Olympiavalinnat

Toivottavasti valmennusjohdolla riittää rohkeutta jättää Selänne ja Koivu ulos joukkueesta. Kyseiset herrat ovat olleet tällä kaudella ihan jäässä, eikä mielestäni vanhoilla meriiteillä voi joukkueeseen päästä.
Saa nähdä miten käy, mutta pahaa pelkään että kyseiset kaverit taas joukkueessa ovat.
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllähän he sieltä löytyvät, vaikka valmennusjohto voisi ottaa jo nuorempia pelaajia tilalle.

Jos S.Koivu ja Selänne jätettäisiin ulos olympiakoneesta, niin siitä syntyisi mediassa kova meteli. Tämän takia valmennusjohdolla ei ole pokkaa jättää heitä olympiajoukkueen ulkopuolelle.

Selänne todennäköisesti jatkoi uraansa vain ja ainoastaan olympialaisten takia, joten hänen jättäminen kisojen ulkopuolelle on valmennusjohdolle iso kynnyskysymys.

Omasta mielestäni myös Kukkosen voisi jättää olympiajoukkueesta pois. Aivan yhtä hyvin sinne voidaan ottaa vaikkapa Jesse Järvinen. Hän osaa tehdä muutakin kuin kompastella kiekkoon.

Oletan, että nuorista pelaajista ainakin Mikael Granlund, Sami Vatanen ja Olli Määttä pääsevät mukaan. Myös Alexander Barkov lienee mukana.

Rasmus Ristolainen on sen sijaan pienoinen kysymysmerkki. Todennäköisesti häntä ei oteta mukaan, vaikka ainakin omasta mielestäni kuuluisi ehdottomasti olympiajoukkueeseen.

Hänellä on maailmanluokan lämäri, joten häntä voisi hyvin peluuttaa ylivoimalla. Hän on muutenkin tällainen all around-tyyppinen puolustaja, joten hän toisi monipuolisuutta Suomen pakkikalustoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MoikkelisKoikkelisMo kirjoitti:

Toivottavasti valmennusjohdolla riittää rohkeutta jättää Selänne ja Koivu ulos joukkueesta. Kyseiset herrat ovat olleet tällä kaudella ihan jäässä, eikä mielestäni vanhoilla meriiteillä voi joukkueeseen päästä.
Saa nähdä miten käy, mutta pahaa pelkään että kyseiset kaverit taas joukkueessa ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu