säästöpaketin saanut tehtyä minuutissa, eikä se olis vaikeuttanut yhtään veronmaksajiemme arkea, jos viherrosvojen ja demarimafian hävikkiä ei lasketa.
Eli yksinkertainen toimenpide olisi ollut lopettaa kehitysapujen maksu tyystin, kunnes siihen olisi varaa.
Toisekseen, meillä ei olisi tarvinnut muuta, kuin jättäytyä ulos noista ulkomaanrosvojen rahoituksista.
Jos säästöihin olisi kuitenkin pitänyt mennä, niin olisin ensin puolittanut kansaedustajiemme määrän, ja sitten leikannut suurituloisilta, yli 80 000 hankkivilta 20 prosenttia palkoista pois ns. kansalaissolidaarisuuden nimissä..
Nimittäin jos tuollainen pantaisiin koskeman vain valtion virkamiehiä, niin kohta tuo olisi kierretty jonkun yksityistämisen kautta.
Meillä on poliittisia loisvirkamiehiä niinpaljon, että niiden määrää olisi aivan hyvin voinut karsia kolmaneksella, ja peruspäivärahalle nekin.
Mitä helkutin säästöä se tuo, että joistain pienistä kirjastoista potkitaan pienipalkaisia kirjastotyöntekijöitä ulos?
Nuo rakennuksethan kuitenkin sinne jäävät energiaa kuluttamaan, jolain muotoa, mutta sehän tuokin rahaa sähkötosvojen taskuun.
Katuvaloista voisi syrjäseuduilla sammuttaa jokatoisen, niin sekin olisi jo mahdoton säästö, mutta kun se tass vaikuttaisi sähkörosvojen tulonhankintaan, niin eihän sellaisen tietenkään mennä.
Noita säästöjä ja leikkauksia olisi tosi helppo löytää, vaan kun nyt onkin aivan muu tarkoitus noilla tehdyillä ratkaisuilla, eli suorastaan nopeuttaa kansalaisten kuolemaa, jotta vakuutusrosvoille jäisi entistäkin muhkeammat tilipussit.
On se helvetin kumma, ettei sitä rahaa voida ottaa koskaan sieltä, missä sitä todellakin on, vaan aina tullaan ensimmäisenä ryöväämään köyhiltä ja sairailta.
No se asia on vain ymmärrettävissä siten, ettei rosvo rosvolta vie.
Nyt tuli dekoomukselle noutaja, uskon minä.
Vaikka jotkut kepupolitiikot yrittävätkin olla varovaisen arvostelevia tuota pakettia kohtaan, niin minä sanon, että jos eivät uskalla ottaa kovempaa ja ryhdikkäämpää kantaa kansanpuolustamiseksi, niin äänet menee persuille ja ipulle.
Suur-Saksaahan tässä ollaan ilmiselvästi jälleen vain rakentamassa, kun se ei Hitleriltä oikein onnistunut.
Nyt on oksat pois, ja viimeistään keväällä lähtee latvakin. uskon minä.
Nyt loppuu kansalaisten maltti kusetukseensa.
Dekoomusmafiarosvoporukka on saatava kuriin.
Keskusta nouskoon, mutta kepun onkin sitten ymmärrettävä, että nyt kansa vaatii jo itselenkin jotain.
SAK/Demarimafiaa ei saa päästää oppositoon, vaikka sen kannatus olisi vain 5%:a sillä sieltä se aloittaa kokomukselle tulkilakkoilunsa.
Noinhan dekomukat ovat toimineet aina, että ensin ne ajaa kansalaiset kuseen, ja sitten se vielä varmentaa hävityksen lakkopommeilla.
Nyt pitäis kansan mennä yleislakkoon, ja palata joulun jälkeen vasta työpaikoille, jos sittenkään. Juuri nyt, sillä nyt on hallituksessa just ne puolueet, jotka ovat ensimmäisenä lakkoasetta olleet kättämässäkin, niin saisivat maistaa omaa lääkettään. Nyt ei olis mikään turha lakko, mutta kohta on turhaa edes yrittää lakkoilla, kun ei ole oikeuta, eikä siihen edes mahdollisuutta. Se poistetaan tuo oikeis dekoomuksen toimesta.
Sästökohteita olis vaikka kuinka paljon, eikä niistä joutuisi köyhämme ja vanhuksemme eikä muutkan kärsimään, jos ei tosiaankaan lasketa ökyrosvojen lievää palkannousun tahdin hidastumista, tai keskeytymistä.
Sitten jos niistäkin aletaan vähentämään, niin köyhillä olisi jopa toivoa saada ehkä hieman muutakin kuin leipäjonoruokaa itselleen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
SAK/Demarimafian pitää saada edelleen päältä rahat.