Olen aurinkoskorpioni (nainen). Tulin tänne mielenkiinnosta lukemaan ja suorastaan kauhistuin noista kamalista piirteistä, joita skorpioneille on täällä lueteltu. Kun olin lapsi ja luin kuvauksia skorpioni-merkistä, menin kerran äitini luo ja sanoin, että minä olen aivan kamala ihminen. Äitini ihmetteli että miten sinä tuohon olet päätynyt. Sanoin, että luin kuvauksia omasta horoskooppimerkistäni ja ne kuvaukset olivat aivan kauheita. Äitini siihen sanoi, että sinulla ainakin on hyvä luonne, joten älä ole surullinen.
Itse en ole piikikäs, en pitkävihainen, en kostonhimoinen en myöskään kovin seksuaalinen.
Olen aina ollut iloinen, hyväntuulinen, mukava ja pitkämielinen. Kärsivällisyyttä minulla on roppakaupalla. En saa raivareita. Olen myös romanttinen, kiltti, herkkä (aikanaan jopa yliherkkä). Tykkään hellyydestä enemmän kuin kiihkeästä seksistä. Osaan myös näyttää tunteeni ja myös kertoa niistä. Olen hieman sisäänpäin kääntynyt, viihdyn hyvin yksin. Olen kiinnostunut ihmisen psyykkisestä puolesta.
Teille kuumakalle skorppareille haluaisin sanoa, että kannattaa opetella purkamaan paineet heti, etteivät ne jää kytemään ja aiheuta jossakin vaiheessa ihmissuhteita haittaavia purkauksia. Ei nimittäin ole mitenkään mukavaa olla parisuhteessa ihmisen kanssa, josta koskaan ei voi tietää, milloin suuttumus purkautuu. Mielestäni kukaan ihminen ei ansaitse toisen raivareita, pahantuulen puuskia.
Onko muita mukavia skorppareita olemassa?
Toisenlainen skorppari
Apris
4
266
Vastaukset
- Raputyttönen
Eipä näköjään oo :D
- änimöl
Mä odotan sitä hetkeä kun mun raivarit muuttuu tuhkaks ja peseytyy pois kylmien väreiden kera.. HALUAN RAKASTUA!
- CrystalFish
Rakkaus satuttaa....
- änimöl
Ei itse rakkaus vaan kiintyminen ja pelko satuttaa, mutta jos olet tuon kaiken yläpuolella, niin voit rakastaa kaikkia ja kaikkea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213800
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533204Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01950Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1381433