Huomasin koiran nousevan nappaamaan lapsen ruoanjämät keittiön pöydältä. Tätä tekee joskus vaikka tietää ettei saisi. Älähdin, koira laskeutui alas ja menin torumaan. Koira yritti lähteä karkuun joten otin siitä kiinni, ihan normaalisti niin että sain paikallaan pysymään torujen ajaksi. En siis satuttanut tai tehnyt muutakaan poikkeavaa.
Tilanteen jälkeen palasin olohuoneeseen, jonne koira seurasi minua ja pissasi suoraan lattialle. Laitoin koiran ulos, ajatellen että jos kerran oli vessahätä niin tekee sinne edes loput. Pari tuntia myöhemmin koira jälleen edessäni pissasi lattialle. Ja nyt, kolmelta yöllä tepasteli sängyn viereen, pissasi siihen ja lähti pois.
Mitä tein väärin? En tosiaan toiminut millään tavoin poikkeavasti, olen torunut koiraa aikaisemminkin jos on pöllöillyt ja joskus pitänyt kiinni torujen ajan jos on meinannut liueta tilanteesta. Torut ovat "ei", "hyi" ja saatan joskus sanoa myös "häpeä" jos tekee jotain tosi röyhkeää.
Miten tämän saisi heti alkuunsa loppumaan? Koirat pääsevät useasti ulos, lenkille tai omaan aitaukseen. Ulos tekee pissat joka kerta. Koira on 5-vuotias narttu, muutoin sisäsiisti. Tällä hetkellä on juoksu lopuillaan, voisiko se vaikuttaa? Ikinä aikaisemmin ei ole tällaista reaktiota koiralta tullut. Mielestäni koira käyttäytyi muutenkin vähän oudosti ekan pissan jälkeen - makasi sohvalla ja vain tuijotti minua, ihan kuin olisi loukkaantunut verisesti. Myöhemmin tuli sängyssä ihan viereen makaamaan ja lepuutti päätään selkäni päällä.
Apuja kaivataan viisaammilta, ja jos joku osaa kertoa missä alunperin meni vikaan, haluaisin ehdottomasti tietää jotta voin korjata omaa käyttäytymistäni tilanteessa jossa koira tekee jotain mitä ei saisi.
Tilanteen jälkeen palasin olohuoneeseen, jonne koira seurasi minua ja pissasi suoraan lattialle. Laitoin koiran ulos, ajatellen että jos kerran oli vessahätä niin tekee sinne edes loput. Pari tuntia myöhemmin koira jälleen edessäni pissasi lattialle. Ja nyt, kolmelta yöllä tepasteli sängyn viereen, pissasi siihen ja lähti pois.
Mitä tein väärin? En tosiaan toiminut millään tavoin poikkeavasti, olen torunut koiraa aikaisemminkin jos on pöllöillyt ja joskus pitänyt kiinni torujen ajan jos on meinannut liueta tilanteesta. Torut ovat "ei", "hyi" ja saatan joskus sanoa myös "häpeä" jos tekee jotain tosi röyhkeää.
Miten tämän saisi heti alkuunsa loppumaan? Koirat pääsevät useasti ulos, lenkille tai omaan aitaukseen. Ulos tekee pissat joka kerta. Koira on 5-vuotias narttu, muutoin sisäsiisti. Tällä hetkellä on juoksu lopuillaan, voisiko se vaikuttaa? Ikinä aikaisemmin ei ole tällaista reaktiota koiralta tullut. Mielestäni koira käyttäytyi muutenkin vähän oudosti ekan pissan jälkeen - makasi sohvalla ja vain tuijotti minua, ihan kuin olisi loukkaantunut verisesti. Myöhemmin tuli sängyssä ihan viereen makaamaan ja lepuutti päätään selkäni päällä.
Apuja kaivataan viisaammilta, ja jos joku osaa kertoa missä alunperin meni vikaan, haluaisin ehdottomasti tietää jotta voin korjata omaa käyttäytymistäni tilanteessa jossa koira tekee jotain mitä ei saisi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ainiin, unohdin mainita että tämän juoksun aikana on jotenkin erityisen paljon "ahdistellut" vanhempaa narttukoiraa. Nousee aina ulkona ollessa selkään nylkyttämään. Tähän en ole puuttunut kun välillä tällaista tekevät puolin ja toisin juoksujen aikaa, mutta olisiko pitänyt?
Koirasi käyttäytyy dominoivasti sinua kohtaan. Juoksulla on vaikutusta asiaan.
"olen torunut koiraa aikaisemminkin jos on pöllöillyt ja joskus pitänyt kiinni torujen ajan jos on meinannut liueta tilanteesta. Torut ovat "ei", "hyi" ja saatan joskus sanoa myös "häpeä" jos tekee jotain tosi röyhkeää. "
Hmm... taidat kasvattaa koiraasi kuin ihmislasta. Ihan sama, mitä sanoja käytät, kehonkieli puhuttelee koiraa. Älä tartu koiraan, kun ojennat sitä. On luonnollista ja oikein, että se poistuu paikalta, kun olet vihainen, eikä jää saarnaa kuuntelemaan. Toruksi riittää tiukka käsky: POIS tai EI
Jos viisivuotias koira tekee röyhkeyksiä kotona, on kysymyksessä johtajuusongelma. Aikuisen koiran pitäisi olla jo sisäistänyt perheen säännöt mutta teillä ei näin ole, vaan koira uhmaa ja käyttäytyy omavaltaisesti. Positiivista tilanteessa on, ettei hammasta tarjota ihmisille.
Myös nylkyttäminen on dominoivaa käytöstä.
Suosittelisin sinulle tutustumista käsitteeseen "laumanjohtaja", vaikkapa aluksi kirjallisuuden avulla. Nopeamman avun saat kun hakeudut pevi-kouluttajan asiakkaaksi.
Kiitos!
Tuo laumanjohtajuus-asia on valitettavasti totta, ensimmäistä kertaa se vain ilmenee näin suorana protestina minua vastaan.
Miehen ollessa kotona koirat käyttäytyvät pääsääntöisesti hyvin mutta saman tien kun mies lähtee, ne alkavat hyppimään pöydille - kirjaimellisesti. Tilanne ei ole ollut aina tällainen, nuoremman koiran käytös minua kohtaan muuttui täysin tullessani raskaaksi. Nyt taas pieni lapsi on koko ajan hääräämässä mukana ja arvojärjestyksen luominen uudelleen on arjessa yksin jäädessäni käytännössä mahdotonta. Kun samalla hetkellä sekä lapsi että koira koettelee rajojaan, rakentava "oikaisu" jää valitettavasti kummankin kohdalla vain haaveeksi...
Otamme siis yhteyttä kouluttajaan, toivottavasti saamme käytännön vinkkejä joita pystymme arjessakin käyttämään.
Ei se niin vaikeata ole, kuin luulet. Sinä olet nyt laumasi alfanarttu, koska sinulla on lapsikin. Sinun pitää vain opetella käyttäytymään alfanartun tavoin, niin koirallesikin tulee marssijärjestys selväksi. Eikä tarvitse pelätä, että koirasi siitä "loukkaantuu". Kouluttajan avulla onnistutte!
Eikös se pevi ole joskus lohkaissut, että naisihminen ei saisi omistaa uroskoiraa (sovinismia???). Ehkä tässä nyt on sama tilanne, raskaana oleva nainen ei saisi omistaa (edes) narttukoiraa, kun tuo hormonitoiminnan muutos ja varsinkin lapsen saaminen vaikuttaa lauman tasapainoon :)
"Huomasin koiran nousevan nappaamaan lapsen ruoanjämät keittiön pöydältä. Tätä tekee joskus vaikka tietää ettei saisi."
Erikoisen moraalinen koira: tekee jotain vaikka tietää ettei saa; eli osaa arvottaa; hyöty suurempi tehdä kuin sanktion pelko.
Olisiko kuitenkin niin että kyseessä on vain koira, eli eläin joka ottaa ruokaa sitä näkyvillä ollessa aivan luonnostaan, koska muutakaan käyttäytymismallia ei ole opetettu?
" Älähdin, koira laskeutui alas ja menin torumaan."
Olisiko ongelma se, että koira on tiennyt kuitenkin, että kun älähdät kannattaa mennä alas, mutta nyt kun se teki sen se saikin toruja. Alas meneminen pöydältä olikin väärin, vaikka koiralla on ollut sellainen kutina, että pöydältä yleensä kannattaakin mennä juuri alas kun älähtelet...
Kieltämisen suurin ongelma juurikin; väärin ajoitettu, koska koirahan kaipasi vain kehua, koska se laskeutui pöydältä alas, kuten sitä on aiemmin ehkä opetettu tekemään.
VTI:n tai kohtutulehduksen pois sulkisin ensin pissaamisongelmista, jos ei niistä löydy selitystä, niin sitten koira mahdollisesti jotenkin yhdistää tuon torumisen sinuun ja pelkopissailee, on ehkä ahdistunut kun ei tiedä miten kanssasi tulisi olla, kun välillä asioista kehutaan, välillä torutaan, täysin sattumanvaraisesti.
Se on toiveunta, että koira olisi yhdistänyt pöydältä syömisen ja torumisen jotenkin yhteen, koska sehän on niiden välissä vielä totellut käskyäsikin (älähdys).
Kiellon jälkeen ei kannata kehua. Siis kielto on kielto, eikä sen jälkeen mitään hyvittelyä, joka saattaa aiheuttaa ristiriitaa koiran ymmärryksessä.
Jos johtajuus on kunnossa, koira ei varasta ruokaa. Sitä ei tarvitse erikseen temppuna opettaa, vaan homma toimii kertakiellon jälkeen. Näin ainakin meillä ovat aina ymmärtäneet homman. Siis erityisen moraalisia koiria meillä? Turhaa on opettaa pöydältä laskeutumista, vaan kieltää sinne nouseminen :) Kieltämisen koira ymmärtää aika helposti, sillä myös koirat puuttuvat toistensa tekemisiin.
Alussa kuvattu toiminta ei todellakaan ole pelkopissailua; mitä se siihen makuuhuoneeseen tulisi pelkäilemään kun toiset nukkuvat?
Ilmiselvää dominoivaa merkkailua. Juoksut voimistavat tällaista mielialaa, ja voikin olla, että juoksujen mentyä ei koira uhmailekkaan.
" Turhaa on opettaa pöydältä laskeutumista, vaan kieltää sinne nouseminen "
No missä vaiheessa aloittaja kielsi? Ainakin aloituksessa kertoi kieltäneensä vasta kun koira oli jo laskeutunut alas, eli totellut älähdystä ja olihan heillä jokin hippasleikkikin siinä välissä ollut... Eikö olisi loogista kieltää pöydälle nouseminen jo ennekuin koira nousee pöydälle, eikä enää silloin kun se on sieltä jo alaskin laskeutunut ja hiukan karkuunkin juossut?
Viisi vuotias koira ei ala merkkailemaan yhtäkkiä, jos ei aiemminkaan ole sitä tehnyt. Itsellänikin viisi vuotias narttu alkoi pissailemaan joskus aikoinaan sisälle, vaikkei meillä edes mihinkään dominanssiin tai johtajuuteen silloinkaan uskottu. Kohtutulehdus ihan oli... Juuri tätä tarkoitin tekstilläni; suotta etsiä mitään yhteyttä pissailun ja pöydällä käynnin välille, koska sellaisesta tuskin on minkäänlainen kyse, koska aloittajan koira on mitä ilmeisemmin kuitenkin tottunut ja älähtelyyn ja torumiseen, sillä osasishan se jo ennakoivasti karkuunkin lähteä, tuskin se nyt yhtäkkiä siitä niin traumatisoituu, että alkaa pelkopissailemaan... Koiralla on tulehdus ja sen aikana varastamaan ruokaa pöydältä, eli se on saanut bakteerin jostain ja aivan toisena asiana se on kotitavoille opettamaton. Ei mitään yhteyttä toisiinsa.
Ja sitten erikseen on tietenkin nämä kaikenmaailman salaliittoteoriat vallan kaapauksesta ihmiskunnalta... hohhoijaa...
Oma näkemykseni on, että kun koira laskeutui pöydältä, olisi pitänyt kehua eikä roikkua pannassa.
Koira totteli älähdystä, käskyä mennä alas.
Sitten koira pelästyi ja koitti karkuun, kun ojensitkin kehujen sijaan.
Vähän sama asia, kuin lenkillä nykäisisit narusta vasta, kun koira on jo lopettanut vetämisen.
Koira ei ymmärrä sanoja, vain äänen painokkuuden ja kehon olemuksen.
Joten sillä miten sanot, ei ole väliä, ainoastaan miten sen sanot.
Johtajuus on kunniotusta koiralta sinulle, jos koirasi pelkää sinua se tottelee sinua siksi että pelkää, eikä siksi että kunnioittaisi käskyä.
käytöstavat eivät tule siinä johtajuuden mukana.
On se sohville tai pöydälle hyppimistä, molemmat tavat tulee opettaa johdon mukaisesti koiralle.
Normaalisti koira lepäilee tai rauhallisesti seurailee kotinsa tapahtumia.
Olisiko mahdollista että koirallanne on liian vähän aktiviteetteja?
Koiranne rotu on mielettömän energinen ja vaativa, pysyäkseen terveenä korvien välistäkin.
Häriökäytöksiä tulee satavarmasti, jos koira viihdyttää itseään.
Lapsi vie tietysti oman aikansa, mutta koiran tehtävä on siihen sopeutua.
Lapsi kasvaa ja kehittyy, kävelee ja tutkii ympäristöään, ongelmia on luvassa varmasti ja paljon jos koiran käytös jatkuu.
Jos tuntuu että itsellä on hakusessa miten tulisi koiran kanssa toimia, hakeudu koirakouluun tai jos tuttavista jollain on hienokäytöksinen koira, kysy neuvoa.
Unohda ihan kokonaan pannasta ottaminen ensi alkuun, se ei asiaa paranna vaan päin vastoin.
Pöytä kannattaa pitää sinun omaisuutenasi, tee näkymätön raja koiralle jota se ei saa missään tilanteessa ylittää.
Silloin tuollaista on helpompi hallita, kun on jo omaksunut huonon tavan.
Uusi käsky on helpompi opettaa kuin korjata vanhaa ja väärin ymmärrettyä.
Kannattaisi sinun koittaa kuoda koiraan kunnon suhde, panostamalla vaikka ihan perus käskyihin päivittäin.
Vaikka vain 10 min kerta X 3.
Unohtamatta tietenkään rapsutteluja.
Älä jää yksin lapsen ja koiran kanssa tuohon tilanteeseen, kulut henkisesti loppuun ennenkuin huomaatkaan.
Hankit apua tavalla tai toisella.
Tilanne on varmaan hyvin raskas.
En voi toivottaa kuin tsemppiä ja pitkiä hermoja!
"Johtajuus on kunniotusta koiralta sinulle, jos koirasi pelkää sinua se tottelee sinua siksi että pelkää, eikä siksi että kunnioittaisi käskyä."
Tässä nyt on kaikki ihan päälaellaan. Johtajaa kunnioitetaan, totta. Mutta ei tarkoita pelkäämistä. Kukaan järkevä ei pelossa pidä koiraansa, sellainen eläin se vasta arvaamaton onkin. Oletko kuullut hyvistä johtajista? Niitäkin on.
Käsky on sana, joka tulee ihmiseltä. Koira kunnioittaa nimenomaan sen sanojaa, eikä sitä kuulemaansa sanaa. Käskijä voi olla myös toinen koira. Käskee rähinällä tai puremalla.
"käytöstavat eivät tule siinä johtajuuden mukana."
-tämä väärin, ne nimenomaan tulevat siinä mukana. En kouluta enkä opeta koiriani sen kummemin käytöstapoihin, kerron vaan niille alusta alkain, miten haluan niiden toimivan, mikä on sallittua ja mikä ei. Ja asia menee nopeasti jakeluun, eikä sitä tarvitse päivittäin harjoitella. Koiriani kiinnostaa minun mielipiteeni asioista, koska ne pitävät minua laumanjohtajana.
Johtajuuteen ei kuulu koiran pelottelu, rankaisu eikä väkivalta. Se on vaan kommunikaatiota koiran kanssa ilman makupaloja. Johtajuus ansaitaan reilulla, määrätietoisella ja luotettavalla käytöksellä. Reiluus on myöskin selkeyttä, että koiralle on mahdollista ymmärtää, mitä ihminen siltä tahtoo.
Koiralle tehdään selväksi, että koti on ihmisen, ja koiran tulee noudattaa ihmisen määräämiä rajoituksia elämässään. Ja mitä paremmin ihminen osaa ottaa itse koiran tarpeet huomioon, sitä helpompaa koiran on sopeutua sääntöihin.
Totta on, että moni häiriökäytös alkaa siitä, että ihminen jättää koiran tarpeet huomiotta. Jos tämä on syy, on korjauskin tehtävä siinä. Se, että ottaa koiran lajinmukaiset tarpeet huomioon kunnolla, on juuri sitä reiluutta koiraa kohtaan.
Koiran sosiaalista älykkyyttä nykysuuntauksessa aliarvioidaan räikeästi. Koiralla on suuret valmiudet elää laumassa, noudattaa sääntöjä ja tehdä yhteistyötä. Kun vaan tätä osattaisiin hyödyntää, eikä joka välissä pelleiltäisi niiden makupalojen kanssa. Niilläkin on paikkansa, kun koulutetaan koiraa johonkin, mitä se ei luonnostaan tekisi, mutta käytöskoulutuksessa ne ovat tekijä, joka vaan hämärtää asioita.
Kunnioitus ei ole temppu vaan asenne.
Tuli viimeksi kirjoitus virhe näemmä, olin poistanut vahingossa liikaa tekstiä välistä.
Nyt meni sitten puurot ja vellit sekaisin.
Eli koitetaanpas uudestaan jotenkin näin sen piti mennä:
Johtajuus on kunnioitusta koiralta sinulle, se tottelee koska kunnioittaa johtajansa käskyjä.
Mutta jos koiralle huutaa ja repii pannasta, silloin koira tottelee pelosta. Ja niin edes ja niin edes..
Piti kirjoittaa kauhea litania takaisin.
En yksin kertaisesti jaksa alkaa väittelemään kehuako vai eikö, namia vai eikö.
Hyvä että sinulla taktiikkasi on toiminut.
Meillä on kyllä johtajuus kunnossa molemmilla koirilla, ei ongelmia.
Ehkäpä palaan paremalla ajalla..