Olin muutaman vuoden miehen kanssa joka juo ja on juonut samaan malliin jo vuosia ennen kuin tapasimme.Kun häneltä kysyy jotain hän vastaa kysymyksellä tai jtn tyyliin mieti vähän,kato peiliin,sun oma syy.. kaikkea millä siis sysää vastuun vain minulle ja hänen ei tarvitse selittää mitään.Alku viikot saattaa mennä ok mutta taustalla painaa kun tietää että vkloppuna ei taas asiat ole mallillaan,hän saattaa olla mielikseni muutaman pvn ottamatta ja kun vkloppu koittaa häviää omalle asunnolleen ja tissuttelee yksin ja muuttuu tyystin,syyllistää minua kaikesta..en kuulema välitä,en anna läheisyyttä tarpeeksi,en osaa siis olla millään mieliksi ja riitaa hän haastaa aina napaamalla luurin korvaan kesken puhelun(tietää että hermostun siitä) joten sitten se on puhelin pingistä ja soittelua ja mikä naurettavinta facebookissa asioiden läpi käymistä.. vaikka pyydän häntä luokseni,ei tule,pyydän että edes soittaisi ja puhuttaisi puhelimessa,ei soita.. mutta kyllä sitten taas minun seura kelpaa kun on pää selvempi.. luvataan,rakastetaan näytetään hetki taas kivaa elämää ja jälleen vkloppuna helvetti irti. Onko muilla kokemuksia siitä kuinka irrottautua? pitääkö lopettaa kaikki yhteyden pito,vaihtaa puhelin numero jne? onko niin helpompi koska en enää jaksa ja minä itse huudan jossain tämän kuoren alla että nyt riittää ja haluan kunnioitusta ja normaaleja asioita,häneltä en niitä saa..
Alkoholistin kanssa ei voi keskustella saati elää..
annie
9288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi.surullinen on aloituksesi.
Mä päätin että niin kauan kuin alko on mulle ongelma,en suhdetta rakentele.päätökseni oli oikea.
Hoitamattomalle alkoholistille kaikki muu tulee juomisen jälkeen tärkeysjärjestyksessä jos silloinkaan.
Sinä kuitenkin päätät miksi ja miten toimit.
Sulla oikeus olla rakastettu ja saada kunnioitusta.
Kirjoittele.
Ihan kuin kirjoittaisit minun kumppanista. Lisään vielä että välillä hurautti taksilla keskellä yötä kotiinsa kun oli ottanut viinaa tai ajoi kännissä. Olin hirveän huolestunut. Sitten päätin lakata välittämästä, koville se otti. Sanoin jo viikolla puhelimessa, että mennään sunnuntaina lenkille jos sattuu että tulet. Kerrotko etukäteen jos et tule niin sovin ystävättären kanssa menon lauantaiksi. Syyllistämiseen hymähdin, enkä ruvennut puolustautumaan. Kun hän rupesi huomaamaan että en niin välitä, niin johan rupesi sana pitämään. Minulla on paljon harrastuksia, niin etten kovin kiinteää suhdetta tarvitse, siksi tämä riittää. Ihan yksinkään en halua olla. Hellyyttä kyllä saan kun on selvä ja seksiä ihan sopivasti. Uskon että jokaisella aikuisella on puutteensa, siksi en halua uutta ruveta hakemaan.
justiin tätä akkojen jauhamista, kyllä suomalainen mies on känninsä ansainnut kuhan ei päissään mokaile aina kauhia valitus jos sillon tällön vähän maistuuki.
Itse viime vkl läksin "siipan" luota kotiin. ihan uhallakin, kun taas kerran kielsi minua menemästä osoitteeseen, josta maksan laskutkin, ja jossa minua venttasi lemmikkini. Siippa myös koitti puuttua siihen, että oma puhelimeni on auki. Saahan se olla. Sukulaiseni oli vasta soitellut ihan tärkeää asiaa.
En ns. vahdi ukon juomisia- käyn viikolla ja joskus myös lauantaisin hiukan, duunissa.Kummastelen, juomavauhtiaan joskus. Vähän aikaa on sitten iloinen, mutta pian alkaa minun mollaaminen. Ja komennot- joita inhoan noudattaa, kun känniläinen käskee. Ja nimenomaan ne asiat, joilla on tekoa itsemääräämisoikeuden kanssa, niinkuin repii päältä vaatteet, ellen käskystä riisu. Minä pidän ihan mielelläni vaatteita kotioloissa.
Voi huutaa tunninkin, sitten ykskaks väsähtää, ja kello voi olla vasta jotain 7 illalla, ihmisten liikuskeluaika ja monen asian tekemisaika. Ja minä istun jossain siinä sängynreunalla, mietin voinko karata omaan kotiin. Viimeksi narahdin lähtemisestä, heräsi ja alkoi messuta.
Jätin kertomatta että haluan kotiini siksi, kun siellä on jokin elämän rauha. Aloittaja kuules... kaverisi ei muutu kuin yhteen suuntaan, minulla on tästä asiasta opittua jo. Muutaman vuoden olen katsonut sitä touhua ja parisuhde ei etene, vaan muistuttaa jo pakkoja. Toimin, viimevkl tyyppisen jälkeen jo kyllä- etten tapaa siippaa ennenkuin on tehnyt jotain tuolle juomisasialleen.
Itse kävin juuri miehen luona,juomista jatkunut 5pv ja ei olla nähty.. riitahan siitä tuli,pyysin että kerta sinne asti menin voisiko lähteä mukaani ja lopettettaisiin jälleen juomisen aiheuttama känkkäily ym..ei käynyt,keskisormea tuli..haukuin hänet ja hän minut jopa huoraksi.. sanoin etten jaksa enää odotella milloin häntä sattuu minun seurani kiinnostamaan ja etten voi yksin kantaa vastuuta kaikesta jos hän vain haluaa juoda ja kun rahaa ei enää ole sitten tulee minun luo.. ei se niin toimi ja olen niin väsynyt tähän.. en minäkään enkeli ole mutta luoja yksin tietää että olen yrittänyt kaikkeni jotta itse joko sopeutuisin tai vastaavaa mikä ei edes ole oikein,olen yrittänyt hyvällä ja pahalla,olemme käyneet erikseen terapiassa ja olen pyytänyt pieniä yksinkertaisia asioita hänen muuttamaan..niin ei niin ei.. olen itse kovin rikkinäinen ja rikkonaisesta kodista,tiedän että ansaitsen parempaa mutta irrottautuminen on vaikeaa koska itsellä eli toivo ja unelmat ja tunteet kauan.. mutta eihän kukaan voi keskenään olla suhteessa itsensä kanssa jos ei toinen panosta tai opi sisäistämän edes uutta? joulua odotellessa ja voimia kerätessä yksin oloon..
Tuttua on tarina. Alkoholisti on, kaikki menee kuten minun kumppanilla. Hoitoon eivät suostu ennenkuin kaikki menee, jos silloinkaan. Kun olin vain muuttoa vailla, meni hoitoon. nyt ollaan ja ihmetellään, pää ei ole vieläkään normaali, vaan juomisella jo osin tuhoutuneet hermot menevät hänellä helposti.
Lue ihmeessä esim. Rehapin sivut ja soita sinne tai muualle esim. mInnesota-hoitoon. Saat ohjeita, miten toimia. Tuossa pisteessä ei auta vain juomisen vähentäminen ja yksin ei saa lopetettua. Elämä on alkoholistin kanssa kamalaa, sillä se vain pahenee ajan myötä, kunes tuntemastasi ihmisestä on vain välähdyksiä.
Itseäni kadutta, kun en lähtenyt. Ehkä vielä lähden. Toki meni hoitoon, mutta se ei takaa mitään, ja tie on pitkä. Siitä olen varma, että yhdestä kerrasta tulee lähtö.
mutta lue hoidosta, tiedät enemmän...
Niin tuttua teidän kirjoituksenne.Olen itse moniongelmaisesta perheestä lähtöisin ja itse alkoholisoiduin aikusiällä salakavalasti.Alkoholismin syyt ovat usein niin syvällä ihmisessä ettei niitä haluta kaivella vaan mieluummin sekoitetaan pää ja haukutaan ne rakkaimmatkin.Tunnustan itsestäni löytyneen täyden mulkeropersoonan juodessani.Tämä on diagnosoitu tunne-elämän sairaus ja vain juova voi itseänsä auttaa.Vaikka se kumppani tekisi ihmeitä,se ei tehoa ellei juova ota sitä vastaan.Pohja tulee jotenkin ja joskus.viimeistään kun on mullat päällä.Jatkuva epävarmuus syö suhdetta ja vaikuttaa tuleviinkin suhteisiin.Mä alkoholistina päätin etten suhteeseen lähde ennenkuin on suhde itseeni hoidossa.Tosihan on etten ikinä palaudu ns ennalleen mutta rehellinen ainakin olen.Rakkaus on rankka laji..Kuitenkin kannattaa miettiä onko kaiken kestävä ja kärsivä rakkaus vain riippuvuutta.Parempi yksin kuin huonossa seurassa.Ei ole heikkoutta lähteä suhteesta.Voimia kaikille tällaisten asioitten kanssa oleville.
Hyvä että olet järkevä.
Näitä alkoholin aiheuttamia tunne-elämän vaurioita ei ikinä saada täysin korjattua, tarkoitan lähipiiriä. Juopot pitävät lujasti kiinni oikeuksistaan, minulle he sanoivat jopa näin, ajattele itse mitä sinun pitää tehdä, ota avioero jos kärsit jotenkin siitä että kotonasi on kapakka. Kyllä he tietysti oikeassa olivat, jollei yksimielisyyttä löydy muutoin.
Jos lähipiiri lakkaisi tukemasta, senkaltainen toiminta loppuisi. Meidän tilanteessamme minä ja lapset sopeuduimme, muksut mummolaan ja itsellä vara-asunto halpa vuokralukaali, jotta sikailulle olisi ollut tilaa. No joo, kai pahempiakin ihmisiä voi olla.
Kannatan pakkotoimia ainakin perheissä joissa pieniä lapsia. Onhan jonkun maksettava veroja, kunnes heillä tarpeeksi järkeä, osaavat itse päättää.
Ainakin minä tein jo pikkulapsena päätöksen perheenjäsenen johdosta, totisesti, sinä päivänä kun se on vapaaehtoista, en omaan kotiini päästä räyhäämään.
Kyllä hänellä oli siihenkin argumentti minun vioistani, vaikka meitä oli 5 ihmistä ja kaikilla erilaiset viat, yhteistä kärsimys.
Hei feikin feikkikö, kirjoitit niin hyvin ja kannat vastuusi siitä, että et lähde ennen suhteeseen, ennenkuin oma pää kunnossa. minun miehelläni on tuohon varmaan matkaa, eikä millään päästänyt irti. Uskoo, että kyllä yhdessä selvitään eteenpäin. Se, että menin itse aivan rikki, ei edelleenkään häntä tunnu kovin vaivaavan. Voikohan aivot ja tunne-elämä koskaan toipua?
Nyt kun raitis, voi jonkin verran hengittää, mutta luottoa ei ole vieläkään. Mutta, toisaalta tiedän, että tähän ei paljon tarvita enää paljoa, kun jo voimia lähtöön löytyy, jos hän ei toivu.
Eipä osannut ajatella, millaista on elää alkoholistin kanssa. Kitollinen olen, etä lapsuudessa ei sellaista ollut. En voi käsittää, miten lapset selviävät tällaisesta, kun itse menin rikki parissa vuodessa.
Muistakaa, että juova alkoholisti ei ole oma itsensä, on kuin riivaama. Olkaa muut viisaampia ja älkää jääkö suhteseen. Kun tyyppi joskus raitistuu, niin voihan asioita sitten katsoa. Liian raskas oli taakka minulle...