Jossa kaatui suuria puita. Pääsin kuitenkin aina suojaan. Oli myös rakennus jossa oli ihmisiä. Siellä oli myös mun entinen mies. Lähdin pois siitä rakennuksesta ja kun olin päässyt pois, se romahti. Ja ihmiset sen mukana, myös tää mies.
No se oli jännä uni koska muistan sen vieläkin hyvin. Näin sen viime yönä.
Ja tänään päivällä, päätimme taas yrittää tän mun entisen miehen kaa, joka oli siinä unessa.
Oliko tällä unella jokin merkitys? Voiko se kertoa että tälle miehelle esimerkiksi tulee tapahtumaan jotain?
uni myrskystä
unen näkijä
1
140
Vastaukset
Myrsky voisi kuvata myllertäviä tunteita tai tunnetta muuttuvista olosuhteista. Romahtava rakennus, josta lähdit pois, kuvannee tunnetta jota koit, kun edellisen kerran katkaisitte suhteenne. Nyt kävit unessasi tämän asian uudelleen läpi.
Oletan, että sinulla oli tiedossa, että tulet tapaamaan exäsi jälleen. Jos olette unta seuranneena päivänä tavanneet täysin sattumalta ja odottamatta päättäneet palata yhteen, on unesi hämmästyttävä yhteensattuma tai sitten tulkitsen sitä aivan väärin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että327659- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564