Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kuka osaa tulkita unia?

unennäkijä

Nukuin viimeyönä levottomasti, heräillen usein. Jossain vaiheessa näin unen jossa elettiin keskitalvea. Olin joidenkin henkilöiden kanssa kotimme pihamaalla ja äkkiä kuulin valtaisan lintujen sirkutuksen, samoin kuin yleensä kesäisin kuulee. Katsoin taivaalle ja näin suuren määrän pieniä lintuja ja ihmettelin kuinka nämä linnut vielä ovat täällä, eivätkä ole lentäneet etelään.

Samassa linnut muuttuivat valtavan paksuiksi, jättimäisiksi kotkiksi jotka olivat pelottavia ja uhkaavan näköisiä. Yksi jättiläiskotkista kiinnitti huomionsa minuun ja lähti syöksymään kohti, mutta tekikin äkki kaarron takaisin ylös päin ja selvisin pelkästään suunnattomalla säikähdyksellä, johon heräsinkin. Herättyäni en kokenut kuitenkaan ahdistusta tai "jälkimaininkeina" kauhua tai pelkoa, jota yleensä koen pelottavasta unesta herättyäni. Mitä nämä yliluonnollisen suuret kotkat edustivat unessani ja mikä merkitys tällaisella unella on?

Elän suhteellisen ahdistavaa aikaa. Taloudelliset paineet, suuret velat ja pitkään myynnissä ollut kiinteistökokonaisuuteni, johon ei ainoaakaan yhteydenottoa/kiinnostusta, epätietoisuus ja epävarmuus tulevaisuudesta ja pitkä sairasteluni/leikkaukset ja toimeentulon epävarmuus ahdistavat minua tällä hetkellä kovin. Oleb yrittänyt kaikkeni, jotta saisin hoidettua asiani kunnialla, mutta tuntuu, että aina tulee lisää kapuloita rattaisiin ja poispääsyä tästä jatkuvasta ahdingosta ei ole.

Osaisiko kukaan kertoa, olisiko kenties uneni pieni toivo jostain paremmasta, vai heijastuuko ahdistus uniini. Minua itseäni hämmensi, että vaikka kotkat olivat yliluonnollisen suuria ja pelottavia, en ollut ahdistunut herättyäni tähän pelottavaan uneen.

3

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omatulkintani

      Unet ovat paljon vaikuttavempia ja voimakkaampia henkilöllä, joka itse unen on nähnyt, toisin kun se kerrotaan. Voin kuvitella unesi ja jotta pystyisin jotain siitä sanomaan, koitan kuvitella voimakkaasti mielessäni, mitä kerroit nähneesi. Minua jäi askarruttamaan, oliko unessa muita henkilöitä tai ihmisä, jotka kuvasivat tiettyjä henkilöitä. Yleensä unessa näet tietyn henkilön, joka kuitenkin on näöltään joku toinen. Kotka edustaa hyvin montaa eri asiaa, riippuen kuinka unen näet ja minkälaisena kotkan näit. Kuvasit kotkat hyvin isoiksi ja luottottoman kokoisiksi, pelottavaksi ja yhden niistä hyökkääväiseki sinua kohtaan.

      Ottaen huomioon huonosti nukutun yön ja ahdistavan elämäntilanteesi monine haasteineen ja ongelmineen, voi unesi toki heijastaa jotain todellisen elämän ahdistavista asioista. Kotka kuitenkin symboloi voimaa, vapautta, uudistumista ja muutoksia sekä päämäärien tavoittelua. Ja kun näit nämä kotkat ja etenkin tämän yhden sellaisen yliluonnollisen suurina ja pelottavina, tosin et ollut kauhistunut herätessäsi kesken unen, koen että vaistoat jonku tai joidenkin suurien muutoksien tapahtuvan elämässäsi. Muutos tai muutokset saattavat olla väistämättömiä ja niihin yleensä liittyy jokin päämäärän tavoittelu tai unesi tapauksessa toiveittesi toteutumisen lähestymistä. Kenties kauan myynnissä olleen kiinteistökokonaisuutesi ratkaisu myynnin osalta, eli se saadaan myytyä, sekä joidenkin ajamiesi asioiden ratkaisu/t saattavat olla pian käsillä. Itse tietysti tiedät, mitä olet joutunut asioittesi eteen hoitamaan. Mutta koen, että positiivisia muutoksia on näköpiirissä ja moni asia, jonka parissa olet kamppaillut, ratkeaa sinun eduksesi.
      Kiinnostuin tästä unestasi ja haluaisin tietää, oliko siinä ketään muita henkilöitä?

      • Unennäkijä

        Kiitos mielenkiintoisesta vastauksestasi!!!!
        Ja nyt kun kysyit mahdollisista muista henkilöistä unessani, niin kyllä. Unessani, jossa näin ensin valtavan lintuparven ja kuulin sirkutusta taivaalla, huusin joillekin pihallani oleville ihmisille, että katsotaa, kuinka nämä pienet linnut eivät ole vielä muuttaneet etelään, kunnes ne ykskaks muuttuvatkin luonnottaman suuriksi ja paksuiksi kotkiksi, jolloin varoitin melkein vieressä seisovalle nieshenkilölle, jonka kanssa n. 20 v sitten seurustelin, (joka on nykyään kovin vaikutusvaltainen mies, myös varakas), että nyt yksi noista kotkista hyökkää tännepäin, VARO!

        Sitten kotka teki syöksyn minua kohti ja kun oli lähellä kaarsikin takaisin ylöspäin ja sitten heräsin unesta.
        Tosiaankin unessa henkilö oli aluksi minun ex-aviomieheni, mutta hänellä oli kuitenkin menneisyydessä olleen miesystäväni, (jonka kanssa silloin seurutelin) kasvot. Mitä ja ketä tämä henkilö oikeastaan kuvasi? Paljon kiitoksia ko etukäteen tulevasta vastauksestasi ja mielenkiinnosta untani kohtaan! :)


    • sekalaisia unia

      Uneni ovat olleet melkko samantyyppisiä. Usein olen vedessä, ennen matkustin laivalla.Olen paljon vedessä joskus uin kirkkaassa vedessä jäälohkareiden seassa, mutta minua ei palella. Olen sukeltanut järjestä kultakelloja yms. Olen nähnyt kolikoista unta ainakin 2 kertaa.
      Numeroista olen nähnyt myös unta. olen laittanut ne aamulla ylös, mutta lottovoittoa, ne eivät ole tuoneet.

      Nyt viimeksi kävin uima-altaassa, mutta siellä oli vain ehkä noin 50 cm vettä. Olen myös usein mennyt portaita ylös, joskus alas.Eilen yöllä juoksin portaita ylös.Joskus menen hissillä ylös. Usein seison korkealla paikalla katselen vain alas.
      3 päivää ennen kuin tätini kuoli näin unen,j ossa olin hevoslaukkaradan katsomassa, yksi hevonen kompastui ja luokkaantui ja siitä tuli verta. Olen myös aikaisemmin nähnyt hevosia unissani.
      Olen kävellyt metsässä, mutta en pimeässä metsässä, yhtenä päivän toivoin, että jotkut kuuset kaadettaisiin jonkun pihasta.
      Näen unta usein eri m aista. Ennen olin usein aasiassa, joko kävelin korkealla paikalla tai olin kirkkaassa vedessä. Sitten olen käynyt Ranskassa, monia unia olen nähdyt USAsta, enimmäkseen olen New Yorkissa, joskus menen metrolla joskus kävelen kaupungilla, nyt viime aikona on tullut uniin Ruotsi.
      Matkustan usein junalla tai metrolla, joskus olen istunut junassa ulkotiloissa talvisaikaan, eikä palella.
      Joskus näen unta että etsin asuntoa, joskus katselen vähän matkan päästä pilvenpiirtäjijä ja kotini on hieman keskustan ulkopuolella, kaupunkia en tunnista, joskus se on ollut kaupunki jossa isoja pilvenpiirtäjijä. Joskus olen pilvenpiirtäjässä korkealla.
      Olen nähnyt unta myös joko, kotkasta tai vastaavasta linnusta.

      Isästäni näen usein unta, vaikka hän on poisnukkunut jo 7 vuotta sitten.Kerran hän istui pilvenhattajalla ja vei äitiäni ja minua sellaisella korilla tipputti alaspäin, istuimme korissa ja hän laski narulla avulla alaspäin.
      Joskus olen mennyt naimisiin ja pitänyt lasta sylissäni. Miestä minulla ei ole, eikä lapsiakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe