Muutaman vuoden päästä olen jo nelikymppinen mies ja vieläkin painin semmoisten ajatusten parissa, etten ole minkään arvoinen ja kaipaisin jotain epämääräistä hyväksyntää muilta. Jos mietin yksittäisiä ihmisiä, niin en yleensä kenenkään kohdalla ajattele että arvostaisipa tuo minua enemmän, mutta silti minulla on koko ajan tunne ettei minua arvosteta, ei edes omasta toimestani. Ikään kuin kaikki maailman ihmiset muodostaisivat jonkin suuren ryhmän ja yhdessä tuomitsisivat minut huonoksi, arvottomaksi ja tyhmäksi ihmiseksi. Tunnen myös vahvaa syyllisyyttä, en vain tiedä mihin olen syyllistynyt.
Itseni vihaamisen voimakkuutta kuvaa hyvin sekin, että jos joku ihminen sattuu pitämään minusta, niin tämä ihminen muuttuu silmissäni jotenkin arvottomaksi. Saatan siis itsekin pitää tästä ihmisestä ja olen tietysti ystävällinen tätä kohtaan, mutta mieleeni tulee ajatuksia siitä että tämä ihminen on jotenkin naiivi, tyhmä, arvostelukyvytön tmv.
Itseni vihaamisen voimakkuutta kuvaa hyvin sekin, että jos joku ihminen sattuu pitämään minusta, niin tämä ihminen muuttuu silmissäni jotenkin arvottomaksi. Saatan siis itsekin pitää tästä ihmisestä ja olen tietysti ystävällinen tätä kohtaan, mutta mieleeni tulee ajatuksia siitä että tämä ihminen on jotenkin naiivi, tyhmä, arvostelukyvytön tmv.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei.
Samojen asioiden kanssa olen paininut itsekin, mutta pikku hiljaa selättämässä nämä.
Ensimmäinen asia on, että itsearvostus lähtee sinusta itsestäsi. Et voi alkaa hakemaan sitä ulkopuolelta, koska sinussa ei sitä ole sisälläsikään. ihminen luo oman maailmansa sisältä käsin. Kuten itsekin sanoit, jos kohtaat ihmisen joka arvostaa sinua, niin sinä et itse arvosta tällaista ihmistä.
Nyt pitää lähteä vihdoin neljänkympin kypsässä iässä kouluttamaan itseään. Olet oppinut tuntemaan itsesi arvottomaksi pitkän ajan kuluessa. Nyt toistat samaa vanhaa opittua kaavaa. Ei pieni lapsi koe itseään arvottomaksi. Hän tekee omassa maailmassaan johtopäätökset sen kohtelun perusteella jota on kohdannut. Mutta eihän tämä ole objektiivinen totuus.
Nyt sinun pitää alkaa hiljalleen muuttamaan omia käsityksiäsi itsestäsi. Ota lähtökohdaksi se, että olet arvokas. Tee ensin asioita joista sinulle tulee hyvä olo, ja aina kun saat itsesi kiinni negatiivisesta ajattelusta tai haukkumasta itseäsi jotenkin, sano tietoisesti itsellesi päinvastaista. "No, taas minä ajattelen näin.. mutta nytpä ajattelenkin toisin!".
Kuulostaa ehkä lapselliselta aluksi, mutta alkaa pikku hiljaa juurtua sinuun. Sitten alat huomaamaan arvostavia asioita ympäristöstäsikin.
Ja muista että tunteet eivät muutu hetkessä. Ajatukset muuttavat tunteita pikku hiljaa. Joten jos aluksi sanot itsellesi jotain positiivista mutta tunnetkin olosi huonoksi, muistuta itseäsi että kehosi vain tarvitsee aikaa oppiakseen uuden asenteen.
Katso vaikka youtubesta JOE DISPENZAn luennot, tästä itselleni aukesi ihan uusi polku. Itse nimittäin aina ajattelin että TUNTEET ovat ne aidoimmat joita pitää tulkita ja jotka kertovat totuuden.. Onkin päinvastoin, että ajatukset luovat uusia hermotuksia aivoihin joiden avulla koemme oman todellisuutemme..
Työtä tämä vaatii, mutta mikä on vaihtoehtosi? Tuntea olosi kurjaksi vielä kymmen vuoden päästäkin? Aloita pikku hiljaa olosi parantaminen. Huonommuuden tunne on opittua, ja niin myös itsearvostuksen tunnekin voi olla.