Apua unen tulkintaan

Unelias

Näin viime yönä erittäin omituista unta. Voisiko joku yrittää tulkita sitä koska se jäi vaivaamaan minua..

Olen meidän pihalla. Tavallaan tunnistan asioita joita on meidän pihassa mutta tiedän olevani muualla. Yhtäkkiä vettä alkaa tulla nousuveden tapaan minua kohti ja alan kerätä kenkiä sisälle ja tavaroita oven vierestä jotta ne ei kastu. Kuulen siskoni sanovan että hän ja äiti tekee samaa muille pihan tavaroille. En silti näe siskoani tarkemmin. On harmaa päivä. Yhtäkkiä olen talomme yläkerrassa yhdessä huoneessa. Kuulen miten aallot lyövät, kyseessä on koko ajan ollut meri ja merivesi. Katson ikkunasta merelle ja aallot ovat matalia ja rauhallisia mutta olen ahdistunut. Meri oli tullut pihalle. Kuvittelin olevani Amerikassa. Yhtäkkiä siirryinkin kokonaan sinne. Aurinko paistaa kirkkaasti. Olen pelaamassa koripalloa ja olen onnellinen. Olen jonkun hotellin pihassa ja edessäni seisoo komea mies jonka kanssa pelaan. Uni haihtuu ja menee sekaisin. Herään.

2

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unennäkijä

      Onko mitään taustatietoja antaa? Tai omia ajatuksia mitä saattais merkitä? Tuntuis, että jotain huolia sulla ehkä on? Oliko uni painajainen?

    • Unessasi tunnet miten jokin uhka tai muutos ympäröi sinua. Varsinaisesti se ei liity kotiisi tai perheeseesi, koska he eivät unessa oikeastaan esiinny. Ainoastaan siskosi ääni on siellä. Mereen voidaan liittää ajatuksia tuntemattomasta ja jostakin joka erottaa. Ahdistuksesi ei varmaan liity siihen, että kokisit olevasi erossa perheestäsi. Pikemminkin koet jonkin erottavan sinut muusta maailmasta.

      Ahdistus ilmeisesti helpottaa kun huomaat olevasi jossain muualla kuin paikassa, joka muistuttaa kotiasi. Amerikka voisi kuvata vapauden kaipuuta.

      Tulkitsisin tätä niin, että koet jääneesi jotenkin jumiin ja kaipaat vapautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      327
      659
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe