Miehitetty Kreikka-tätökö haluamme? US

6.12. klo 13.00 Suomen itsenäistymistä vaativat, EU-jäsenyyttä vastustavat ja
EU-kriittiset kansalaisjärjestöt järjestävät Helsingissä Kiasman aukiolla
mielenilmauksen nykyistä EU-valtaa ja Nato-jäsenyyttä vastaan ja EU:sta
eroamisen puolesta.

Tilaisuus on Hyde-park luonteinen. Toivotaan paljon puheenvuoroja. Harras toive
on, että puheenvuorot ovat valmisteltuja mieluiten kirjallisesti siten, että
puheenvuoron kokonaiskesto olisi korkeintaan 3 minuuttia. Tilaisuudessa puhuvat
myös jotkut jo eurovaaliehdokkaiksi lupautuneet. Ilmoittautukaa puhujiksi
tilaisuuden juontajalle.

Tule ja tuo kaverisikin.
Banderollit ja tunnukset mukaan.

...............

Tampereella Tullintorilla järjestetään 6.12. klo 16.00 alkaen erilaisia
mielenilmauksia, myös EU-jäsenyyttä vastaan.
861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miehitetty Kreikka odottaa räjähdystä
3.12.2013 21:22 Antti Pesonen 93 kommenttia ilmoita asiaton viesti
Miehitetty Kreikka odottaa räjähdystä
Muutaman viime vuoden aikana on yli 5000 kreikkalaista päätynyt itsemurhaan. Vain vähän aikaa sitten itsemurha oli maassa lähes tuntematon asia.

Kolme neljästä kreikkalaisesta on menettänyt vähintään 40 prosenttia palkastaan. Pieniäkin eläkkeitä on leikattu puoleen.

Yli 300 000 kreikkalaista, pääosa nuoria, on muutamassa vuodessa muuttanut pois maasta.

Yli 600 000 kreikkalaista on ilman sähköä, koska monilla ei ole rahaa sähkölaskuun.

Vapaaehtoisjärjestöt ovat perustaneet liikkeitä, joista jaetaan ruokaa ilmaiseksi. Nyt Kreikan hallitus haluaa verottaa näitä ruokaa jakavia liikkeitä.

Verottaja voi uuden lain perusteella päästä ottamaan rahat veroihin suoraan ihmisten pankkitileiltä yhden vuorokauden päästä eläkkeen tai palkan maksun jälkeen.

Kiinteistöverot on kreikassa nostettu muutamassa vuodessa moninkertaisiksi. Tuoreiden uutisten mukaan 320 000 asuntoa huutokaupataan verojen maksamatta jäämisen takia.

Useimmat kreikkalaiset mitä ilmeisimmin tietävät, että veroilla kerätyt rahat menevät Kreikkaa lainoittaville ulkomaisille pankeille korkeakorkoisten lainojen korkojen maksuun.

Äänestä
  • Kukas sitä Kreikkaa miehittää? On tämä miehitys mennyt täysin ohi ...

    Joo, Kreikalla ja kreikkalaisilla menee kurjasti. Sitä se teettää kun elää vuosikausia yli varojensa ja sitten tuleekin pää vetävän käteen. Hälyttävintä on kuitenkin se että myös Suomi on samalla tiellä: velkaannumme yli 7 miljardia joka vuosi. Ja kansa vaan vastustaa säästöjä ... tyhmää se on se kansa täälläkin.

    Yhteistä on myös se että syypää on aina joku muu :)

    Äänestä

  • Samalla tiellä ... kirjoitti:

    Kukas sitä Kreikkaa miehittää? On tämä miehitys mennyt täysin ohi ...

    Joo, Kreikalla ja kreikkalaisilla menee kurjasti. Sitä se teettää kun elää vuosikausia yli varojensa ja sitten tuleekin pää vetävän käteen. Hälyttävintä on kuitenkin se että myös Suomi on samalla tiellä: velkaannumme yli 7 miljardia joka vuosi. Ja kansa vaan vastustaa säästöjä ... tyhmää se on se kansa täälläkin.

    Yhteistä on myös se että syypää on aina joku muu :)

    Kreikkaa on johtanut meidän sdp:tä vastaava sosialistipuolue, kun se rosvosi puoluetovereilleen yhteiskunnan varallisuudet.

    Äänestä

  • näin on asia kirjoitti:

    Kreikkaa on johtanut meidän sdp:tä vastaava sosialistipuolue, kun se rosvosi puoluetovereilleen yhteiskunnan varallisuudet.

    Kreikkaa on johtanut vuorotelle kaksi eri puoluetta. Kumpikin on jakanut kannattajilleen ja kansalle enemmän kuin mihin oli varaa.

    Etkö tätä tiennyt?

    Äänestä

Ei edes itse pystytä sähköämme tekemään.
Tuo kuntoon ensin, sitten vasta kreikan asioita.

Vihreitten - Tuulivoima 11 MW nytkin.
Parempi kuin ei olisikaan.
-maksanut tuokin satoja miljoonia.

Ostetaan sähköä ulkomailta Tuonti (netto) 2 828 MW

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx

Suomen sähkönteko suorastaa huutaa: Vuotosta..Kollajaa ..Sierilää..ym. vesivoiman parantamista.
Säätösähköön sitten lisää satoja MW

Äänestä
  • Morjens taas!

    Kun nyt on selvinnyt että koskiensuojelukin jää voimaan eduskunnassa niin syylliset pitäisi saattaa vastuuseen ja kaikki viherpiipertäjät, kokoomuslaiset ja krpläiset ja vasemmistodemarit pitäisi ampua kaikki!!

    mITÄ PERKELEE VIRKAA ON JOLLAKIN KOSKILLA TAI SAIMAAN NORPALLA. KYLLÄ NE KALAT VOI UIDA MUUALLAKIN KUIN KOSKESA JA SAIMAAN NORPPAKIN VAAN KIUSAA SUOMEN KALASTAJIA!

    kunhan syyllisistä on päästy eroon ja järjestetty uudet vaalit niin keskustan liitto saa uuteen eduskunaan yli 85% äänistä ja Väyrysestä tulee uusi presidentti ! Tämän jälkeen voidaan aloittaa suomessa säätövoiman lisääminen vesivoimalla ja tenojoki ja ounasjokikin saadaan vuotoksen lisöksi sähkökäyttöön kun niihin rakennetaan riittävän monta tulvaallasta ja voimalaa! Tämä korjaa myös työttömyyden kun Helsinkiläiset työttömät nuoret voidaan siirtää työllisyystöihin Lappiin ja maksaa heille työttömyysrahan lisäksi ateriakorvaus ja järjestää ilmanen majoitus teltoissa ja parakeissa! Näin lappiin saahaan uusia asukkaita ja helsinkiläisiltä työttömiltä asunnot tarvitsevien ihmisten käyttöön!

    Ei Vuotos alueellakaan mitään lintuja ole. ei muuataman kilometrin päässäkään.
    Ei kertakaikkiaan ole kuin poliittisia hashis-lintuja !

    Eli, puhdas joulupukin alue, puhtaalla vesisähköllä. Siinä onkin ihmettelemistä "engelsmanneilla". Viisaat altaat tasaavat erivuoden ajoille tasaisemmin energian ja Vuotosjärvi rannoilla kasvaa palmuja.
    Vaikka matkailu nähtävyys energian teko ilamiseksi. Ei ne metsähiiret siitä kärsi, kun osaavat sen muutaman kilometrin siirtyä sivummalle. Hiiret vaan köpöttelevät sivummale. heh..heeeeh.. hiiret heh..heeeeh..

    Nyt tulee pääväylään kemijoki 10-voimalaa, sivujoissa 9-voimalaa.

    Ajatellen, mm säätönä, miten on voimakas Kemijoki. Kun tarvitaan lisää nopeasti sähköä, muutamassa minuutissa saadaan tehoja nostettua kaikiissa pääuoman laitoksissa jopa 8000 MW. Kun luukkuja avataan mm. Vuotos--altaalla, se menee ensin (hyöty) oman voimalan läpi, sitetn 9-alapuolen laitosta ja sitten vesi palaa heti pilvivoimana laitokseen.

    Ja kun jokaisesssa voimalassa on iso vesivarasto odottamassa luukuilla. mm. Vuotos vesi sitten täydentää taas sen..Tietävät kyllä luukut mitä tekevät. Kuinka moni edes ymmärtää että normaali pörssisähkö on MWh perusvoima sähköä eikä sellainen toimi kotona pistorasiassa kun kotona sähkö pitää olla säädettävää jonka saa pistokatkaisimesta päälle ja pois ja kotitalouksissa on pienempi kilovattijännite!
    Ymmärtääkö kukaan viherpiipertäjä edes itse tuota ? Kotona esim. sähköhella tarvii säätövoimaa jos hellan tehoa haluaa säätää ja paistaa muutakin kuin kutosella.

    Epäilen !

    Äänestä

  • No sitähän arvelinkin ettei jutussa ole päätä eikä häntää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja nyt sitten,, kirjoitti:

6.12. klo 13.00 Suomen itsenäistymistä vaativat, EU-jäsenyyttä vastustavat ja
EU-kriittiset kansalaisjärjestöt järjestävät Helsingissä Kiasman aukiolla
mielenilmauksen nykyistä EU-valtaa ja Nato-jäsenyyttä vastaan ja EU:sta
eroamisen puolesta.

Tilaisuus on Hyde-park luonteinen. Toivotaan paljon puheenvuoroja. Harras toive
on, että puheenvuorot ovat valmisteltuja mieluiten kirjallisesti siten, että
puheenvuoron kokonaiskesto olisi korkeintaan 3 minuuttia. Tilaisuudessa puhuvat
myös jotkut jo eurovaaliehdokkaiksi lupautuneet. Ilmoittautukaa puhujiksi
tilaisuuden juontajalle.

Tule ja tuo kaverisikin.
Banderollit ja tunnukset mukaan.

...............

Tampereella Tullintorilla järjestetään 6.12. klo 16.00 alkaen erilaisia
mielenilmauksia, myös EU-jäsenyyttä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu