PUUTARHURI

Ei ihme että KOKOOMUS on saanut Suomen konkurssiin.
Ilkka Kanerva koettaa epätoivoisesti kumota julkisuuteen tullutta uutta p-kaverinsa
olemassaoloa.Tiedotteessaan hän on sanonut,että on TRILJOONAN PROSENTIN varma, ettei hänellä ole ollut lähiaikana tämän nimistä petikaveria.
Tavallisen rehellisen Suomalaisen ,ei siis Kokoomuslaisen,mielestä 100% on
max. luku kun puhutaan Rehellisyydestä,Omistussuhteesta ja niin edelleen.
Kokoomuseliittiin kuuluva entinen Työvoima- ja Ulkoministeri osoitti syyn miksi
puolue on ajanut maan perikatoon.
Aikanaan SMP:n Poutiaista irvailtiin suorankulman ja veden kiehumispisteen astelukujen sekoittamisesta.90 ja 100 oli päässyt vaihtamaan sanonnan (?)
mukaan paikkaa.
MUTTA nyt ymmärtää Kokoomuksen tekemät päätökset ja tulokset kun eivät ole käsittäneet:
100 euron ja TRILJOONAN euron eroa.
28149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Turkulaiset naiset äänestivät Kanervan kunnanvaltuustoon.
Ilmeisesti näkevät päiväunia,että Ilkka tulee tutkimaan myös heidän "puutarhansa".
"IKE" kuitenkin tietää ,että Turkulaisnaisten puutarhassa on käynyt niin monenvärinen puutarhurijoukko että siitä saisi sateenkaaren värisen kapulasillan Aurajoen yli ,ja monesta kohtaa,joten koetetaan ymmärtää Kanervaa joka Turun
naisilta on saanut Sonnin työstä Paimenpojan palkkion.

Äänestä
  • Hewi

    Äänestä

Kanerva näyttää uusissa kuvissa tosi riutuneelta.Onkohan Viagran syy.

Äänestä
  • Hei

    Äänestä

  • Hei

    Äänestä

  • me juhlataan kirjoitti:

    Hei

    Hei

    Äänestä

Kanervan synttärit oli hienot,maksoihan kulut rikas ja pyyteetön sponsorijoukko.

Äänestä

Voiko enää pöljempää lausuntoa Kanerva antaa,kun 7-päivä lupaa tuoda
pimpparaudan julkisuuteen.

Äänestä
  • .

    Ike=Mr. Chance

    .

    Äänestä

  • Kiikko sai taas sentään sen puoli tuntia vuodessa Iken ajasta
    ihan itselleen kun tekivät yhteisen sisääntulon Tampere taloon.

    Leidi Domina asusta huolimatta Kanerva taas karkasi
    omille teilleen.

    Äänestä

Ilkka Kanervalla on samanlainen järjenkäyttö kuin Matti Vanhasella,joka johtuu siitä että kummallakin aivot sijaitsevat hännän päässä.

Äänestä

Turkulaisissa Kanervan isännissä eli vapaamuurareissa on kärkihahmoina kaksi tunnettua häntäheikkiä,ihmekös sitten kun Ilkka on koettanut seurata isäntiään.

Äänestä

Ei taida iken pili nousta ku sinisellä pillerillä.

Ja kiihkon nahka-asulla.

Tosi kylmän näköinen nainen,, mut ei herkkä hempukka todda menossa pärjää.

Äänestä

Joo

Äänestä

Kokoomus voisi vuokrata Kanervaa todella hyvänä kaivopaikan löytäjänä.
Heti kun jossain vaan on kostea paikka,niin Ilkalla heittää meisselin pystyyn,ja osoittaa myös suunnan.Kilometrin säteellä veitikka on täysin erehtymätön.

Äänestä

KOKOOMUKSEN tunnuskasvi on muutettava.Uusi kasvi kuvastaa kokoomuksen
tekemää politiikka,se on jättipalsami,syöpäläiskasvi joka ei kuulu suomeen.

Äänestä

Fortumin sähkölinjat myytiin ja saatiin Triljoona euroa ja kun vielä myydään VR,
niin saadaan taas Trilljoona Euroa.
Sitten joku kehtaa vielä arvostella etteikö Kokoomus ole saanut Suomen talouden
uuteen kiitoon,Triljoona kilometriä päivässä.

Äänestä

Kun Kanerva vaihdettiin toiseen kokoomuslaiseen Stubbiin ,niin mikään
ei tietenkään muuttunut Kokoomuksen politiikassa.
Nyt kun Katainen saa pian kaikki yhteiskunnan kannattavat yritykset myytyä ja laittaa
Suomi kestämättömään velka vankeuteen,niin sitten tämä presidentin irvikuva.
SAULI NIINISTÖ voi taas toisena KOKOOMUSLAISENA "kauhistella"tehtyjä päätöksiä ja Katainen työnnetään syrjään syntipukkina.
Ja simsalabim,Kokoomus ei olekkaan tehnyt näitä ISÄNMAANPETOKSELLISIA
päätöksiä,vaan ne on tehnyt Jyrki Katainen,jota Eduskunnassa äänekkäimmin
tuomitsee BEN ZYSKOWICs ,siis sama tyyppi joka vakuutusyhtiö Apollon
konkurssissa menetti kaiken omaisuutensa mutta kokoomuksen avulla saivat
roiston pestyä puhtaaksi ,eikä velkojen perinnästä puhuttu mitään.
SELLAINEN ON SUURI ISÄNMAANPETOS PUOLUE KOKOOMUS.!!!

Äänestä

Kuka on niin tyhmä että menee ostamaan Mahdollisesti Junkerssista olevan
pienen pellinpalan?Paskapuheet Sotiamme Veteraaneille kerättävistä rahoista
on käsittämätöntä Eiköhän nämäkin rahat mene jollekin Kokoomuksen Säätiölle,
se on ainakin varmaa että veteraaneille siitä ei mene euroakaan.
Miten on muutenkaan mahdollista että joudutaan keräämään rahaa Lastensairaa-
laan,Kuulo- ja näkövammaisille jne. Sotaveteraaneista puhumattakaan,kun samaan aikaan maahan tulee loisimaan maahanmuuttajia, jotka saavat suoraan
Valtion ja Kuntien verorahoista asunnot ,tietokoneet ,kännykät, TV:t satelliitti an-
tenneineen ja taskut täyteen rahaa.Moniko sotainvalidi,kuten isäni oli, ja sota-
veteraani on päässyt nauttimaan maahanmuuttajille automaattisesti kuulu-
vista eduista? Mahdollisesti Kokoomuslaiset upseerit!
Kymmeniä vuosia olen kuullut Kokoomuksen,SDP:n ja Kepun suista ennen
eduskunta vaaleja,miten ykkösasia yhteiskunnassa on saada Sotaveteraa-
nien ja sotaveteraanien asiat kuntoon, suurimpana valetelijana Kokoomus
joka kehtaa mainostaa itseään Isänmaallisena puolueena, kun Isänmaan-
petoksellinen olisi oikea termi.

Äänestä

ISÄNMAANPETOKSELLISEN RIKOLLISEN PUOLUE O KÖKÖÖMUS!!!!!!!

Äänestä

Mikä se intialais sukuisen nuoren neidin nimi olikaan jota IKE astui 90-luvun
lopulla ,toivottavasti Kokoomus saa haluamansa äänestysikärajan pudotuksen
15 vuotiaille.Ämpärillinen Viagraa Ja IKE hankkii tuhansia nuoria naisia äänestämään KOKOOOMUSTA,vaikkei ikellä kai veitikka ole vielä musta.

Äänestä

Pitääköhän se paikkansa että Jorma Ollila sai etunimensä ,kun äiti synnytyslaitoksella näki vastasyntyneen ja tokaisi että sehän on ihan aviomiehen
"Jorman" näköinen.??

Äänestä

Paljonko OLLILAN kaltainen yhteiskunta kelvoton hyypiö on maksanut suomeen
veroja satojen miljoonien palkoista,palkkioista,optioista jne.
Paljonko on piilotettu Veroparatiisiin.
Pitääkö huhu paikkansa että Ollilalla on valmiina Firma joka valmistaisi
yksioikeudella ja KOKOOMUKSEN hyväksynnällä nämä elektrooniset seuranta-
laitteet.
Jos on varaa tilata taas 200 miljoonalla eurolla uusia hyökkäyspanssarivaunuja
niin suomessa kerätään jo nyt miljardeja euroja veroja liikaa ja vääriltä henkilöiltä.
Se mitä tarvitaan on KOKOOMUSVERO. Jokaisen Kokoomuksen jäsenkirjan omistajan käteen laitetaan Sykemittaripanta jota ei pysty irroittamaan,ja
jokainen syke maksaa 1000 euroa.

Äänestä

Missä ihmeessä piileskelevät ne Kokoomusta äänestäneet.Nehän ovat suurimpia
syyllisiä Suomen kaaottiseen tilaan.Varsinkin naisäänestäjät jotka ovat enemmistönä tässä Kokoomuksen valtatilassa osoittavat että oli virhe antaa
naisille äänioikeus.

Äänestä

Työvoimaministerinä 90-luvun laman aikaan Kanervan olisi pitänyt ehdottomasti
päästää kävelyliiton puheenjohtajaksi,joka paikka oli silloin avoin.
Kanervalla oli siihen aikaan täysin ylivoimaiset näytöt Suomessa.
Kukaan ei 40-vuoteen ollut saanut yhtä paljon työläisiä kilometritehtaalle kuin
Kokoomus ja sen kirkkain tähti Ilkka Kanerva.

Äänestä
  • Eikö Reima Salonen ollut samasta kunnasta lähtöisin kuin Kanerva.
    Ilkka Kanerva on kunnostautunut enemmän ASTUMISESSA kuin kävelyssä.

    Äänestä

Hi

Äänestä

High noon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IKEN MILJOONASADE kirjoitti:

Ei ihme että KOKOOMUS on saanut Suomen konkurssiin.
Ilkka Kanerva koettaa epätoivoisesti kumota julkisuuteen tullutta uutta p-kaverinsa
olemassaoloa.Tiedotteessaan hän on sanonut,että on TRILJOONAN PROSENTIN varma, ettei hänellä ole ollut lähiaikana tämän nimistä petikaveria.
Tavallisen rehellisen Suomalaisen ,ei siis Kokoomuslaisen,mielestä 100% on
max. luku kun puhutaan Rehellisyydestä,Omistussuhteesta ja niin edelleen.
Kokoomuseliittiin kuuluva entinen Työvoima- ja Ulkoministeri osoitti syyn miksi
puolue on ajanut maan perikatoon.
Aikanaan SMP:n Poutiaista irvailtiin suorankulman ja veden kiehumispisteen astelukujen sekoittamisesta.90 ja 100 oli päässyt vaihtamaan sanonnan (?)
mukaan paikkaa.
MUTTA nyt ymmärtää Kokoomuksen tekemät päätökset ja tulokset kun eivät ole käsittäneet:
100 euron ja TRILJOONAN euron eroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu