Ystäväni ei ymmärrä..

Itse olin vähän päälle parikymppisenä todella masentunut ja kerroin siitä ystävälleni. Vastaus oli: piristy nyt. Sen jälkeen jos joku on valittanut minulle vaikka vain maailman vähäpätöisintä asiaa niin en koskaan kellekkään ole sanonut piristy nyt. Tai toinen paha kommentti: ota itseäsi niskasta kiinni. Jokaisella ihmisellä on omat ongelmansa, on ne suuria tai pieniä, mutta koskaan ei pitäisi vähätellä. En halua sinua mitenkään latistaa mutta ikää mulla on jo 36 ja edelleen masentaa. Pystyn kyllä päivittäisiin toimiin etten ole ihan hautautunut sängyn pohjalle joten sori, en osaa mitään lohduttavaa sanoa muuta kuin sen että noita tyhmiä kommentteja saa kuulla jos uskaltaa avautua jollekkin kellä ei ole hajuakaan mitä masennus on. Ei kannata vaivata itseään murehtimalla tyhmiä möläytyksiä. Tsemppiä.

monesti, etenkään nuorena osaa tai ymmärrä oikein auttaa. Siksi sinun olisikin kerättävä kaikki rohkeutesi ja aloitettava selvittämään asiaa ammattilaisten kautta. Psykologeille ja terapeuteillekin sellaiset asiat, kuten hyväksikäyttö ja väkivalta ovat äärimmäisen vaikeita käsiteltäviä, puhumattakaan lukio/ammattikoulukavereista. Kuitenkin, jos uskallat kertoa ajatuksista jollekin ammattilaiselle, saat mahdollisesti oikeinkin hyvää apua. Juuri tuollaisia hyvin rankkoja asioita kokeneille se apu todellakin kuuluu, kenenkään asioita sen kummemmin toki väheksymättä. Sinulla on paitsi oikeus, myös melkeinpä velvollisuus hankkia ja saada keskusteluapua. Koita pitää huolta itsestäsi sen verran, että säilytät itsesi hengissä ja hakeudut jonkun juttusille, koulukuraattori, terveydenhoitaja, tai sitten terveyskeskuksen kautta ajan varaamalla ihan yleislääkärille, hänkin voi laittaa lähetteen sitten eteenpäin. Liioittele ennemmin kuin vähättele oloasi.

Voin sanoa omasta kokemuksestani sen, että olen itsekin kärsinyt vaikeasta masennuksesta varhaisesta teini-iästä asti. Ensimmäinen taho, joka on ottanut murheeni tosissaan, oli yliopiston terveydenhuollon henkilökunta, heitä kiittäminen, että ohjattiin eteenpäin, sain toimivan lääkityksen ja todella hyvän terapeutin. (Huom, lääkitykseenkään ei oltaisi pakotettu, vaan siitä neuvoteltiin yhteisymmärryksessä ja olen kokenut sen toimivaksi omalla kohdallani.) Voisin sanoa, että ensimmäistä kertaa vasta reilusti päälle kaksikymppisenä suunnittelen tulevaisuudessa muutakin kuin itsemurhan toteuttamista. Eli kaikki on mahdollista, vaikeiden kokemusten jälkeenkin on mahdollista nähdä maailmassa myös kaikki se kaunis ja hyvä rumuuden ja pahuuden rinnalla.

Jaksamista! Kirjoittelehan vaikka tänne, jos jaksat, mitä kuuluu.

"Itse hän on joku rikas lellitty kakara ollut aina, tietenkään hän ei ymmärrä minua..."

Siinähän se on tuossa yhdessä lauseessa.... Hän ei ole itse kokenut kovia, ei siis osaa samaistua tilanteeseesi. Joillakin ihmisillä ei ole tarpeeksi empatiakykyä, vaikka olisivatkin eläneet rankemman elämän.... Olen myös itse saanut kuulla typeriä vastauksia, kun olen erehtynyt kertomaan pahasta olostani.

Päädyit siis sairaalaan. Onko sulle sitten järjestetty mitään terapiaa? Tiedän kyllä, että vaikka päätyisikin lääkkeiden yliannostuksen vuoksi sairaalaan, ei välttämättä mitään hoitosuhdetta käynnisty. Jos nimimerkissäsi oleva numero on ikäsi, niin olet kyllä niin nuori, että ihmettelen miksei sinua ole siirretty psykiatriseen sairaalaan..... Kuvittelisi, että niin toimitaan jos nuori on itsetuhoinen... hmmmmm

Ystäväsi ei ilmeisesti nyt vain tajua tilannettasi. Periksi älä anna. Ymmärtäväisempiäkin ihmisiä löytyy ja toivottavasti kaverisi tajuaisi kuinka masentunut oikeasti olet.

Minulla on kanssa kaveri kuka on nyt vähän pahemmin masentuneena ollut puolisen vuotta, ollaan lukiossa. Itse selvitän ongelmani oman pääni sisällä, enkä käy missään psykologeilla.

Miten siis voisin llohduttaa kaveriani, hänellä on pahoja ongelmia, ja minun pitäisi kai auttaa häntä, mutta miten? En osaa lohduttaa oikeastaan, koska ajattelen lähinnä, että ''antaa sen nyt olla, kyllä se selvittää ongelmiansa kun vaan antaa olla rauhassa''. En halua olla ilkeä mutta kun omalla kohdallani lähinnä vituttaa jos joku tulee lohduttelemaan ja pyytämään että kertoisin asioistani.

Miten siis itse, te keillä on ongelmia, haluatte että teitä kaverit lohduttaa ja auttaa?

Tiedän että tämä on vanha keskustelu, mutta kirjoitan silti, jos tätä joku poikkeaa lukemaan.

Sairastan itse suht vakavaa ahdistushäiriötä ja lievää masennusta, joihin sain lääkkeet (lääkitystä en tosin ole vielä aloittanut). Omat pari kaveriani eivät tajua kun olen pois koulusta pari kertaa viikossa kun en vain kykene menemään sinne. Nykyään he eivät edes vaivaudu laittamaan viestiä perään, tiedän miten he tutustuvat siellä paremmin kun en ole paikalla ja muihin ihmisiin ja tän takia ahdistus vaan lisääntyy kouluun mentäessä kun huomaan miten ulkopuolelle olen jäämässä kaikesta.

Tein jo ensi jaksosta helpomman ja vaihdoin kursseja niin etten ole heidän kanssaan kaikilla samoilla, kaipaan lomaa siitä ulkopuolisuudesta.

Taisin poiketa jo hieman aiheesta mutta tulipahan avauduttua!

mäkin eksyin nyt tänne mutta ajattelin vain kertoa sellasen neuvon niille joilla on tollanen tilanne... ÄLKÄÄ AVAUTUKO ONGELMISTANNE TUOLLAISILLE IHMISILLE he eivät ymmärrä teidän tuskaanne joten teille tulee vain pahempi olo! hankkikaa ammattilaisen apua tai puhukaa sellaiselle kuka oikeasti ymmärtää

Mulla hirveä kriisi ja masennus ja "ystävä" laittaa parin päivän välein viestin että "hyvä kun oot hengissä kuitenkin...tsemppiä"
Vuosia kuunnellut hänen kriisejä ja nyt kun itse tarvitsee tukea niin siinäpä se tuki.

Mulla on kaveri, joka ei ymmärrä tunteita. Se loukkaa mua tosi monesti! Tänäänki kysyin onko se kattonu sen ja sen videon sain vastaukseksi: No tietysti nehä tuli 3 päivää sitte! LoL ei kukaan enää niitä kato! se loukkas mua tosissaan, ku kysyn nätisti ja toinen heti nipottaa.. :( Tsemppiä sulle! Kyseinen kaverini ei myöskään ymmärrä, että valehtelusta voi tapahtua jotain isoa! Se valehtelee päivät pitkät. Kerran meinas menettää minut, ku teki vitsin minkä seurauksia ei ajatellu. Valehdellu mulle monesta asiasta. Mua pelotti ekana koulupäivänäki mennä kouluun, ku tämä ns. BFF sano: "Koulu alkaa klo. 9", pelotti oikeesti, et on taas valehellu ja myöhästyisin koulusta. Päätin sit uskoa, koska ois ollu opellekki hyvä selitys. Kerran jopa kysyin tältä kaveriltani: Sekoileeko sun puhelin vielä? et voisin auttaa sitä. No neiti ei vastaa puoleen tuntiin, mut viestin kävi kattomassa. Mua alko ihan itkettää ku halusin vaan olla kiltti ja auttaa. Tämä kaverini ei ees tajua, mitä on herkkyys, saati sitä et mä oon herkkä. Kerran sovittiin tapaaminen ja olin jo tapaamis paikalla, jonne on 1 km. matkaa(MENIN PYÖRÄLLÄ JA MATKA ON TÄYNNÄ YLÄMÄKIÄ). Sit mä soitan sille, (PUOLENTUNNIN ODOTUKSEN JÄLKEEN) missä se viipyy. No se oli valehellu, et pääsee. Se sano, et oli sopinu jo edellisellä viikolla, et on toisen kaverin kaa. No minähän meen itkien kotiin ja spämmin sille vihasia emojeita. Monta kertaa on mua satuttanu ulkoa ja sisältä plus nähny seuraukset, muttei vieläkään ymmärrä, et hän ei oo ainoo ihminen ja muilla on tunteet myös. Hänen tunteita kun loukataan se on joku mailman loppu, mut ku se satuttaa toisten tunteita ei oo mitää merkitystä. Oon kertonu sille miltä must. tuntuu tuloksetta. Mitä mun pitäs tehä? Kohta oikeesti rageen sille! Sit jos mulla on kiire ja sanon, et ei voi soittaa, nii se silti soittaa turhista asioista! Mulla on kissaki just kuollu, nii mun tunteiden satutus sattuu vielä enemmän ku yleensä. Miten saan sille puhuttua järkee??!!

Oikea palsta aloittajalle http://keskustelu.suomi24.fi/terveys/henkinen-hyvinvointi-ja-mielenterveys/narsismi

Mitä teidän päissänne liikkuu, kun trollaatte "vastauksia" tällaisiin viestiketjuihin? Kannattaisiko miettiä sitä hiukan, ennen kuin kohtaatte itsenne elämässä, tai kuolemassa?