kuinka demarit ja kokoomus hallitsee medioita?
Ei yhtään juttua enää Kevasta, kun alkoi koskettamaan kokoomusta ja demareita.
Aivan kuin jossain Pohjois-Koreassa ikään.
Sitten valitaan se demari Helsten kaikessa hiljaisuudessa kevan johtoon, niin tai kokkari, mutta epäilen suuresti, että demari. Eihän se muutoin olis hätäännyksissään ilmoittanut VUODENVAIHTEESSA luopuvansa eduistaan. Ja paskat, demari tai kokkare mistään luovu, vaan ne korotetaan entisestäänkin, ja sitten sanotaan, että Keva vain korotti palkat ja palkiot Ilmarisen ja Varman tasolle, kun oli jälkeenjääneisyyttä noissa palkoissa ja palkkioissa.
Ihmisiltä viedään jo hampaatkin suusta, ja eliitti ei muuta kuin rellestää yhteiskunnan rahoilla.
Sen ymmärtäisi jos olisivat edes rehellisesti rikastuneet, mutta noita ei voi kyllä sanoa muiksi kuin yhteiskuntarosvoiksi. Ja niitä kyllä näkyy maassamme riittävän päättäjissämme, muutenhan tuollainen ei olisi edes mahdollista.
Ei helkuta osallistu eliitti mihinkään lamatalkoisiin, tämä on kyllä jo aivan häpeämätöntä toimintaa koko hallitukselta.
No ehkäpä noiden on pakko tanssia, kun ökyrosvot soittaa....
Mutta mitään muutosta ei tuollaisilla "kansanedustajilla" saada aikaan.
Hallitus vaihtoon, ja uudet vaalit, ja Sipilä johtoon.
Muiksi edustajiksi valittakoon sittten sellaisia jotka eivät taastusti ole mihinkään nykyklikkiin ja hyväveliverkostoon sitoutuneita.
Ei mitään "Vanhasia" takaisin......
Vaikka kepu pettäiskin aina, niin ei se koskaan ole kansaa kusettanut ja sille valehdellut niin raskaasti, kuin mitä demarit ja vassukat ovat tehneet.
Suomessako muka kansavalta... joka noin sanoo, niin sitten kyllä on hoitoonohjauksen paikka, tai sitten hän valehtelee...

Vastaukset 3
Vanhimmat
bunkkeriaukkoihin !
Kyllä Hesari tuolla puoluepolitikoinnilla kaivaa omaa hautaansa. Eivät ihmiset ole laidasta laitaan typeriä.
Lehden levikki on suorastaan romahtanut. Kolmessa vuodessa on pudonnut levikki 60 000:lla!
Ja tällä sikauutisoinnilla putoaa joka päivä.
On sitä sikailua kestänytkin jo kohta sata vuotta.
Kansa alkaa hiljalleen viisastua.