Voiko pakkohoitoon joutua sellaisessa tilanteessa, että puhe on epäkoherenttia, epäjärjestäytynyttä tai vaikeasti ymmärrettävää, vaikka ei olisikaan potilaalla todettavissa mitään varsinaisia harhoja (hallusinaatiot ja deluusiot eli harhauskomukset)?
Oma ongelmani on, että varsinkin, jos olen hermostunut ja ahdistunut, niin en osaa välttämättä valita oikeita sanoja. Tuntuu siltä, että puheen tuotanto ei pysy "hallinnassa". Tätä lisää entisestään se, jos tiedän, että "vääränlainen" puhe voi siinä tilanteessa johtaa huonoihin seurauksiin kuten pakkohoitoon. Silloin saatan epähuomiossa möläyttää jotain, joka vaikuttaa oudolta. Psykiatrit tietysti tulkitsevat, että olen psykoosissa, vaikka itse subjektiivisesti koen aidosti vaikeaksi kommunikoida ihmisten kanssa.
Kuitenkin olen lukenut, että täillaista puheen vaikeaa ymmärrettävyyttä tai suoranaista epäloogisuutta esiintyy myös monessa ei-psykoottisessakin diagnoosissa, kuten autismissa (josta toisaalta kohdallani myös spekuloitu).
Tämä vähän hämää minua: jos minulla on siis todettu psykoosi joskus, niin kaikki kommunikaation poikkeamat tulkitaan silloin alkavaksi tai jo käynnissä olevaksi psykoosiksi, kun taas jos minut olisi diagnosoitu autistiseksi, niin kyse olisi vain kommunikaatiohäiriöstä tai -vaikeudesta ilman realiteetin tajun puutetta? Usein mielenterveysammattilaiset puhuvat potilaan ajatusten olevan tällöin pirstaloituneita, vaikka itse subjektiivisesti koen aika vahvasti sen, että kielen tuottaminen on tällöin oikeasti vaikeaa. Kyen siis useimmiten tunnistamaan puheen vaikeutumisen. Saatan myös reagoida tällaiseen pidättäytymällä kokonaan puhumasta, mikä sekin voitanee tulkita psykoosin negatiiviksi oireeksi ja siis nähdä kriteerinä pakkohoitomääräykselle?
Erään hyvin stressaavan elämäntilanteen aikana jouduin pakkohoitoon (minulla oli takana itsemurhayritys ja siitä saatu lievä mutta kivulias vamma, joka onneksi nyt parantunut). Kysyin lääkäriltä suoraan, että miten psykoottisuuteni ilmenee, ja hän sanoi, että ajatukseni ovat pirstaloituneet.
Pahoin pelkään vain, että jos kommunikaation vaikeus tai poikkeama on syynä pakkohoidolle vastaisuudessakin, niin lienee parempi olla sitten tapaamatta enää psykatreja? En yksinkertaisesti kykene puhumaan "paremmin", paitsi jos saan riittävästi aikaa muotoilla lauseeni ja tarkata sanavalintaani. Nyt kun papereissa on psykoosi diagnosoituna, niin voinko olettaa, että kaikki kommunikaation epätavallisuudet tulkitaan käynnissä olevaksi psykoosiksi huolimatta siitä, mtien järjissäni olen muuten?
Minulla on myös monesti vaikeuksia vastata minua koskeviin kysymyksiin tarpeeksi nopeasti. Yksinkertiaset ja selkeä kysymykset (kuten mikä on puhelinnumeroni) onnistuu kylläkin nopeasti.
Hermostuttaa tämä psykiatrien taipumus juuttua yksityiskohtiin käyttäytymisessäni. Toisaalta, olen minusta tehtyjä lausuntoja lukemalla myös oppinut kiinnittämän huomiota ja korjaamaan pieniä kummallisuuksiani, vaikka ne eivät sinänsä mitään haittoja olisikaan. Myös oikeanlaista keskustelua olen oppinut jopa siinä määrin, että eräskin hoitaja, joka uskoi minun olevan avohoitokäynnin yhteydessä lääkityksellä, sanoi minun "sen ansiosta" nyt voivan keskittyä huomattavasti paremmin kahdenväliseen keskusteluun ja että ajatukseni ei enää olisi niin pirstaliotuneita.
Kannattaa siis varmaan opetella sitä "normaaliutta" jatkossakin, niin että on mahdollisimman salonkikelpoinen yksilö vastaanotolla?
Oma ongelmani on, että varsinkin, jos olen hermostunut ja ahdistunut, niin en osaa välttämättä valita oikeita sanoja. Tuntuu siltä, että puheen tuotanto ei pysy "hallinnassa". Tätä lisää entisestään se, jos tiedän, että "vääränlainen" puhe voi siinä tilanteessa johtaa huonoihin seurauksiin kuten pakkohoitoon. Silloin saatan epähuomiossa möläyttää jotain, joka vaikuttaa oudolta. Psykiatrit tietysti tulkitsevat, että olen psykoosissa, vaikka itse subjektiivisesti koen aidosti vaikeaksi kommunikoida ihmisten kanssa.
Kuitenkin olen lukenut, että täillaista puheen vaikeaa ymmärrettävyyttä tai suoranaista epäloogisuutta esiintyy myös monessa ei-psykoottisessakin diagnoosissa, kuten autismissa (josta toisaalta kohdallani myös spekuloitu).
Tämä vähän hämää minua: jos minulla on siis todettu psykoosi joskus, niin kaikki kommunikaation poikkeamat tulkitaan silloin alkavaksi tai jo käynnissä olevaksi psykoosiksi, kun taas jos minut olisi diagnosoitu autistiseksi, niin kyse olisi vain kommunikaatiohäiriöstä tai -vaikeudesta ilman realiteetin tajun puutetta? Usein mielenterveysammattilaiset puhuvat potilaan ajatusten olevan tällöin pirstaloituneita, vaikka itse subjektiivisesti koen aika vahvasti sen, että kielen tuottaminen on tällöin oikeasti vaikeaa. Kyen siis useimmiten tunnistamaan puheen vaikeutumisen. Saatan myös reagoida tällaiseen pidättäytymällä kokonaan puhumasta, mikä sekin voitanee tulkita psykoosin negatiiviksi oireeksi ja siis nähdä kriteerinä pakkohoitomääräykselle?
Erään hyvin stressaavan elämäntilanteen aikana jouduin pakkohoitoon (minulla oli takana itsemurhayritys ja siitä saatu lievä mutta kivulias vamma, joka onneksi nyt parantunut). Kysyin lääkäriltä suoraan, että miten psykoottisuuteni ilmenee, ja hän sanoi, että ajatukseni ovat pirstaloituneet.
Pahoin pelkään vain, että jos kommunikaation vaikeus tai poikkeama on syynä pakkohoidolle vastaisuudessakin, niin lienee parempi olla sitten tapaamatta enää psykatreja? En yksinkertaisesti kykene puhumaan "paremmin", paitsi jos saan riittävästi aikaa muotoilla lauseeni ja tarkata sanavalintaani. Nyt kun papereissa on psykoosi diagnosoituna, niin voinko olettaa, että kaikki kommunikaation epätavallisuudet tulkitaan käynnissä olevaksi psykoosiksi huolimatta siitä, mtien järjissäni olen muuten?
Minulla on myös monesti vaikeuksia vastata minua koskeviin kysymyksiin tarpeeksi nopeasti. Yksinkertiaset ja selkeä kysymykset (kuten mikä on puhelinnumeroni) onnistuu kylläkin nopeasti.
Hermostuttaa tämä psykiatrien taipumus juuttua yksityiskohtiin käyttäytymisessäni. Toisaalta, olen minusta tehtyjä lausuntoja lukemalla myös oppinut kiinnittämän huomiota ja korjaamaan pieniä kummallisuuksiani, vaikka ne eivät sinänsä mitään haittoja olisikaan. Myös oikeanlaista keskustelua olen oppinut jopa siinä määrin, että eräskin hoitaja, joka uskoi minun olevan avohoitokäynnin yhteydessä lääkityksellä, sanoi minun "sen ansiosta" nyt voivan keskittyä huomattavasti paremmin kahdenväliseen keskusteluun ja että ajatukseni ei enää olisi niin pirstaliotuneita.
Kannattaa siis varmaan opetella sitä "normaaliutta" jatkossakin, niin että on mahdollisimman salonkikelpoinen yksilö vastaanotolla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Valitettavasti psykiatriassa lääkärit ja hoitajat katsovat liian usein potilaan tilannetta kapea-alaisesti omasta psykiatrian näkökulmasta vaikka pitäisi miettiä potilaan tilannetta kokonaisuutena ja pohtia myös sitä, että voisiko oireiden takana olla jokin somaattinen/neurologinen syy.
Mielestäni sinun kannattaisi mennä neurologin vastaanotolle. Neurologisella puolella on sekin hyvä puoli, että siellä ei tarvitse puhua mielenterveyshoitajan tai lähihoitajan kanssa tuntitolkulla niitä näitä. Asenne lääkitykseenkin on neurologiassa maltillisempaa kuin psykiatriassa. Lääkkeiden sivuvaikutuksetkin tunnetaan ja tunnustetaan neurologiassa paremmin kuin psykiatriassa.
Monet neurologiset oireyhtymät vaikuttavat puheeseen, aivan kuten itsekin kerroit. Viestissäsi ei ilmennyt onko puhuminen ollut sinulle lapsesta saakka vaikeaa vai onko se muuttunut vaikeaksi vasta myöhemmin. Silläkin on merkitystä.
Mielestäni olisi tärkeää tutkia, voisiko puheen vaikeuden takana olla jokin hoidettava, kuntoutettava neurologinen syy. Olisi ikävää jos sinua hoidettaisiin psykiatrisena potilaana psykoosiepäilyn vuoksi ja syötettäisiin neuroleptejä jos kyseessä olisikin neurologinen oire jota voitaisiin hoitaa ja kuntouttaa neurologian puolella hyvin. Neuropsykologiset testit ja puheterapeutin arvio voisikin kenties olla harkinnan arvoinen juttu?
Mielestäni pelkkä puhumisen vaikeus ei voi eikä saa olla syy vastentahtoiseen hoitoon. Mutta lääkärin voi olla vaikeaa arvioida tilannetta jos sinun on vaikeaa puhua. Kirjoittamasi viesti oli hyvin kirjoitettu. Selkeää, oivaltavaa, loogista. Voisitko kirjoittaa lääkärillesi haluamasi asiat paperille, tai printata tänne foorumille kirjoittamasi viestin? Loppuun vielä kysymykset joihin haluat vastaukset. Itse olen tehnyt näin ja se on toiminut hyvin. Lääkärisikin huomaisi, kuinka johdonmukaisesti ja selkeästi pystyt itseäsi ilmaisemaan kirjallisesti. Samalla hän osaisi paremmin huomioida sen, että tarvitset aikaa ja rauhaa vastataksesi.
Lääkärit katsovat suljetulla hyvin kapeasta putkesta.
Puolusta itseäsi. Aseistaudu jos sinun ihmisoikeutesi meinataan riistää.
se on ainoa toimiva vinkki.
natsivaltiolle ei pidä nöyrtyä.
Samoin kannattaa ilmoittaa välittömästi eduskunnan oikeusasiamiehelle henkilökunnan ihmis- ja potilasoikeusrikkomuksista. Valviraan ja aluehallintovirastoihin ei voi luottaa, vielä vähemmän potilasasiamieheen.