapäisesti pitää ulkona yhteen paikkaan kytkettynä.

        Ulkona muutoin kuin tilapäisesti pidettävällä koiralla sekä koiratarhassa pidettävällä koiralla on oltava mahdollisuus päästä asianmukaiseen koppiin tai muuhun tarkoituksenmukaiseen lepopaikkaan, jossa sillä on riittävä suoja sääoloja vastaan. Koiratarhan koossa on otettava huomioon koiran tai koirien rotu, koko ja lukumäärä.

        Muutoin kuin tilapäisesti ulkona yhteen paikkaan kytkettynä pidettävällä koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 neliömetriä. Koiran kytkin ei saa päästä kiertymään puun, tolpan eikä muun vastaavan esteen ympärille.

        Muutoin kuin tilapäisesti ulkona yhteen paikkaan kytkettynä pidettävän koiran kaulapannan on oltava riittävän leveä ja ympärysmitaltaan säädettävissä. Kaulapanta ei saa olla metallinen eikä kuristava.

        Sisällä koiraa ei saa pitää kytkettynä muutoin kuin hyväksyttävästä syystä tilapäisesti ja lyhytaikaisesti."

    • ...

      On kaksi vaihtoehtoa; koira on joko tylsistynyt tai sillä on eroahdistusta.

      Eroahdistuksen hoitamiseksi hyvät ohjenettisivustot on sey - älä häkitä.

      Tylsistymistä purkava koira tarvitsee lisää virikkeitä, että se on väsynyt kun se jää yksin. Kaikki sisäpuuhat koiralta pois; sisällä vain maataan, nautitaan hellyydestä ja syödään; kaikki muut hommat tehdään ulkona ja tämä koiran selkärankaan johdonmukaisesti taotaan. Eli aina kun koira näyttää, että se haluaa jotain touhuta se viedään ulos touhuamaan, kun se näyttää väsyneeltä se viedään sisään nukkumaan.

      Ja erotat nämä kaksi ongelmaa toisistaan sillä, että eroahdistunut koira kasailee tavaroita, se kantaa tavaroita omalle nukkumispaikalleen ja tavarat ovat sellaisia joissa on perheenjäsenten hajuja ja yleensä ne syödyt kengät on sen rakkaimman perheenjäsenen, kun muiden kengät on yleensä vain kannettu nukkumapaikalle. Eli eroahdistunut syö kaukosäätimet, vaatteet, kengät, tyynyt; kaikki joiden kanssa ihmiset ovat paljon ihokosketuksessa. Seiniä ( karmeja, lattioita, listoja) eroahdistunut koira syö myös tietenkin kun yrittää kaivautua ulos kämpästään teidän luokse ja ennenkaikkea ovien läheisyydeltä. Kun taas tylsistynyt koira syö mitä suun tielle sattuu, levittää tavaroita niitä viskellessään ja purasee vähän kutakin ja hyvänmakuisia enemmän. Kaikki tuhanneksi p*llunpäreeksi menevä on mieleen, koska on kuin maatuskanukke "aina kun vähän ottaa ilmestyykin lisää ja lisää"... Seiniä syö myös jos sattuu kerran vahingossa maistamaan ja huomaa hyvänmakuiseksi...

      Eli jos koira levittää esim talouspaperirullan teidän poissa ollessanne, niin koira kärsii tylsyydestä. Mutta jos koira on syönyt lempikenkäsi nukkumapaikallaan se on eroahdistunut.

      Tabascot ja muut kikkakolmoset auttavat vain jos koira kärsii tylsyydestä, niin se ei huomaa juttujen hyvää makua ja näin voi jättää ne rauhaan, mutta se löytää kyllä jotain muuta tilalle. Tabasco taas vaikeutta koiran eroahdistusta jos kyse on siitä, koska koira syö asiat jotka sitä lohduttavat joka tapauksessa, se saa vain kaupanpäälliseksi vielä somaattisen kärsimyksenkin teidän poissaolostanne.

    • näin meillä

      Joku joskus ehdotti koiralle kuonokoppaa siksi aikaa kun on yksin, mutta jotenkin pidän ajatusta enemmän koiran kiusaamisena. En tiedä. Onko joku kokeillut? Mutta itse en ehkä raaskisi laittaa, onko sekin sitten eläinrääkkäystä jos en suostu kokeilemaan kuonokoppaa koiralle ettei se tuhoaisi paikkoja?

      • isoisoäiti

        Pistepirkko elementissään.
        Kukaan täyspäinen ei noita sen satuja ja tarinoita noteraa miksikään. Kerro sille että sitä helpottaa , kaikki irtain on syöty ja uusia ei juurikaan kohta osteta. Koira saa mellastaa nyt kaikessa rauhassa ja pistepirkko ei menetä yöuniaan.

        Meillä koirat nukkuukin boksissaan ja suljetaan niihin myös liian hälinän välttämiseksi kun on sellainen tilaisuus, vaikkapa hautajaiset. Meillä kun ei ole kuin kolme ovea, kaksi ulos ja yksi pesutiloihin, ai niin saunan ovi, mutta siellä on aika iso rako alaosassa, ei kai ne siellä pysyiskään.

        Voin lohduttaa sinua narussapitäjää, ei synniksi lueta ellei aika kovasti pitkäksi veny.

        Pirkolle voin kertoa että ilmos minusta menee hukkaan, meillä käy sellaisia vieraita että jos valitukseen boksiin sulkemisessa olisi huomauttamista, se olisi jo Kennelliiton listoilla ollut vuosikaudet, Koiramme lehdessä tietenkin eläintenpitokiellossa ja kai jo erotettukkin, mutta kun varmasti armon on annettu käydä oikeudesta.

        Sinulle kuitenkin kunnollista koiranpitoa ja hyvää joulun odotusta

      • ...

        "Joku joskus ehdotti koiralle kuonokoppaa siksi aikaa kun on yksin, mutta jotenkin pidän ajatusta enemmän koiran kiusaamisena."

        Hyvä juttu!

        "Onko joku kokeillut?"

        Varmastikin on. Ongelma on vain se, että kuonokoppa ei saa olla sellainen joka estää koiran syömisen tai juomisen tai muuten sekin on laiton. Ja jos se ei niitä estä se ei estä myöskään kenkien syömistä...

        " Mutta itse en ehkä raaskisi laittaa, onko sekin sitten eläinrääkkäystä jos en suostu kokeilemaan kuonokoppaa koiralle ettei se tuhoaisi paikkoja?"

        Ei todellakaan ole.

    • näin meillä

      Tuli mieleen eräs ihminen jolla oli joskus pystykorva. Tää koira oli kesät talvet saman hihnan päässä ulkona. Ja suurimmaks osaks yksin. Tää nainen asui eri kaupungissa mutta kävi joskus exänsä luona missä koirakin oli. Miestähän ei kiinnostanu koiran hoito. Tää koira oli säälittävässä kunnossa.
      No siitä tehtii ilmotus ja sitä käytiin katsomassa. Mutta! Vaikka se ois pitäny ottaa huostaan niin muuta ei tehty ku annettiin pelkät ohjeet koiran hoitamiseen. Asiat ei muuttunu muuten, kuin että sitä ruvettii pitää kellarisa pakkasella. Tää mies oli paljon poissa kotoaan. Eli se koira jatkoi sitä samaa yksinäistä elämää.
      Nyt se on jo lopetettu.
      Mutta,siinä oli todellinen tilanne missä koira kärsi. Se olisi pitänyt ottaa pois.

      Meillä koira on harvoin yksin ja vähän aikaa kerrallaan. Lapset leikivät koiran kanssa.
      Varsinkin nuorimmalle koira on tärkeä. Aina herätessä koira on ensimmäisenä mielessä, leikkii jopa itse koiraa ja tykkää pehmolelu koirista. Lapsi myös hyvin usein jakaa ruokansakkin koiran kanssa vaikka on kielletty, koska koira oppii kerjäämään.
      Mutta onko meidän tilanne todellakin joku eläinsuojelu aihe, vaikka pahemmissa tilanteissa ei oikeesti tehdä mitään eläimen hyväksi?

      • ...

        Se että sinä vain varastat karamellin ja naapuri murhaa mummoja, ei tee sinun rikoksestasi yhtään vähemmän rikosta.

      • pyhpah
        ... kirjoitti:

        Se että sinä vain varastat karamellin ja naapuri murhaa mummoja, ei tee sinun rikoksestasi yhtään vähemmän rikosta.

        Oletko todellakin sitä mieltä että karamellin varastaminen ja mummon murhaaminen on toisiinsa rinnastettavia? Hahhah. Ja tuo 15 min narussa pitäminen.. Eiköhän niitä ole monin verroin pahempia koirien hoidon laiminlyöntejä joihin olisi syytä puuttua. Maalaisjärki käteen!!

    • oh_shit!

      Meillä on koira alkanu yksin ollessaan paskomaan sisälle. Koskaan se ei ole tehny kotona mitään tuhoja, nyt vuoden sisään on tää ongelma tullu. Koira täyttää kohta 7v.

      Voihan tuo olla tietenkin ihan vahinkokin, mutta se tulee aina kun ollaan enemmän kotoa pois. Koiralla on hyvä hoitaja sillä aikaa, mutta yöt se joutuu olemaan kotona yksin, ennen ei tuo ollut mikään ongelma, en tajua mikä on muuttunu niin, että nyt se ei tunnu kestävän yhtään yksin.

      Neuvoja?

    • Elävä olento

      Suosittelen lukemaan ruotsalaisen koirankouluttajan Anders Hallgrenin kirjoja.

      Oikotietä ei ole. Näin pikaisesti vastaten, kun jätät koirasi yksin, valmistaudu tähän siten, että sitä ennen olet kävellyt koirasi kanssa pitkän lenkin ja että se on saanut syödäkseen lenkin jälkeen (mahdollisesti käytät ruoa jälkeen pikapisulla).

      Lisäksi, ota koirasi mukaasi mahdollisimman paljon. Ei nuori koira jaksa 'olla huonekaluna' enemmän kuin mitä se pääsee ulos ja saa nauttia elämästään.

      Mielestäni koiraan voi jossain määrin suhtautua kuin alle murrosikäiseen lapseen: ei ole oikein jättää lasta yksin usein ja aina tunneiksi.

      Kokeile löytää naapurustostasi jotain vanhusta, tai muuten vain eläimistä tykkäävää ihmistä. Näin koirallasi olisi hoitopaikka, sen ei tarvitsisi olla yksin. Joko maksat, tai autat vastapalveluna (siivoat, viet mattoja tuulettumaan, käyt asioilla jne).

    • koiranhoivaajako?

      Luin tätä ns ulkopuolisena,sillä en omista koiraa. Mutta olen ollut niiden kanssa tekemisissä ja perehtynyt mm tyttäreni kautta ja hänen koiriensa kautta koiriin ja niiden koulutukseen.
      Mutta nyt tekisi mieleni laittaa ilmoitus kerrostalomme taululle.
      Tyyliin:hoidan koiraasi poissaollessasi. Tulen kotiisi ja hoidan lenkitykset ja ruokinnat ja leikityksen...
      Tuossahan olisi selvä tilaus.
      Kotiini en koiraa ottaisi kuin hetkittäin,sillä uusi paikkahan voisi pelottaa sitä. Ja mieheni on allerginen.

      Mutta olisi mukavaa auttaa naapureita koirien hoidossa. Meidän talossa kun koiria on.

    • nasuli

      Meillä auttoi kun pienensimme reviiriä. Ennen sai olla koko talossa. Meni lattialistoja, tuolinjalkoja yms. Nyt on isossa kodinhoitohuoneessa ja sinne rauhoittuu omaan petiin eikä tee pahoja

    • näin meillä

      Heippa. Tulin vain kertomaan, että nykyään tämä meidän koiruli on yksin ollessaan vapaana sisällä, ja on ollut todella kiltisti. Ei tuhoa paikkoja, ei kakkaa, pissaa eikä murtaudu keittiöön. Olen todella helpottunut tästä.
      Toivottavasti itse keksitte omat keinot saada koiran olemaan kunnolla. En nyt tullut ketään kannustamaan kiinnipitoa sisällä koska joku voi saada siitä hepulin. Mutta meillä auttoi...

    • Koira

      Miten on näin pimeitä ihmisiä edes olemassa 😡😠Miksi näillä on edes koiria, joku taulapää tuolla kehuskeli häkityksellään ja Kennelliiton suhteillaan. Joku pitää SISÄLLÄ koiraa kytkettynä, joku on muuten vaan seko. Voi hyvää päivää, luopukaa koirista ja nuoleskelkaa postimerkkejä😡😱

    • meilnäin

      Meillä koira lenkitetään aamulla 3km,töiden jälkeen pissatuslenkki joku km.Ja iltasella 5-7km.Lisäksi tietysti koulutusta, ja leikitystä jne.Yksinoloajaksi jätettiin kongi,maitopurkkeja ja vessapaperirullia joihin laitettiin herkkuja jemmaan.Koiralla oli siis paljon luvallista askarreltavaa,eikä tuhonnut mitään muuta.Joskus heittelin myös juuston paljoa ymäri asuntoa,jotta saa niitä etsiä.Kun koirslle tuli ikää parivuotta,ei ollut enää ajankulivirikkeille tarvetta.Mutta siis,meillä toimittiin noin jo toisen koiran kanssa,ja kaikki suju hienosti.

    • kbhkvbhkvbh

      Ap onko sulla seinänaapureita? Koiras ulvoo, haukkuu ja kolistaa siellä aina kun olet poissa, tunteja joka päivä ja kuule se kuuluu seinän läpi.

      Ei se ole koirallekaan kiva olla vankina siellä. Anna pois se koirasi kun et sitä hoida. Aiheutat häiriötä ja syyllistyt eläinrääkkäykseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe