Hei! Mä oon ollu kaks kertaa psykoosissa ja oon kärsiny masennuksesta ja ahdistuksesta jo vuosia. Muutettuani omilleni mulla alkoi tulla semmosia hetkiä et aloin pelkäämään että joku voisi tulla ja tappaa sekä että joku ampuis mut ikkunan läpi. Nää ampumisjutut on jääny pois mutta joka päivä tulee pelkotiloja että joku vois tulla ja tappaa. Ihmisten seurassa (ts. Yleensä kaupungilla) oon koko ajan valppaana että jos joku hyökkäisi kimppuun. Lisäksi mulle tulee monesti välähdyksinä vainoharhasia ajatuksia jotka menee nopeasti ohi ja realiteetti palaa.
Kysymys kuuluukin että voiko tämä olla psykoottista kun niissä tilanteissa ku esim. pelkään että joku tulis ja tappais ymmärrän tavallaan että tämä saattaa olla psykoottista ja yritän rauhotella itteeni et ei sielt ketään tuu. mutta silti pelko on kova ja pidän sitä jollakin tapaa realistisena joku tulis ja tappais. Samoin kaupungilla joudun rauhottelee itteeni et ei kukaan mun kimppuun hyökkää. Sit yks homma jäi mainitsematta että ku tuun kotiin niin ku tuun omaan kerrokseen ni mun on katottava aina vastapäiseen suuntaan mihin oon menos ettei sielt joku hyökkää kimppuun. Ja mainittakoon että olen mies. Sit häpeän näitä asioita enkä kehtaa kertoa näistä ystävilleni tai perheelle. Oon yrittäny selittää hoitotaholleni näitä asioita mutta musta tuntuu että ne ei oikee ymmärrä että mul on kumminki pieni realiteetti niis pelkotiloissa. Voiko tämä olla jotain lievempää psykoottisuutta? Harhoja olen joskus aikanaan nähnyt mutta en kuullut. Sekin on jännää että yleensä kuuloharhat tulee eka. Olen myös miettinyt että voiko nää mun oireet olla merkki puhkeavasta skitsofreniasta? Näitä oireita jatkunut kolme vuotta. Vai ovatko nämä ns. lyhyitä psykoottisia läpilyöntejä? Ku kumminkin yleensä on realiteetti hallussa (tosin aina ku näitä alkaa miettii ni tulee lievä pelkotila siitä et joku tulis ja tappais, niinku nyt).
Asiallisia vastauksia kiitos! Eikä mitään "olet terve kuin pukki". Tiedän että päässä heittää!
Kysymys kuuluukin että voiko tämä olla psykoottista kun niissä tilanteissa ku esim. pelkään että joku tulis ja tappais ymmärrän tavallaan että tämä saattaa olla psykoottista ja yritän rauhotella itteeni et ei sielt ketään tuu. mutta silti pelko on kova ja pidän sitä jollakin tapaa realistisena joku tulis ja tappais. Samoin kaupungilla joudun rauhottelee itteeni et ei kukaan mun kimppuun hyökkää. Sit yks homma jäi mainitsematta että ku tuun kotiin niin ku tuun omaan kerrokseen ni mun on katottava aina vastapäiseen suuntaan mihin oon menos ettei sielt joku hyökkää kimppuun. Ja mainittakoon että olen mies. Sit häpeän näitä asioita enkä kehtaa kertoa näistä ystävilleni tai perheelle. Oon yrittäny selittää hoitotaholleni näitä asioita mutta musta tuntuu että ne ei oikee ymmärrä että mul on kumminki pieni realiteetti niis pelkotiloissa. Voiko tämä olla jotain lievempää psykoottisuutta? Harhoja olen joskus aikanaan nähnyt mutta en kuullut. Sekin on jännää että yleensä kuuloharhat tulee eka. Olen myös miettinyt että voiko nää mun oireet olla merkki puhkeavasta skitsofreniasta? Näitä oireita jatkunut kolme vuotta. Vai ovatko nämä ns. lyhyitä psykoottisia läpilyöntejä? Ku kumminkin yleensä on realiteetti hallussa (tosin aina ku näitä alkaa miettii ni tulee lievä pelkotila siitä et joku tulis ja tappais, niinku nyt).
Asiallisia vastauksia kiitos! Eikä mitään "olet terve kuin pukki". Tiedän että päässä heittää!
Vastaukset 8
Vanhimmat
On kummallista, että hoitotasohosi ei oikein ota kantaa, mutta niin kävi minunkin kohdallani aikoinaan.
Tuollaiset asiat pitäisi ottaa vakavasti, koska ne saattavat olla merkkejä alkavasta psykoosisairaudesta.
Ei välttämättä pelkästään skitsofreniasta.
Psykoosisairauksia on monia ja on myös persoonallisuushäiriöitä, joihin liittyy ohimenevää psykoottisuutta.
En osaa vastata, mikä sinulla on mutta toivon, että kerrot seuraavalla käynnilläsi hoitotasosi luona, että itse haluat, (jos haluat) että asiaa alettaisiin tutkimaan jo nyt, koska he eivät sitä ilmeiseti tajua itse.
Saat kyllä tutkimuksesi jos vain haluat. Ehdota siis.
Minulla samankaltaiset oireet jatkuivat varhaisnuoruudesta vuosia, ennenkuin ne pahenivat erään psykoosisairauden tasolle.
Minun kohdallani asiaa ei tutkittu ajoissa, eikä minua uskottu missään.
Nyt minulla on lopun ikäni kestävä sairaus ja voin sanoa, että tieto helpottaa ja varsinkin, mitä aikaisemmin tietoa saa.
En tiedä käykö sinulla samoin, kuin minulla mutta mitä aikaisemmin aletaan tutkimaan, niin sitä aikaisemin myös mahdollinen psykoosisairauskin voitaisiin todeta.
Eivät ne psykoosit kaikilla hetkessä ilman ennakko-oireita ala. Joillakin menee tosiaan jopa vuosia, ennen mahdollista sairauden varsinaista puhkeamista.
Toivottavasti tästä oli sinulle jotain hyötyä!
Kiitos oikein paljon asiallisesta vastauksesta! Pitää ottaa puheeksi seuraavalla psyk polin käynnillä tämä!
Vielä jos saan kysyä lisäkysymyksen: oliko/onko sulla kuitenkin ainakin pientä realiteettia kun sulla on psykoosioireita päällä? Tajuatko ettei ne pelot pidä paikkaansa?
Saa kysellä, niin paljon, kuin haluat.
Varsinkin sairauteni alussa minulla usein kyllä oli realiteetti päällä ja tajusin, ettei tuntemukseni voineet olla totta ja uskoin, kun muutkin sen sanoivat.
Myöhemmin en enää niin hyvin tajunnut olevani psykoosissa ja koin harhani tosiksi.
Aina ei näin kuitenkaan ollut tai sitten oli jotain siltä väliltä.
Viimeisin psykoosini kesti noin kolme viikkoa ja silloin olin aivan varma kaikesta kokemastani ja tuntemuksistani. Onneksi se meni ohi.
Aina ei ole pakko olla kuulo-tai näköharhoja, vaan harhoja voi olla hyvinkin monenlaisia ja sanon tämän nyt kokemuksesta.
Sanotaan, ettei voi olla psykoosissa jos tajuaa harhansa mutta mielestäni tämä ei täysin pidä paikkaansa.
Riippuu ihmisestä ja sairauden vaiheesta.
Pahimmissa tapauksissa ihmiset elävät psykoosissaan vuosia, eivätkä osaa hakea apua, koska tosiaan kuvittelevat kaiken olevan totta.
Tämä on surullista.
Eräs läheiseni sairasti skitsofreniaa ja oli peräti putkeen melkein kymmenen vuotta psykoosissa ja piti kaikkea totena.
Hiljainen hän oli mutta jos ei puhunut harhoistaan, niin kukaan ei olisi hänestä päällepäin osannut huomata, että hän todellisuudessa eli toisessa maailmassa, koska hän pystyi kuitenkin keskustelemaan täysin normaalisti, asui yksin, kävi kaupassa ja hoiti muutenkin tarvittavat asiansa.
Minua ei tosiaan psykiatrianpoli ymmärtänyt ja kaikki heistä ajattelivat vain, että olen pahasti persoonallisuushäiriöinen ja sitten todellisen sairauden paljastuttua en saanut mistään pahoitteluja vuosien aikaisista vääristä diagnooseista tai mistään muustakaan.
Kunnolliset psykologiset tutkimukset oikeassa osaavassa paikassa ja sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa tulet toimeen on tarpeen.
En halua sanoa, että sinulle käy yhtä pahasti, kuin minulle, eli sairastut elinikäiseen sairauteen ja se todetaan vasta vuosien päästä oireiden alkamisesta.
Vaadi siis kaikki se mitä mieleesi tulee, koska onhan kyse sinun elämästäsi nyt ja myös jatkossa.
Tästä vähän valoa iltaasi. Toivottavasti löydöt järkevän ratkaisun eteenpäin elämässäsi.
http://www.youtube.com/watch?v=0F_kLbtnWWM
Onko sulle tapahtunut jotain pelottavaa nuoruudessa tai lapsuudessa jonka olet unohtanut ja joka nyt oireilee noi, tämäkin vaihtoehto kannattaa ottaa huomioon.
Minulla oli aikanaan paljon pelkotiloja jotka meinasivat mennä yli rajojen, mutta niiden alkuunpaneva voima oli aito petottavuus, onneksi olin tietoinen siitä.
Minut pelasti tilanteesta se ettei tarvinnut enää asua yksin, rauhoituin.
Osa peloistahan on ihan luonnollisia ja pohjautuu varmaan ihan biologiaan. Naisena ainakin on ihan järkevääkin välttää tiettyjä paikkoja pimeän aikaan. Ja kyllähän miehilläkin on jonkunlaista väkivallan uhkaa jos vaikka joku yrittä ryöstää. Minusta nuo pelot kuuluvat elämään. Tietenkään niiden ai kannata antaa invalidisoida liikaa vaan yrittää opetella hallitsemaan pelkoaan. Toisinaan itsestäkin tuntuu, että psykoosit ovat lopputulos sille että ei ole evoluution vaatimalla tavalla sopeutunut nykymaailmaan vaan aistit ovat liian herkät.
Sanoisin että jonkun itsepuolustuslajin aloittaminen voisi tehdä hyvää. Siitä tulisi varmasti itseluottamusta ja vähän toisenlaista näkemystä arkeesi. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että se on hyvää ja hauskaa liikuntaa, jossa voi hetkeksi unohtaa kaiken muun. Useat kamppailukerhot järjestävät peruskursseja eri lajeille, joissa kaikilla on usein samat lähtökohdat ja kaikki ovat tervetulleita iästä, sukupuolesta tai ulkonäöstä riippumatta. Peruskunnoksikin riittää, että saa itsensä ylös kotisohvalta ja raahautuu salille.
Itsellä harrastuksen aloittaminen (brasilialainen jujitsu ja lukkopaini) vaikutti ainakin positiivisesti omaan elämään, vaikkei mitään aikaisempaa kokemusta ollutkaan.
Ja vielä voimia arkeen. Itse ollus laitoshoidossa kylläkin vähän eri harhoista. Ei mitään elämän parasta aikaa.